Skip to content

Näin syövänhoito on kehittynyt kymmenessä vuodessa – jättiharppauksia erityisesti keuhkosyövässä ja melanoomassa

18.3.2022 Kategoriat: Artikkelit
Syövän hoito
Docrates Syöpäsairaalan johtava ylilääkäri Juha Kononen kertoo, minkä syöpätyyppien paranemisennusteeseen lääketieteen kehittyminen on vaikuttanut eniten viimeisen vuosikymmenen aikana.

Lääketiede kehittyy jatkuvasti, mikä näkyy myös parantuneina ennusteina syövänhoidossa. Docrates Syöpäsairaalan johtavan ylilääkärin Juha Konosen mukaan suurimmat edistysaskeleet on otettu keuhkosyövän, melanooman ja munuaissyövän hoidossa.

– Keuhkosyövissä, joissa on geeniohjatuille hoidoille herkistäviä mutaatioita, hengissä pysymisen ennuste on dramaattisesti parantunut. Aiemmin esimerkiksi ALK-positiivisista syöpää sairastavista vain yksi viidestäkymmenestä potilaasta oli hengissä viisi vuotta levinneen taudin toteamisen jälkeen. Nykyisillä hoidoilla sen sijaan yli puolet potilaista selviää vähintään viisi vuotta. Koska uusia lääkkeitä kehitetään jatkuvasti, ennusteetkin paranevat koko ajan, Kononen kertoo.

– Eri immunologisten lääkehoitojen kehittyminen on mahdollistanut valtavan edistysaskeleen ottamisen myös melanooman hoidossa. Kymmenen vuotta sitten puhuttiin kuuden kuukauden keskimääräisestä elinajanodotteesta, kun kyseessä oli levinnyt tauti. Nyt levinneen melanooman toteamisen jälkeen todennäköisyys olla hengissä vähintään viisi vuotta on huomattavasti todennäköisempää kuin se, ettei olisi. Pitkälle edenneen eturauhassyövän hoitoon on puolestaan nyt tarjolla radiolääkehoitoja, joihin sisältyy merkittävästi vähemmän haittavaikutuksia kuin esimerkiksi sytostaattihoitoihin. Niiden avulla voidaan hoitaa entistä hauraampia ihmisiä ja tuoda heille lisää elinaikaa, Kononen toteaa.

Syöpä ei ole enää kuolemantuomio

Selittäviä tekijöitä parantuneisiin ennusteisiin ovat Konosen mukaan yhtäältä syövän aiempaa varhaisempi toteaminen ja toisaalta syövän biologian parempi ymmärtäminen, mikä on auttanut täsmällisten hoitokeinojen löytämisessä.

– Tämä osoittaa sen, että kun saadaan parempia lääkkeitä, niin saadaan myös parempia tuloksia. On esimerkiksi ollut tauteja, joihin ei ole aiemmin ollut täsmällisiä lääkehoitokeinoja. Tärkeämpää kuin missä elimessä syöpä sijaitsee on millainen molekyyliprofiili syöpäsoluissa on, miten syöpä piiloutuu elimistön immuunipuolustusjärjestelmältä ja mistä kasvutekijöistä syöpäsolut ovat riippuvaisia – toisin sanoen, mitkä tekijät ajavat syöpää kasvamaan ja löytyykö näihin keinoja vaikuttaa. Syöpä ei enää tarkoita sen kaltaista kuolemantuomiota, mitä se on aikaisemmin tarkoittanut, vaan entistä useammin syöpä tarkoittaa hoidettavissa olevaa kroonista tautia. Näköpiirissä on jo, että syöpä voisi joissain tapauksissa olla tauti muiden joukossa, Kononen kertoo.

Syövän vaikea sijainti hankaloittaa hoitoa

Sen sijaan kehitys on toistaiseksi ollut hitaampaa haimasyövän, tiettyjen ruoansulatuskanavan syöpäsairauksien, sappitien syöpien ja aivokasvaimien hoidossa.

– Hoidoista tekee näissä tapauksissa usein hankalia syövän ongelmallinen sijainti. Esimerkiksi aivojen kudos on herkkää ja pienetkin muutokset toiminnassa voivat aiheuttaa hankalia käytännön vaikeuksia potilaalle. Aivot ovat myös niin hyvin suojattu, etteivät useimmat lääkkeet pysty menemään aivokudokseen verenkierron kautta. Samalla näissä syöpätyypeissä on hankala ajurigeeniprofiili, eli ne ovat erityisen elinkykyisiä syöpäsoluja, joita on hankala saada lääkehoidon keinoin nujerrettua, Kononen sanoo.

– Myös haimasyövän yleisin ajurigeenimuunnos KRAS on ollut aiemmin lääkehoidon keinojen ulottumattomissa, mutta nyt on jo valoa tunnelin päässä: pari vuotta sitten kehitettiin ensimmäiset KRAS- geenimuunnokseen vaikuttavat lääkeaineet. KRAS-lääkkeet ovat tällä hetkellä harvoille sopivia täsmälääkkeitä, jotka vaikuttavat vain yhteen tiettyyn KRAS-mutaatioon. On kuitenkin hyvin rohkaisevaa, että aiemmin mahdottomaksi arveltu KRAS-molekyyliin kohdistuva lääkehoito on nyt joissain tapauksissa onnistunut. Tällä hetkellä kehitetäänkin useita lääkeaihioita, joiden toivotaan vaikuttavan kattavammin KRAS-molekyylin muihinkin mutaatioihin. Keskeistä etenkin levinneen syövän hoidossa on tehdä tarkat kasvainprofiloinnit mahdollisen täsmälääkkeen löytämiseksi.

Kiinnostuitko aiheesta?

Tavoitat kokeneet sairaanhoitajamme ajanvarausnumerosta 010 773 2000 - kerromme mielellämme lisää!

Lue lisää

Docrates on nyt osa Mehiläistä – Yhdessä meillä on elämä tehtävänä

Tarjoamme edistyksellistä syövänhoitoa nopeasti, ilman lähetettä. Tutkimukset ja hoito räätälöidään oman hoitotiimin kanssa yksilöllisesti, aina elämänlaatua vaalien. Pidämme huolen siitä,...

Lue lisää

Docrates Mehiläisen tilat menestyvät rakennus- ja designalan kilpailuissa

Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevan Docrates Mehiläinen Syöpäsairaalan tiloja laajennettiin ja uudistettiin hiljattain. Tiloihin tehty uudistus palkittiin Rakli Ry:n järjestämässä Workplace Awards 2024 -kilpailussa fyysisen...

Papakoe ei löydä kaikkea syöpää

Kaikki gynekologiset syövät eivät löydy papakokeella. Tärkeää on käydä myös säännöllisissä gynekologisissa tarkastuksissa, vaikka mitään oireita ei olisi. ”Jos tutkitaan...

Asiakastiedote 3.9.2024

Mehiläinen on 2.9.2024 allekirjoitetulla kaupalla ostanut Docrates Oy:n, jonka johdosta Docrates Syöpäsairaala siirtyy osaksi Mehiläistä. Docrateen asiakkaiden ja potilaiden hoitosuhteet...

Miksi valita Docrates Mehiläinen?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: uusimmat hoidot ja tutkimukset, kokeneet ammattilaiset
  • Yksilöllisyys: oma hoitotiimi, räätälöity diagnostiikka ja hoito
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma-to 8-18, pe 8-16