
SPECT-TT
Tavallisimpia SPECT-TT:n käyttökohteita klinikallamme ovat
- Luuston gammakuvaus, jolla voidaan selvittää, onko syöpä lähettänyt etäispesäkkeitä luustoon. Joissakin tapauksissa voidaan myös seurata luustoon hakeutuneen syövän hoitojen vastetta.
- Vartijaimusolmuketutkimus, jossa etsitään imusolmukkeita, joiden kautta kasvainten seudun imunestekierto kulkeutuu. Mikäli kasvain lähettää etäpesäkkeitä, tapahtuu se ensimmäiseksi juuri näihin imusolmukkeisiin. Havaitut vartijaimusolmukkeet poistetaan ja tutkitaan leikkauksen aikana. Mikäli niistä ei löydy tautia, voidaan muut alueella olevat imusolmukkeet jättää poistamatta ja selvitä pienemmällä leikkauksella. Jos imusolmukkeissa sen sijaan todetaan kasvainsoluja, poistetaan alueelta yleensä kaikki imusolmukkeet. Tämä tutkimus kuuluu osana rintasyövän leikkausta edeltävään diagnostiikkaan.
- Ejektiofraktiotutkimus, jossa potilaan verenkiertoon ruiskutetaan tinayhdistettä, joka hakeutuu punasoluihin. Kun laskimonsisäisesti annetaan lisäksi radioaktiivista isotooppia, se hakeutuu tinayhdisteeseen leimaten punasolut. Samaan aikaan iholle kiinnitetyt elektrodit seuraavat sydämen sykettä, jolloin on mahdollista saada tietoa sydämen vasemman kammion toiminnasta, jonka seuraaminen on tärkeää monien syöpähoitojen yhteydessä.








