Syöpä yleistyy, hoitotulokset paranevat
Suomessa todetaan noin 25 000 uutta syöpätapausta vuosittain. Arviolta joka neljäs suomalainen sairastuu jossakin elämänsä vaiheessa syöpään. Väestön ikääntyessä syöpäriski kasvaa, ja uusien vuosittaisten tapausten määrän ennustetaan kasvavan
30 000:een vuoteen 2015 mennessä.
Naisten yleisimmät syövät Suomessa ovat rintasyöpä, keuhkosyöpä, paksusuolen syöpä ja munasarjasyöpä. Miehillä yleisimpiä ovat eturauhasen syöpä, keuhkosyöpä, paksusuolen syöpä, virtsarakon syöpä ja peräsuolen syöpä.
Tärkeimpänä syynä syöpäsairauksien yleistymiseen pidetään väestön vanhenemista. Esimerkiksi kaikkein yleisin syöpäsairaus eturauhassyöpä liittyy osaltaan solujen normaaliin vanhenemiseen: eturauhasen solut uusiutuvat erityisesti testosteronihormonin vaikutuksesta koko miehen elinkaaren ajan. Osalla miehistä eturauhasessa tapahtuu hyvänlaatuista liikakasvua, kun taas toisilla solujen jakaantuminen johtaa syöpäsolujen syntymiseen.
Syövän syntyä ei kuitenkaan voi selittää pelkällä ikääntymisellä. Eturauhassyöpäkin todetaan yhä useammin jo 50-60 vuoden iässä, jopa alle 50-vuotiaana. Se on myös työikäisen miesväestön yleisin syöpä. Tyypillisesti eturauhassyöpä on sitä aggressiivisempi, mitä nuoremmalla iällä se todetaan. Sama ilmiö on todettu myös rintasyöpään sairastuvien naisten keskuudessa. Kaikki syövän yleistymiseen liittyvät syyt eivät ole tiedossa, mutta ympäristötekijöillä on oma merkityksensä. Monien syöpäsairauksien riskitekijöihin liittyy perinnöllisiä tekijöitä.
Varhainen diagnoosi parantaa ennustetta
Syövän hoitotulokset paranevat vuosi vuodelta, ja syövän hoidon tulokset ovat Suomessa maailman huippuluokkaa. Paremmat hoitotulokset selittyvät sekä entistä kehittyneemillä hoidoilla että lisääntyneellä kiinnostuksella omaa henkilökohtaista terveyttä kohtaan.
Mitä varhaisemmassa vaiheessa syöpä todetaan, sitä todennäköisemmin siitä voi parantua. Sen vuoksi tutkimuksiin olisi syytä hakeutua heti kun epäily syövästä syntyy. Epäilyn voi herättää esimerkiksi kyhmy, ihomuutos, jatkuvat kivut tai muutokset virtsaamisessa tai suolen toiminnassa.
Syövän varhaisvaihden löytämiseksi Suomessa järjestetään systemaattista seulontaa kohdunkaulan syövän ja rintasyövän osalta. Parhaillaan tutkitaan myös suolistosyövän seulonnan vaikuttavuutta. PSA-verikokeeseen perustuva eturauhassyövän seulontatutkimus on osoittautunut pidentävän seulotun ryhmän elinaikaa, mutta ainakaan toistaiseksi seulontaa ei ole systemaattisesti järjestetty. PSA-kokeeseen hakeutuminen on siten miesten omaehtoisen tutkimuksiin hakeutumisen varassa.
Syövän hoito on priorisoitu tärkeäksi terveydenhoidon alueeksi, jossa toimenpiteisiin ei saisi olla yli 3-4 viikon jonotusaikoja. Viime vuosiin asti syövän hoito on ollut Suomessa lähes yksinomaan julkisen sektorin toiminta-aluetta. Kuten muillakin terveydenhuollon alueilla, myös syöpäsairauksien hoidossa osa tarpeesta voidaan kattaa yksityisillä palveluilla. Erityisesti kasvava yli 65-vuotiaiden joukko vaatii runsaasti resursseja myös syöpien hoidossa ja seurannassa. Docrates Klinikka täydentää palveluillaan tarjolla olevia julkisia palveluita ja hoitaa myös ulkomaisia potilaita.


