Skip to content

Tukholmalaisen rintasyöpäpotilaan kokemus: ”En halunnut enää odottaa”

Tukholmassa perheensä kanssa asuva Merja Kailokari sairastui rintasyöpään ensimmäisen kerran 43-vuotiaana. Nyt, 15 vuotta myöhemmin, sairaus pääsi yllättämään hänet jo toistamiseen. Merja istuu Docrateella Helsingin Jätkäsaaressa ja kertaa viime kuukausien tapahtumia.

Rutiiniseulonta paljasti syövän

– Alkuvuodesta 2017 osallistuin rutiiniseulontaan, jossa toisesta rinnasta löytyi jotakin epäilyttävää. Diagnoosin saaminen kesti; kävin viikkojen ajan monessa eri tutkimuksessa eri puolilla Tukholmaa, ja joka kerta vastassa olivat uudet lääkärit ja hoitajat. Diagnoosin jälkeen leikkausaika järjestyi kolmen viikon päähän, mutta koko prosessissa meni kaksi kuukautta, Merja Kailokari muistelee.

– Oli kauheaa odottaa. En saanut nukuttua, ja koko ajan kuulostelin oloani ja mietin, leviääkö syöpä parhaillaan imusolmukkeisiin.

Pitkät sädehoitojonot vaivaavat Ruotsia

H-hetken koittaessa varsinainen leikkaus sujui hyvin, ja leikkaava kirurgi oli miellyttävä ja asiantunteva. Merjan syöpäkään ei onneksi ollut ehtinyt levitä, ja leikkauksen jälkeiseksi hoidoksi päätettiin sädehoito sekä hormoniestolääkitys. Merja aloitti lääkityksen heti, mutta sädehoitoon hänen olisi kuitenkin pitänyt taas jonottaa.

– Tukholmassa on todella pitkät jonot sädehoitoon, Merja huokaa.

– Ryhdyin siksi itse etsimään netistä tietoa, ja ymmärsin, että sädehoito pitäisi aloittaa nopeammin; noin 4-6 viikkoa leikkauksesta. Tukholmassa olisin joutunut odottamaan ainakin 8 viikkoa. Löysin sitten googlaamalla Docrates Syöpäsairaalan ja ryhdyin selvittämään, miten homma voisi toimia Tukholman alueen sairauskassan kanssa. Soitin Tukholman rintasyöpäyhdistyksen Amazonasin neuvontaan, ja kyselin tietoja Docrateesta; suomalainen sairaala oli onneksi heille jo ennestään tuttu. Soitin sen jälkeen sitten heti Docrateelle, ja sain tietää, että hoidot voitaisiin minun kohdallani aloittaa heti. Minulle oma terveys on niin tärkeä, että päätin lähteä.

Nopeasti asiantuntevaan hoitoon

Nyt istuessaan Docrateella valmiina hoitojen aloittamiseen, Merja on silminnähden helpottunut siitä, ettei hänen tarvitse enää odottaa.

– Aloitan sädehoidot tänään. Jo ensimmäisen lääkäritapaamisen jälkeen minulle tuli luottavainen olo tulevaan hoitooni, ja olen jo huomannut, mitä Ruotsissa on jäänyt huomioimatta kohdallani.

Docrateella Merja pääsi syöpätautien erikoislääkärin Maigo Rienerin vastaanotolle. Vastaanotolla ei hoppuiltu, vaan Merjan yksilöllinen tilanne läpikäytiin rauhassa, ilman kiireitä. Merjasta oli huojentavaa, että vihdoinkin oma lääkäri otti hänen koko tilanteensa huomioon; kartoitti muut sairaudet ja lääkitykset, sekä kertoi vastaukset kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

– Oli myös huojentavaa keskustella oman lääkärin kanssa siitä, millä todennäköisyydellä tauti vielä kerran uusiutuisi, Merja miettii, ja toteaa:

– Vaikka sairastuin rintasyöpään jo toisen kerran, ei tautini onneksi ole sellainen, että se välttämättä uusiutuisi.

Apua kielitaitoisesta henkilökunnasta ja nykyaikaisista viestimisvälineistä

Ruotsissa sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapaus on Suomea pidemmällä, ja kaikilla Ruotsissa terveydenhuoltoon oikeutetuilla on oikeus hakea hoitoa kotimaan lisäksi myös mistä tahansa muusta EU-maasta. Järjestely vaatii kuitenkin hieman paperityötä, joiden hoitamiseen Docrates on kerännyt ruotsinkielisille verkkosivuilleen askel askeleelta – ohjeet. Merja kiittelee tätä apua, jonka hän on prosessin aikana saanut näiltä sivuilta.

– Sivuilta löytyi hyvin tietoa palveluista ja myös suorat linkit sairauskassan tarvitsemiin lomakkeisiin. Minulle oli yllätys myös se, että hoidon saa halutessaan kokonaan ruotsiksi; että hoitohenkilökuntaan kuuluu ruotsia äidinkielenään puhuvia henkilöitä, Merja kertoo innoissaan.

Hoitojen aikana Merjan käytännön asioiden hoitamista ja tiedonjanoa on ollut helpottamassa myös Docrateen käyttämä digitaalinen Kaiku Health–potilasseurantapalvelu, jonka kautta hän on voinut keskustella suoraan hoitohenkilökunnan kanssa ja saada nopeasti vastaukset kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Kaikun ansiosta Merjan ei ole tarvinnut enää pohtia oloaan yksin, vaan hän on voinut keskustella siitä viivettä suoraan oman hoitotiimin kanssa.

”Olen erittäin tyytyväinen ja kiitollinen hoitotiimille kaikesta”

Merjan sädehoidot kestivät yhteensä 3 viikkoa, jona aikana hän asui vuokra-asunnossa kävelyetäisyydellä sairaalasta.

– Asunto on kiva, saa olla omissa oloissa ja keitellä kahvia silloin kun huvittaa. Mieskin pääsee viikonlopuksi seuraksi, Merja kertoi hoitojen aloituksen aikaan.

Juhannuksen tienoilla edessä oli enää kotimatka takaisin Ruotsiin.

– Olen erittäin tyytyväinen ja kiitollinen hoitotiimille kaikesta: ammattitaitoisesta hoidosta ja ystävällisestä tuesta koko hoitorupeaman ajan. Oloni on ollut turvallinen ja luottavainen, ja diagnoosin aiheuttama kriisireaktiokin on helpottunut, Merja kertoo.

– Olen töissä biokemian alan yrityksessä, jossa toimitamme tutkijoille tarvikkeita tutkimustyöhön. Tiedän siis, millaista on hyvä asiakaspalvelu. Docrateella olen pitänyt siitä, että lääketieteellisen huippuosaamisen lisäksi täällä panostetaan täysillä myös laadukkaaseen asiakaskokemukseen.

Försäkringskassan korvasi Merjan hoitokulut.

– Sain elokuussa tiedon, että Försäkringskassan korvaa lähes koko hoitokokonaisuuteni kulut; vain 800SEK jää korvaamatta. Uskon tämän olevan helpottava tieto heille, jotka suunnittelevat hoitoa ulkomailla, Merja kannustaa.

Lue potilaidemme kertomuksia

Rintasyövästä toipunut Jaana: Docrateella korostuu elämänlaadun merkitys, täällä ei hoideta tilastoja

Istumme Jaana Nurmen kanssa Arabianrannan asukastalo Bokvillanissa vapaaehtoisvoimin pyörivän Kaffilan sohvalla. Aurinko valaisee huoneen, joka on aikanaan toiminut Arabian tehtaanjohtajan...

Lue lisää

Eturauhassyöpään sairastunut Mikko: Haluan vielä kilometrejä mittariini

Mikko Ässämäen eturauhassyöpädiagnoosi antoi odotuttaa itseään, vaikka merkit olivat ilmassa jo paljon aiemmin.

Rintasyöpäpotilaan tarina: Täytyy löytää pieniä hyviä hetkiä, vaikka maailma myllertää ympärillä

On joulukuu ja ensimmäinen pitkä koronavuosi lähenee loppuaan. Turkulaisessa ravintolassa istuu pariskunta, joka keskustelee intensiivisesti, välillä nauretaan ja välillä itketään....

Janos Uotila: Nyt ymmärrän tarkan ja yksilöllisen diagnoosin merkityksen

Sairaalan aulassa istuu mies hymyssä suin. 45-vuotiaalle Janos Uotilalle tämä aula ja etenkin sen viereinen sädehoidon tila ovat tulleet hyvinkin...

Miksi valita Docrates
Syöpäsairaala?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: uusimmat hoidot ja tutkimukset, kokeneet ammattilaiset
  • Yksilöllisyys: oma hoitotiimi, räätälöity diagnostiikka ja hoito
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma-to 8-18, pe 8-16