en fi sv ru

5_laake_med_.jpg

Uudet hoitomuodot

Syövän hoito kehittyy jatkuvasti. On todennäköistä, että jo lähivuosina olemassa olevien syöpälääkkeiden käyttö laajenee ja monipuolistuu lääketieteellisten tutkimusten perusteella avautuvien uusien käyttöaiheiden myötä. Tällä hetkellä tutkitaan erityisen aktiivisesti syövän immunoterapiaa. Jo nyt käytössä on erilaisia vasta-aineita, ja ensimmäiset syöpärokotteetkin ovat jo pitkällä kliinisessä tutkimusvaiheessa.

Uudet nanoteknologiaan perustuvat syöpälääkkeet hakeutuvat tulevaisuudessa syöpäsoluihin entistä tarkemmin, jolloin syöpää kyetään kontrolloimaan entistä paremmin. Uusien hoitojen myötä syöpäsairaus ei välttämättä lyhennä elinaikaa, vaikka sitä ei saataisikaan kokonaan hävitettyä.

Isotooppilääketiede tarjoaa jo lähitulevaisuudessa uudentyyppisiä tutkimus- ja hoitomahdollisuuksia. Yhä täsmällisemmin syöpäsoluihin hakeutuvia lääkkeitä voidaan leimata radioaktiivisesti, jolloin syöpäsolut saadaan entistä tarkemmin näkyviin PET-TT- ja SPECT-TT-tutkimuksissa.

Radiolääkkeitä voidaan diagnostiikan lisäksi käyttää myös hoidollisesti, kun ne hakeutuvat lähelle syöpäsoluja ja säteilevät lyhyellä kantamalla.

Docrates Klinikka on tehnyt translationaalista syöpätutkimusta vuodesta 2007, jolloin aloitettiin onkolyyttisten virushoitojen antaminen. Hoito on toistaiseksi kokeellista, mutta siihen kohdistuu suuria odotuksia liittyen erityisesti sellaisiin syöpiin, joihin perinteiset hoitomuodot ovat tehonneet huonosti. Onkolyyttisten virukset voivat tulevaisuudessa tarjota aivan uudenlaisen hoitostrategian.