Suomalainen tekoäly parantaa syöpäpotilaan hoitoa

Kategoriat: Ajankohtaiset verkkouutiset
31.1.2019 | Helsinkiläisen MVisionin kehittämä tekoälyohjelmisto keskittyy sädehoidon suunnitteluun. Ohjelmisto otettiin käyttöön viime viikolla kahdessa suomalaissairaalassa.

Sädehoito on tärkeä osa syövänhoidon kokonaisuutta. Jokaiselle sädehoitoa saavalle potilaalle tehdään tarkka suunnitelma siitä, minne ja miten sädehoitoa annetaan. Hoitosuunnitelman laadintaan vaikuttavat mm. kasvaimen koko, sijainti ja mahdolliset etäpesäkkeet. Tähän saakka lääkäri on määritellyt sädehoidon hoitokohteen piirtämällä sen potilaan kolmiulotteisiin leikekuviin. Kuvaleikkeitä voi olla satoja ja piirrettäviä tervekudos- ja hoitokohderakenteita kymmeniä, jolloin työ on aikaa vievää ja herkempi virheille. MVisionin tekoäly on opetettu satojen potilaiden kuvainformaatiolla, minkä perusteella uusi ohjelmisto pystyy luomaan automaattisesti tervekudos- ja hoitokohderakenteet, jotka lääkäri tarkastaa ja hyväksyy.

– Tekoäly sädehoidon suunnittelussa hyödyttää syöpäpotilaita kaikkialla maailmassa, kertoo MVisionin toimitusjohtaja, Mahmudul Hasan.

– Aloitimme 23.1. sädehoidon annossuunnittelun tekoälymme avulla nyt kahdessa sairaalassa; Tyks Syöpäklinikalla Turun yliopistollisessa keskussairaalassa sekä Docrates Syöpäsairaalassa Helsingissä. Ensimmäisenä tekoälyä hyödynnetään eturauhassyöpäpotilailla, mutta jo lähitulevaisuudessa ohjelmisto kattaa myös pään ja kaulan alueen syövät sekä rintasyövän.

– Tekoäly mahdollistaa entistä yksilöllisemmän hoidon syöpäpotilaille. Kun ohjelmisto huolehtii sädehoidon kohdesuunnittelun perustyöstä, voi lääkäri keskittyä potilaan tilanteen vaatimiin yksilöllisiin tarpeisiin, kuten syövän levinneisyyden ja syövän aggressiivisuuden huomioimiseen sädehoitosuunnitelmassa, kertoo dosentti, sairaalafyysikko Timo Kiljunen Docrates Syöpäsairaalasta.

Myös sädehoitosuunnitteluun käytetty aika vähenee huomattavasti

– Tekoäly nopeuttaa lääkärin työtä ja mahdollistaa toistettavat ja tasalaatuiset suunnitelmat sairaalatasolla, ei pelkästään yksittäisten lääkäreiden tasolla. Ison potilasjoukon nopeammalla sädehoidon suunnittelulla voi olla iso merkitys myös hoitojonoja ajatellen, toteaa Tyksin Syöpäklinikan ylilääkäri, professori Heikki Minn.

 width=

Helsinkiläisyritys tähtää seuraavaksi kansainvälisille markkinoille.

– Monessa eurooppalaisessa maassa on vakava pula osaavasta sairaalahenkilökunnasta samalla kun syöpätautien määrä lisääntyy. Tekoälymme avulla lääkäripulaa voidaan helpottaa ja samalla varmistaa sekä korkea- että tasalaatuinen sädehoito-ohjelma kaikille potilaille. Tämä vaikuttaa myös hoitojonoihin, kuvaa Hasan. Muun muassa The Guardian uutisoi hiljattain pitkistä hoitojonoista Isossa-Britanniassa.

Nykyisin sädehoidon merkittävin virhelähde liittyy hoidettavan alueen määrittelyyn.* Tekoälyyn perustuva ohjelmisto tuottaa tasalaatuista jälkeä ja vähentää inhimillisen virheen mahdollisuutta.  Tekoäly myös oppii jatkuvasti piirtämään rakenteita paremmin ja nopeammin. Lopputulos vaatii aina lääkärin tarkastuksen ja tarvittaessa lääkäri voi muokata suunnitelmaa. Kun hoidettavan alueen suunnitelma on valmis, fyysikko tai annossuunnittelija laatii sädehoidon annossuunnitelman.

– Tulevaisuudessa tulemme varmasti hyödyntämään tekoälyä sädehoidon annossuunnittelussa ja jopa syövän diagnostiikassa esimerkiksi magneettiohjatun biopsian kohdistuksessa, kaavailee Timo Kiljunen.

Pääkuva: Docrates Syöpäsairaalan sairaalafyysikko Timo Kiljunen työstämässä potilaan sädehoidon annossuunnitelmaa.

Lisätiedot:
Professori Heikki Minn, ylilääkäri, syöpäklinikka, Tyks, heikki.minn@tyks.fi
Dosentti Jani Keyriläinen, apulaisylifyysikko, Tyks, jani.keyrilainen@tyks.fi
Dosentti Timo Kiljunen, sairaalafyysikko, Docrates Syöpäsairaala, timo.kiljunen@docrates.com
Mahmudul Hasan, MVision, mhasan@mvision.ai

MVision on suomalainen lääketieteellisessä kuvantamisessa käytettävän tekoälyn kehittämiseen erikoistunut yritys. MVision on perustettu 2017 ja sen rahoittajia ovat mm. Business Finland ja Icebreaker.vc. Yritys hakee uusia työntekijöitä kansainvälistymisen tueksi. MVisionin yhteistyökumppanit ovat Turun, Kuopion ja Oulun yliopistolliset keskussairaalat, Docrates Syöpäsairaala, Pohjois-Viron Lääketieteellinen Keskus sekä Singaporen Kansallinen Syöpäkeskus. www.mvision.ai

Tyks Syöpäklinikka – Turun yliopistollinen keskussairaala, Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiiri. www.vsshp.fi

Docrates Syöpäsairaala on suomalaisessa omistuksessa oleva, kansainvälisesti toimiva, syöpään erikoistunut sairaala Helsingissä. Sairaala palvelee syöpään sairastuneita koko hoitoketjun ajan, syövän diagnostiikasta hoidon jälkeiseen seurantaan.

*Segedin 2016: Segedin B, Petric P. Uncertainties in target volume delineation in radiotherapy – are they relevant and what can we do about them? Radiol Oncol. 2016 May 9;50(3):254-62.

Lue uusimpia tiedotteita

/

Yksilöllisesti suunniteltu fysioterapia syöpäpotilaiden tukena

Fysioterapia tarjoaa monipuolisia menetelmiä ja hoitokeinoja, jotka parantavat syöpäpotilaiden elämänlaatua ja toimintakykyä kaikissa hoidon vaiheissa. Menetelmät ja harjoitteet suunnitellaan aina...

Lue lisää
/

Sairastatko eturauhassyöpää? Osallistu Suomi hoitaa 2023 -tutkimukseen

5.9.2023 | Oletko sairastanut eturauhassyövän? Etsimme eturauhassyöpään sairastuneita henkilöitä vastaamaan Suomi hoitaa 2023 -tutkimukseen, jonka tavoitteena on tuoda potilaan ääni...

Lue lisää
/

Avoin luento: Henkinen hyvinvointi ja jaksaminen syöpähoitojen aikana ja niiden jälkeen 7.9.2023

5.9.2023 | Suomen Suolistosyöpäyhdistys järjestää avoimen luennon torstaina 7.9.2023 klo 17.30 Kampin Palvelukeskuksen juhlasalissa (2.krs), os. Salomonkatu 21B Helsinki. Docrates...

Lue lisää
/

Docrateella hyödynnetään uusimpia rintasyövän lääkehoitoja

Uusia syöpälääkkeitä kehitetään koko ajan, ja jo käytössä oleville lääkkeille löydetään myös uusia käyttökohteita. Ennen kuin uusi lääke otetaan käyttöön...

Lue lisää

Miksi valita Docrates
Syöpäsairaala?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: laitteet ja syövänhoidon osaajat huipputasoa
  • Yksilöllisyys: omalääkäri ja oma hoitotiimi
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma-to 8-18, pe 8-16