Hoidon jälkeen
Onnistuneenkin hoidon jälkeen syöpä voi uusiutua. Lisäksi syöpähoitoihin liittyy usein haittoja, joista osa voi tulla esiin pitkiäkin aikoja hoidon päättymisen jälkeen. Seurannassa kiinnitetään aluksi huomio siihen, että potilas toipuu mahdollisista hoidon aiheuttamista haitoista. Esimerkiksi lääkehoito voi kuormittaa sydäntä tai hormonitasapaino voi häiriintyä. Erilaisten tukipalvelujen tarve vaihtelee suuresti eri potilailla, ja erityisesti henkiseen hyvinvointiin tulisi kiinnittää huomiota joskus pitkäänkin hoitojen päättymisen jälkeen.
Varsinkin vanhoilla sädehoitotekniikoilla hoidetuilla potilailla on todettu kohonnut riski sekundäärisyöpien ilmaantuvuuteen vuosien kuluttua hoitojen päättymisestä. Sädehoidon myöhäishaittoja voivat olla esimerkiksi kognitiivisten toimintojen heikkeneminen, hengitysfunktion aleneminen, sydämen vajaatoiminta, suolen toimintavaikeudet tai virtsaamisvaivat. Osaa näistä myöhäishaitoista voidaan merkittävästi lievittää esimerkiksi ylipainehappihoidolla tai lääkityksellä. Moderneilla sädehoitotekniikoilla pyritään ennen kaikkea ennaltaehkäisemään myöhäishaittojen syntymistä.
Mikäli syöpä uusiutuu paikallisesti, uusiutunut syöpä voidaan osalla potilaista hoitaa parantavasti. Paranemisen todennäköisyys on sitä suurempi, mitä varhaisemmassa vaiheessa syövän uusiutuminen todetaan. Alkusyntypaikastaan muihin elimiin levinneen syövänkin hoito on yleensä helpompaa ja tuloksellisempaa, jos syöpä todetaan varhain. Metastaattisen syövän hoidossa saavutetaan usein pitkiäkin tautivapaita jaksoja, eikä aktiivisesti hoidettu syöpä välttämättä lyhennä elinaikaa ainakaan kovin merkittävästi.
Seurantatutkimusten suositukset perustuvat lääketieteelliseen näyttöön. Seuranta vaihtelee eri syöpätyyppien välillä suuresti. Joissakin syövissä uusiutumisen todennäköisyys on olematon, kun taas osan syövistä tiedetään uusiutuvan erittäin suurella todennäköisyydellä annetusta, onnistuneesta hoidosta huolimatta.
Hoitojen jälkeinen seuranta perustuu yleisesti
- potilaan omiin tuntemuksiin
- tiettyihin säännöllisiin laboratoriokokeisiin ja/tai radiologiseen kuvantamiseen
- lääkärin vastaanottoihin.
Docrates Klinikalla potilaalle tehdään seurantasuunnitelma vastaanottokäynteineen. Klinikalle voi kuitenkin suunnitelmasta riippumatta aina ottaa yhteyttä, jos potilaalla on oireita, tuntemuksia tai jokin terveyteen liittyvä asia huolettaa.


