Skip to content
Avaa sivuvalikko

Ruokatorven syöpä

Ruokatorven syövän hoidossa hoitotiimin yhteistyön merkitys korostuu, sillä usein tarvitaan lääkehoidon, sädehoidon ja leikkauksen yhdistelmähoitoa. Tarkka diagnostiikka toimii perustana tehokkaalle hoidolle.

Ruokatorven syöpä on ruokatorvesta lähtöisin oleva pahanlaatuinen kasvainsairaus. Miesten sairastuvuus on naisiin verrattuna noin kaksinkertainen johtuen mm. eroista tupakoinnissa ja alkoholinkäytössä. Ilmaantuvuus on jatkuvasti pienentynyt. Useimmiten ruokatorven syöpä on jo toteamishetkellä pitkälle edennyt, jolloin parantavan hoidon mahdollisuudet ovat vähäiset. Ruokatorven syöpää on kahta päätyyppiä: levyepiteelisyöpää, joka saa alkunsa ruokatorven sisäpinnan soluista ja adenokarsinoomaa eli rauhassolukosta lähtöisin olevaa syöpää.

Riski sairastua ruokatorven syöpään

Vaaratekijät ovat osittain samat kuin mahasyövässä, mutta helikobakteerilla ei ole yhtä suurta roolia. Alkoholin runsas käyttö, tupakointi, korkea ikä ja esiintyminen suvussa suurentavat syöpävaaraa. Niin sanottuun Barrettin ruokatorveen liittyy suurentunut sairastumisvaara. Barrettin ruokatorvella tarkoitetaan pitkäaikaisen happoärsytyksen ruokatorven alaosaan aiheuttamia solumuutoksia. Ravinnon monipuolistamisella, väkevien alkoholijuomien välttämisellä sekä Barrettin limakalvomuutoksen seurannalla ja tarvittaessa hoidolla sairastumisen todennäköisyyttä voidaan pienentää.

Levyepiteelisyövän suurimmat riskitekijät ovat tupakointi ja alkoholinkäyttö. Näiden runsas jatkuva yhtäaikainen käyttö lisää riskiä jopa 100-kertaiseksi. Adenokarsinooman merkittäviä riskitekijöitä ovat ikä, miessukupuoli, ylipaino, tupakointi ja refluksitautiin liittyvä Barrettin limakalvo.

Ruokatorven syövän oireet

Ruokatorven syöpä aiheuttaa erilaisia oireita, kuten dysfagiaa (nielemisvaikeuksia), kipua, toistuvaa rajua oksentelua ruokailun yhteydessä ja nopeaa laihtumista. Tällöin syöpä on jo ahtauttanut ruokatorvea merkittävästi. Nielemisvaikeudet ovat ruokatorven syövän tyypillisin ensioire. Joskus sairauteen liittyy myös kipua ja verenvuotoa. Jos syöpä on jo levinnyt, etäpesäkkeet aiheuttavat erilaisia sijainnistaan riippuvia oireita.

Ruokatorven syövän diagnosointi

Ruokatorvisyöpä todetaan tähystämällä. Lisätutkimuksina käytetään magneettikuvausta, ruokatorven sisäistä kaikukuvausta tai tietokonekerroskuvausta. Nykyään PET-kuvaus on arvokas lisä paikallista ja etälevinneisyyttä kartoitettaessa.

Ruokatorven syövän hoito

Hoitovaihtoehtoja ovat leikkaus (kasvaimen poisto) sekä solunsalpaaja– ja sädehoidot. Pienet ja paikalliset kasvaimet pyritään poistamaan aina kirurgisesti, jos potilaan tila sen sallii.

Ruokatorven keski- ja yläosan kasvaimissa annetaan usein kemosädehoito, mikä tarkoittaa sädehoidon yhdistämistä herkistävään solunsalpaajalääkitykseen. Se voi olla joko ainoa hoitomuoto tai tilanteen salliessa kemosädehoidon jälkeen edetään leikkaukseen. Ruokatorven alaosan syövissä hoito muistuttaa mahasyövän hoitoa. Hoito voi alkaa kemosädehoidolla tai solunsalpaajahoidolla, minkä jälkeen syöpä pyritään leikkaamaan.

Levinnyttä, leikkaushoitoon soveltumatonta ruokatorven syöpää hoidetaan tavallisesti lääkkeillä, sädehoidolla ja niiden yhdistelmällä. Lääkehoidossa solunsalpaajilla on tärkein rooli. Jos ruokatorvi ahtautuu, voidaan sen aiheuttamia hankalia oireita usein helpottaa stenttauksella eli asentamalla ruokatorveen ahdasta kohtaa laajentava verkkoputki (stentti).

Ruokatorvisyövän kokonaisvaltainen hoito Docrates Syöpäsairaalassa

Ruokatorvisyöpään perehtynyt moniammatillinen hoitotiimimme tarjoaa potilaalle yksilöllisesti räätälöidyn ja kokonaisvaltaisen diagnostiikan ja hoidon. Meiltä potilas saa huippudiagnostiikan, innovatiiviset hoidot ja uusimmat lääkkeet. Hoidamme potilaita uusimpien kansainvälisten ja kotimaisten hoitosuositusten mukaisesti. Tarjoamme myös tukipalveluja kuten fysioterapiaa ja ravitsemusterapiaa.

Ruokatorven syövän hoitotiimissämme on useita erikoislääkäreitä, mukaan lukien onkologit, sädehoitolääkärit, gastroenterologi, kirurgit, isotooppilääkäri, radiologi, patologi sekä lisäksi hoitajat, jotka kaikki ovat kokeneita syövänhoidon asiantuntijoita. Tämä moniammatillinen hoitotiimi tekee tiivistä yhteistyötä tarkan diagnoosin eteen ja parhaan mahdollisen hoitosuunnitelman laatimiseksi.

Ruokatorven syövän hoidossa hoitotiimin yhteistyön merkitys korostuu, sillä usein tarvitaan lääkehoidon, sädehoidon ja leikkauksen yhdistelmähoitoa.

Ruokatorven syöpää epäilevä tai syöpädiagnoosin saanut pääsee erikoislääkärimme vastaanotolle viiveettä ja ilman lähetettä. Asiantuntijoillamme on vuosien kokemus syövänhoidosta ja omistautunut asenne työhönsä. Ystävällinen henkilöstömme ymmärtää syöpään liittyvän pelkoja ja huolia ja antaa tukea heti ensi kontaktista lähtien.

 

Lue uusimpia tiedotteita

Docrates on nyt osa Mehiläistä – Yhdessä meillä on elämä tehtävänä

Tarjoamme edistyksellistä syövänhoitoa nopeasti, ilman lähetettä. Tutkimukset ja hoito räätälöidään oman hoitotiimin kanssa yksilöllisesti, aina elämänlaatua vaalien. Pidämme huolen siitä,...

Lue lisää

Docrates Mehiläisen tilat menestyvät rakennus- ja designalan kilpailuissa

Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevan Docrates Mehiläinen Syöpäsairaalan tiloja laajennettiin ja uudistettiin hiljattain. Tiloihin tehty uudistus palkittiin Rakli Ry:n järjestämässä Workplace Awards 2024 -kilpailussa fyysisen...

Papakoe ei löydä kaikkea syöpää

Kaikki gynekologiset syövät eivät löydy papakokeella. Tärkeää on käydä myös säännöllisissä gynekologisissa tarkastuksissa, vaikka mitään oireita ei olisi. ”Jos tutkitaan...

Asiakastiedote 3.9.2024

Mehiläinen on 2.9.2024 allekirjoitetulla kaupalla ostanut Docrates Oy:n, jonka johdosta Docrates Syöpäsairaala siirtyy osaksi Mehiläistä. Docrateen asiakkaiden ja potilaiden hoitosuhteet...

Miksi valita Docrates Mehiläinen?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: uusimmat hoidot ja tutkimukset, kokeneet ammattilaiset
  • Yksilöllisyys: oma hoitotiimi, räätälöity diagnostiikka ja hoito
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma-to 8-18, pe 8-16