Skip to content

Melanoomatilasto paljastaa karusti, millaisia vaikutuksia aurinkoturismilla on

23.6.2022 Kategoriat: Artikkelit
Ihosyövät
23.7.2022 | Syöpätautien erikoislääkäri ohjeistaa ihosyöviltä suojautumiseen UV-säteilyn lisääntyessä kesällä

Ruotsissa aurinkoturismi, eli etelään suuntautuva rantalomabuumi, alkoi yleistyä 1960-luvulla, siis kymmenisen vuotta aiemmin kuin Suomessa. Länsinaapurin varaslähtö näkyy karulla tavalla melanoomatapausten määrässä tänäkin päivänä. Syöpätautien erikoislääkäri Susan Ramadan Docrates Syöpäsairaalasta kertoo, miten jokainen voi suojautua auringolta.

Ruotsissa melanoomatapauksia on vuosittain noin 4 000, eli lähes nelinkertainen määrä Suomeen verrattuna (noin 1 100), vaikka väkiluku ei ole edes kaksinkertainen.

– Melanooma on hyvin pitkälti auringon UV-valon aiheuttama syöpä. Siihen sairastuu nyt se sukupolvi, jonka vanhemmat kuuluivat aurinkoturismin ensimmäiseen aaltoon vailla riittävää tietoutta auringonoton riskeistä. Vanhemmat eivät koskaan saaneet auringolta suojautumisen tärkeyttä korostavaa valistusta, minkä seurauksena nyt sairastuvat ovat niitä, jotka ovat lapsena palaneet auringossa useamman kerran. Juuri lapsuudessa palaminen on erityisen haitallista ihosyövän kehittymisen näkökulmasta – ja tämä näkyy Ruotsin ja Suomen tilastoja vertailtaessa, sanoo syöpätautien erikoislääkäri Susan Ramadan Docrates Syöpäsairaalasta.

– Ihosyöpien ennuste on yleisesti ottaen varsin hyvä, ja melanoomatapauksissakin 88 prosenttia potilaista on elossa viisi vuotta sairastumisen jälkeen. Kaikissa syövissä hoitoon pääsyn nopeus on valttia, ja esimerkiksi meillä Docrateella yksilölliset syöpähoidot voidaan aloittaa jopa kahden päivän sisällä ensimmäisestä lääkärin konsultaatiosta. Pahalaatuiset luomet tai ihomuutokset poistetaan, ja samalla tutkitaan myös imusolmukkeet. Levinneen melanooman tapauksissa potilasta hoidetaan leikkauksen lisäksi yhä useammin myös uusilla immunologisilla hoidoilla sekä täsmälääkkeillä, jotka ovat kehittyneet isoin harppauksin. Uudet lääkkeet ovat mullistaneet levinneen melanooman hoidon ja pidentäneet elinaikaennustetta merkittävästi, hän jatkaa.

Yleisin ihosyöpä on basaliooma eli tyvisolusyöpä

Ihosyöpiin sairastuu Suomessa vuosittain noin 12 000 ihmistä, ja syöpätyyppejä on pääsääntöisesti kolme: basaliooma eli tyvisolusyöpäokasolusyöpä ja melanooma. Näistä selvästi yleisin 9000 vuosittain rekisteröidyllä tapauksella on basaliooma, jota esiintyy useimmin ohimolla, poskilla tai nenällä. Todellisuudessa basalioomatapauksia on noin tuplasti enemmän, sillä kaikkia tapauksia ei rekisteröidä.

Ikäihmisten syöpänä pidetty okasolusyöpä on tyvisolusyöpää harvinaisempi, mutta tätä aggressiivisempi ihosyöpä. Okasolusyöpä kehittyy useimmiten eniten aurinkoa saaneille ihoalueille, mutta voi ilmaantua myös huuleen tai vaikkapa krooniseen haavaan kuten palovammaan, josta se voi lähettää etäpesäkkeitä ja levitä nopeasti. Ihosyövistä ylivoimaisesti tunnetuin – ja katalin – on melanooma, jonka ilmaantuvuus on Suomessa lisääntynyt erityisesti nuorilla naisilla.

– Ihosyövän riski kasvaa runsaan auringonoton ja ihon palamisen myötä etenkin luonnostaan vaaleaihoisilla ja pisamaisilla ihmisillä sekä henkilöillä, joiden suvussa on todettu ihosyöpää. Runsaalle auringonvalolle altistuvat esimerkiksi aktiivisesti purjehtivat ja golfaavat sekä ne, joilla on tapana viettää talvet etelässä. Riskitekijöitä ovat myös ihon runsas luomisuus ja jopa kalju päälaki: ihosyöpää tavataan keskivertoa enemmän vanhemmilla, kaljuilla ihmisillä, sillä heiltä puuttuu hiusten auringolta suojaava vaikutus, Ramadan sanoo huomauttaen, että ihosyövän voi saada myös paljon auringonvaloa elämänsä aikana saanut henkilö, joka ei ole koskaan palanut.

Sininen, punainen ja musta ovat melanooman hälytysvärit

Ramadanin mukaan ihosyövän tunnistaminen ei ole niin yksiselitteistä kuin yleisesti ajatellaan. Meidät on opetettu tarkkailemaan muutoksia varsinkin luomissa ja totta on, että hälytyskellojen pitää alkaa soida silloin, kun jo olemassa oleva luomi kutisee, muuttaa väriään, kasvaa kooltaan, muuttuu kirjavaksi tai reunaltaan epätasaiseksi tai jos sen ympärille muodostuu punainen rengas. Värimuutoksista etenkin sininen, punainen ja musta voivat viitata melanoomaan, ja erityishuomio pitää kiinnittää yli 10 millimetrin kokoisiin luomiin.

– Ihosyövän oireita on kuitenkin huomattavasti useampia. Yleisestä käsityksestä poiketen esimerkiksi melanooma voi olla myös vaalea ja pigmentitön, ja todellisuudessa se kehittyy useimmiten kohtaan, jossa ei ole ollut ennen luomea. Eli pienikin uusi luomi, joka alkaa kasvaa, voi olla epäilyttävä. Lisäksi ihosyöpää voi esiintyä niin sanotulla kuutamoalueella, eli alueilla, jonne auringonvalo ei osu. Tähän kuuluvat muun muassa silmäluomi, silmänpohja, aivokalvo, genitaalialueen limakalvot, varpaan seutu ja jalkapohjat. Krooninen hilselaikku, joka ei parane voiteilla, voi viitata okasolusyövän esiasteeseen aurinkokeratoosiin. Kaikki epäilyttävät näpyt pitää tarkistuttaa lääkärillä, ja erityisesti riskiryhmiin kuuluvien kannattaa harkita säännöllistä ihon tarkistuttamista ammattilaisen toimesta, vaikka mitään muutoksia ei näkyisi”, Ramadan kertoo.

Myös pilvisellä säällä täytyy suojautua

Auringonvalo ja siitä saatava D-vitamiini on yhtäältä kaiken elämän lähde, mutta toisaalta porottava paahde on merkittävä ihosyövän riskitekijä. Miten siis saada sen hyödyt kuitenkaan altistamatta itseään liiaksi? Koska iho ei aisti UV-säteilyä, palamisen voi ehkäistä vain ennakoimalla. Suoran säteilyn lisäksi UV-säteilyä heijastuu paitsi ilmakehästä, myös lumesta, hiekasta ja vedestä. Jopa puolet UV-säteilystä voi tunkeutua pilvien läpi, joten iho kannattaa suojata myös pilvisellä säällä.  Katso alta syöpätautien erikoislääkärin ohjeistukset yleisiin auringossa oleiluun liittyviin kysymyksiin.

Mikä on turvallinen kesto auringonotolle?

Turvallista auringonottoaikaa ei ole, koska on täysin yksilöllistä, missä määrin iho alkaa reagoida auringonsäteisiin. Siksi varsinaista auringonottoa ei voi suositella ollenkaan. Auringossa oleillessa pitää suojata itsensä vaatetuksella, käyttää erittäin voimakkaita (normaali-ihoisilla aikuisilla Suomen kesässä kerroin 15–25; lapsilla ja vaaleaihoisilla aikuisilla 30–50) suojavoiteita ja hakeutua varjoon, jos mahdollista. UV-säteily on pahimmillaan kello 11–15.

Jos on aikeissa lähteä aurinkomatkalle, kannattaako pohjarusketuksen hankkiminen?

Ei, eikä kohteessakaan voi suositella auringossa oleskelua ilman asianmukaista suojautumista. Myös kumulatiivinen auringonvalolle altistuminen lisää ihosyöpää, vaikka ei olisi koskaan palanutkaan.

Kuinka kauan ennen auringolle altistumista aurinkovoidetta tulee levittää, jotta se kerkeää imeytyä?

Iho tulee voidella aurinkovoiteella noin 20 minuuttia ennen kuin menee ulos. Jos meinaa uida, voiteen pitää olla vedenkestävää ja sitä tulee lisätä jokaisen uintikerran jälkeen.

Mitä kehon osia tulisi ennen kaikkea suojella auringolta?

Kasvot ja hartiat palavat herkimmin. Muista suojata myös herkästi palavat korvat, kalju päälaki, nenä ja jalkapohjat.

Onko ihosyöpien kehittymisen kannalta oleellista hieroa palaneeseen ihoon aloe veraa tai after-sunia?

Ei. Kyse on palamiskohdan oireiden lievittämisestä, mutta se ei auta solumuutosten ehkäisemiseen.

Haluatko varata ajan?

Pääset erikoislääkäreidemme vastaanotolle viiveettä ja ilman lähetettä. Voit soittaa ammattitaitoisille sairaanhoitajillemme, varata ajan suoraan verkossa tai jättää yhteydenottopyynnön.

Yhteystiedot 

Lue lisää

Ihosyöpä yleistyy – Minkälaiset ihomuutokset vaativat reagointia, entä kenen kannattaa käydä ihotarkastuksissa?

Ihosyöpien ilmaantuvuus on noussut vuosien saatossa, ja erityisesti melanoomaa tavataan aiempaa enemmän. Ihosyöpien ennuste on yleisesti ottaen hyvä, jos syöpä...

Lue lisää

Miten syöpä löytyy ajoissa?

Paljon puhutaan siitä, miten tärkeää syöpä on havaita varhain, ja kuinka aikaisessa vaiheessa löytyneen syövän hoitotulokset ovat paremmat. Mutta mitä...

Tärkeää tietoa ihosyövistä. Miten tunnistaa vaarallinen näppy tai luomi?

Näppy iholla, joka ei parane nopeasti vaan kasvaa kasvamistaan pitää käydä näyttämässä lääkärille – kyseessä voi olla melanooma tai muu...

Immuno-onkologiset hoidot opettavat elimistön nitistämään syövän

Immunoterapialla (tai immuno-onkologisilla hoidoilla) tarkoitetaan uusia syövän hoitokeinoja, joiden tarkoituksena on vahvistaa elimistön omaa immuunireaktiota syöpää vastaan ja auttaa näin...

Miksi valita Docrates Mehiläinen?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: uusimmat hoidot ja tutkimukset, kokeneet ammattilaiset
  • Yksilöllisyys: oma hoitotiimi, räätälöity diagnostiikka ja hoito
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma-to 8-18, pe 8-16