en fi sv ru

Syövän hoito

Syövän hoidossa yhdistetään eri menetelmiä

Syövän kolme perushoitolinjaa ovat kirurginen hoito, sädehoito ja kemoterapia. Yhä useammin hoito perustuu eri hoitomuotojen optimaaliseen yhdistämiseen. Aina ei riitä, että potilas saa eri hoidot vaan ratkaisevaa saattaa olla hoitojen järjestys. Esimerkiksi kalliiden adjuvanttihoitojen tuottama hyöty voi jäädä saamatta, mikäli hoitoa ei kyetä antamaan heti kun potilas on toipunut leikkauksesta.

Joskus samanlaiseen hoitotulokseen esimerkiksi elinajan suhteen voidaan päästä eri lääkkeillä tai lääkeyhdistelmillä mutta hoitojen haitoissa, komplikaatioriskeissä tai kustannusvaikutuksissa voi olla merkittäviä eroja. Yhä useammin modernilla kemosädehoidolla päästään elinajan  tai syövän uusiutumisriskin osalta samaan lopputulokseen kuin aikaisemmin leikkauksella. Kemosädehoidon etuna on monessa syövässä elinten säästyminen.

Hyvien hoitotulosten ja lisääntyneiden hoitomahdollisuuksien myötä varsinaiset hoitopäätökset tehdään yhä useammin elämänlaatukriteerien perusteella. Pääsääntöisesti syövän hoidossa pyritään elämän jatkumiseen mahdollisimman normaalina. Hoitosuosituksissa huomioidaan potilaan ensisijainen etu. On tärkeää, että potilas saa riittävästi tietoa, jotta hän voi omakohtaisesti osallistua hoidon valintaan tietoisena hoidon mahdollisista hyödyistä ja haitoista.

Oikean hoidon valinnassa tarvitaan mahdollisimman tarkat tiedot kasvaintaudin sijainnista, levinneisyydestä ja solutyypistä. Hoidon suunnittelu tapahtuu parhaiten moniammatillisessa tiimissä, johon kuuluu onkologin eli ”syöpälääkärin” lisäksi ainakin radiologi eli kuvantamistutkimusten tekemiseen ja tulosten tulkintaan perehtynyt erikoislääkäri ja mielellään myös patologi.

Docrates Klinikalla lääkärin vastaanotolle ja tarvittaviin tutkimuksiin pääsee ilman viivettä. Hoidot voidaan aloittaa ihanneaikataulussa jaksotettuna ja huomioiden potilaan toiveet hoitoajoista.

Docrates Klinikan palvelut kattavat koko syövän hoitoketjun diagnostiikasta ja eri hoitomuodoista hoitojen jälkeiseen seurantaan asti. Leikkaushoidot koordinoidaan yhteistyössä muiden yksityissektorin toimijoiden kanssa, pääasiassa Eiran Sairaalan ja Klinikka 22:n kanssa.