Valter-Laine-5

Syöpäpotilaan kokemus lääketutkimuksesta: “Luulin tarttuvani oljenkorteen, mutta se olikin köysi.”

Mitä lääketutkimukseen osallistuminen voi parhaimmillaan tarkoittaa yksittäisen potilaan kohdalla?

On kulunut 10 kuukautta siitä, kun levinnyttä eturauhassyöpää sairastava tutkimuspotilas Valter Laine sai ensimmäisen lääketutkimushoitonsa Docrates Syöpäsairaalassa tilanteessa, jossa muita hoitovaihtoehtoja ei enää ollut saatavilla. Heti ensimmäisten hoitokertojen aikana Valterin PSA-arvo laski mittaamattomiin, mikä antoi viitettä siitä, että tutkimusvalmisteella voi hänen tapauksessaan olla tehoa. Kun Valterille tehtiin hoidon vasteen arvioinniksi kuvantamistutkimus, selvisi, että tutkimushoito oli tehonnut erittäin hyvin, joten tutkimushoitoa jatkettiin.  Nyt toukokuussa 2017 tutkimushoito on päätetty toistaiseksi lopettaa, koska Valterista ei ole löytynyt kuvantamistutkimuksissa enää merkkejä syövästä.  Potilaan tiivis seuranta tutkimuksen puitteissa jatkuu.

Ennen tutkimushoitoon osallistumista Valterin tilanne oli vakava: solunsalpaajahoidon jälkeen syöpä uusi nopeasti, PSA oli noussut 270:een, ja hän mietti jo saattohoitojärjestelyjä. ”Kun tuli tilaisuus osallistua tutkimushoitoon, päätin, että periksi ei saa antaa. Luulin, että tartuin oljenkorteen, mutta se olikin köysi!” toteaa Valter. Tutkimushoidon aikana vointi oli kohtalainen verrattuna solusalpaajahoitoihin, mutta tutkimushoito aiheutti hänelle lihasheikkoutta ja väsymystä. ”Vielä en uskalla lähteä melomaan, kun en ole varma onnistuuko vielä eskimokäännös kanootilla. Täytyy harjoitella”, Valter kertoo.

Retkeily luonnossa antaa voimaa

Valterin kesäsuunnitelmissa on lisätä liikunnan määrää. Varsinkin luonnon keskellä lenkkeily antaa hänelle voimaa. ”Liike on lääke! Nautin, että saan taas sulautua luontoon. Nuuksioon voisin tänä kesänä mennä muutamaksi yöksi vaeltamaan ja nukkumaan riippumattoon.” Lisäksi nyt kun hoidon aiheuttama väsymys on hellittänyt, miehellä on taas intoa oppia uutta: 84-vuotias Valter muun muassa opiskelee itsenäisesti opaskirjan avulla valokuvien käsittelyä tietokoneella.

Valter-Laine-2Helsingissä yksityisessä Docrates Syöpäsairaalassa Valter Laineelle annettu hoito on osa maailmanlaajuista lääketutkimusta, jossa muutama sata potilasta on saanut uutta immuno-onkologista syöpälääkettä. Tutkimukseen on osallistunut muitakin Laineen kaltaisia potilaita, mutta näin hyvä hoitovaste levinneen eturauhassyövän lääketutkimuksessa on harvinaista. Nyt tutkijoiden haasteena onkin selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, miksi osa potilaista hyötyy uudesta tutkimushoidosta, ja miksi toisille uudesta hoidosta ei ole näennäistä hyötyä.

Docrates Syöpäsairaala on yksityinen syövänhoidon erikoisyksikkö Helsingissä. Docrates tarjoaa potilaille mahdollisuuden osallistua kliinisiin syöpälääketutkimuksiin. Lääketutkimukseen osallistuminen merkitsee potilaalle mahdollisuutta saada uusimpia syövänhoitoon tarkoitettuja lääkkeitä, joita ei ole vielä muuten saatavilla. Tutkimukset tehdään aina viranomaisten tarkasti valvomissa tutkimusolosuhteissa. Maksuttomiin syöpälääketutkimuksiin ei tarvitse lähetettä.

Lue lisää:

Käynnissä olevat lääketutkimukset | Eturauhassyövän lääkehoito | Immuno-onkologiset lääkehoidot | Potilastarinat