Päivi Hietanen, syöpätautien erikoislääkäri ja psykoterapeutti

Psykoterapia mielen apuna

Syöpään sairastuminen koettelee kehon lisäksi usein mieltä. Keinoja käsitellä asioita on monia ja yksi niistä on psykoterapia. Aina huutavaa tarvetta terapialle ei ole, mutta monilla se nopeuttaa sairauteen sopeutumista.

Kun ihminen saa syöpädiagnoosin, kohtaa mieli usein kriisin. Se, kuinka voimakas kriisireaktio on, on kuitenkin yksilöllistä. Siinä missä toinen kokee lamaannuttavaa paniikinomaista pelkoa, voi toisella sairastuminen näyttäytyä lievempinä uniongelmina tai keskittymiskyvyn puutteena. Ylemmän erityistason yksilöpsykoterapeutti ja syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri Päivi Hietanen sanoo, ettei oikeaa tai väärää tapaa reagoida ole.

– Jokainen reagoi omalla tavallaan ja jokaisen oma tapa on normaali. On harvinaista, ettei sairastuminen tuntuisi miltään, mutta joillakin asiaan voi tulla ikään kuin aikalisä. Tällöin tietoa sairastumisesta ei tavoita heti tunnetasolla, vaan sen alkaa sisäistää vasta muutamien päivien päästä.

Hietanen neuvoo, että selkeä merkki hakea apua on toimintakyvyn menettäminen.

– Jos olotila on niin paha, ettei pysty tekemään töitä tai arkiaskareita tai toimimaan rooleissa, kuten äitinä, on yleensä hyödyllistä jutella ihmisen kanssa, jolla on asiasta kokemusta ja ammattitaitoa.

Hietanen kertoo, että akuuttivaiheessa annetulla psykoterapialla pyritään usein tilanteen rauhoittamiseen ja asioiden selventämiseen.

– Esimerkiksi hoitoihin saattaa liittyä suhteettomia pelkoja, joita voidaan yrittää hälventää. Nuoremmilla naisilla myös huoli pienistä lapsista voi olla kova. On tärkeää, ettei ihminen koe olevansa tilanteessa yksin, vaan, että häntä autetaan.

– Toisinaan voidaan tarvita myös lyhytaikaisia nukahtamis- tai mielialalääkkeitä, mutta ne ovat vähemmällä sijalla. Ensimmäinen keino auttaa on aina keskustelu, Hietanen sanoo.

Kriisireaktion jälkeen

Hietasen mukaan ensimmäiset viikot syöpädiagnoosista ovat keskimäärin aina hankalimmat. Tämän jälkeen mieli yleensä pikkuhiljaa rauhoittuu.

– Tässä vaiheessa ihminen alkaa löytää erilaisia keinoja käsitellä asiaa. Naiset usein juttelevat läheisilleen ja ystävilleen. Toisille voi olla taas luonteenomaisempaa käsitellä asiaa itsekseen. Jotkut ovat toiminnallisia ja he ottavat asioista selvää. Useimmat ehkä yhdistelevät näitä kaikkia.

Työn teolla Hietanen sanoo olevan henkisen hyvinvoinnin kannalta puolensa ja puolensa.

– Useimmille on hyödyllistä olla poissa töistä ainakin sytostaattihoitojen aikana. Jonkin verran tapaa sitä, että ihmiset käyvät hoitojen aikana töissä normaalisti ja sitten he uupuvat totaalisesti. Jos pystyy pysähtymään ja jäämään sairaslomalle, niin silloin voi olla enemmän aikaa pitää itsestään huolta, ajatella ja työstää asioita. Toisaalta työn jatkaminen voi auttaa pitämään sairauden loitolla.

Hietasen mukaan akuuttivaiheen jälkeen myös psykoterapiassa on usein mahdollista pureutua asioihin syvällisemmin. Hän kuitenkin toteaa, etteivät kaikki tarvitse ulkopuolista apua, vaan jotkut voivat pärjätä hyvin esimerkiksi juuri toiminnallisuuden avulla.

– Kaikille avun hakeminen ei ole tarpeellista tai luonteenomaista. Psyykkisen kasvun ja ihmisenä kehittymisen kannalta psykoterapia voi olla kuitenkin arvokasta. Monilla tuleekin tarve tarkastella elämäänsä ja miettiä sitä eteenpäin, vaikka oma tilanne ei olisikaan vaikeimmasta päästä. Nykymaailmassa kynnys hakeutua psykoterapiaan on onneksi matala.

– Aihetta on myös tutkittu melko paljon ja tiedetään, että monilla psykoterapia nopeuttaa sairauteen sopeutumista. Valtaosa niistä, jotka käyvät terapiassa, myös hyötyvät siitä, Hietanen sanoo.

Alakulo ja suru hoitojen päätyttyä

Hietanen kertoo, ettei ole myöskään harvinaista, että alakulo ja suru tulevat vastaan vasta sitten, kun syöpähoidot ovat jo päättyneet.

– Tapaan potilaita usein juuri tällöin. Monet ehkä tsemppaavat tähän saakka, ja voi olla, ettei sairastumista ole ollut tilaa käsitellä, kun koko ajan tapahtuu jotain. Hoitojen aikana myös hoitohenkilökunta on koko ajan läsnä, mutta sitten jääkin itsekseen. Elämän odotetaan normalisoituvan hoitojen jälkeen, mutta sen sijaan saattaakin alkaa tulla ajatuksia, ettei elämä koskaan palaa täysin entisekseen, ja voi tulla surua menetetystä. Toisaalta tilalle voi tulla jotain uutta, Hietanen sanoo.

– Kun ihminen pysähtyy miettimään elämäänsä ja tulevaisuutta, siinä voi olla paljon mahdollisuuksia. Usein psykoterapiassa käydään läpi aiempaa elämää ja sitä, miten se vaikuttaa tähän päivään. Suoria neuvoja harvoin annetaan. Ensiarvoisen tärkeää on kuunnella potilaan tuntemuksia. On myös hyvin yksilöllistä ja luovaakin, miten potilas lähtee työstämään asioita terapeutin kanssa.

Hietanen kertoo, että myös parisuhdeasiat sekä naiseuteen ja seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset ovat rintasyöpäpotilaiden kanssa usein esillä.

– Sairastuminen vaikuttaa aina parisuhteeseen ja sen dynamiikkaan, sillä kyseessä on kahden ihmisen psyyke. Tilanne on vaativa myös puolisolle, joka voi kokea syyllisyyttä siitä, ettei osaa paremmin. Parhaimmillaan sairaus voi yhdistää, mutta se riippuu paljon siitä, minkälainen suhde on ollut aiemmin. Usein potilaat toivovat läheisiltä tukea ja rauhallista toivon tuomista, sitä, että tästä selvitään yhdessä.

– Rintasyöpähoidot vaikuttavat myös ulkomuotoon ja kehoon, ja rinnan merkitys saattaa tulla vasta myöhemmin pohdintaan. Tämäkin on yksilöllistä, toisille se merkitsee enemmän kuin toisille. Uuteen kehoon totuttelu vie aikansa, ja menetettyä pitää saada surra, Hietanen sanoo.

Psykoterapiaa tarjolla liian vähän

Hietanen kertoo, että parantumattoman syövän tapauksessa terapeutti voi auttaa potilasta näkemään eletyn elämän hyviä asioita sekä arvostamaan sitä, mitä ihminen on ollut.

– Tällainen hoito on parhaimmillaan pidempiaikaista ja säännöllistä, ja sen aikana syntyy molemminpuolinen luottamus. Potilaalle se on usein elämän kokoamista, muistelua sekä pelkojen ja huolien läpikäyntiä. Terapeutille se on sensitiivistä läsnäoloa, ja usein asioita jaetaan sanoittakin. Ihminen voi tavoittaa kiitollisuuden tunteen, jolloin luopuminen on yleensä helpompaa. Kuolema ei kuitenkaan koskaan ole helppo asia, ja harva sitä hyväksyy. Tietynlainen sopeutuminen on kuitenkin mahdollista.

Tällä hetkellä syöpään sairastuneille tarjottavan psyykkisen tuen määrä on Hietasen mukaan Suomessa vaihtelevaa ja yleisesti ottaen liian vähäistä.

– Kansainvälisten tutkimusten mukaan noin 20 % syöpään sairastuneista hakeutuu avun piiriin. Suurempi tarjonta lisäisi varmasti kysyntää. Lisäksi, jos ihmisellä on akuutti psyykkinen kriisi, ei silloin riitä, että pääsee jonoon tai käy kerran terapiassa. Tarve pitäisi arvioida jokaisen kohdalla erikseen, Hietanen tähdentää.

– Kaikki eivät terapiaa tarvitse, mutta olisi tärkeää, että hoitohenkilökunnalla olisi kyky aistia asioita sekä kysyä voimavaroista. Pääsääntöisesti tuki lähtee kuitenkin perushoitosuhteesta, ja onnistuessaan tämä tuki on potilaille äärimmäisen tärkeää.

Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran Rintasyöpäyhdistys Europa Donna Finland ry:n Rinnakkain-lehdessä, 03/2019.