2.8.2022 | Kun Timo Joensuu lähti 2000-luvun puolivälin paikkeilla perustamaan Pohjoismaiden ensimmäistä yksityistä syöpäsairaalaa, perustavana ideana oli, ettei tavanomainen riittänyt....
Historia
Docrates Syöpäsairaala aloitti toimintansa vuonna 2007 ja täyttää tänä vuonna 15 vuotta. Alusta asti toimintaa on ohjannut tahto hoitaa jokaista potilasta yksilöllisesti tarjoten viiveetöntä ja korkeatasoista syövän diagnostiikkaa ja hoitoa.

Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri Timo Joensuulla oli halu rakentaa syöpäsairaala potilasnäkökulmasta käsin, palvelemaan kaikkia niitä tarpeita, joita syöpään sairastunut kohtaa. Kunnianhimoiseen hankkeeseen uskoivat ja sitä toteuttamaan lähtivät fyysikot Pekka Aalto ja Harri Puurunen. Mukaan tuli myös joukko pienosakkaita ja myöhemmin Helsingin Lääkärikeskus (nyk. Aava) suurimmaksi omistajaksi.
Docrates Oy perustettiin ja liiketoimintasuunnitelman laatiminen aloitettiin elokuussa 2006 ja varsinainen toiminta käynnistyi jo lokakuussa 2007, kun syövän hoito aloitettiin Eiran sairaalan tiloissa erikoislääkäritasoisena vastaanotto- ja lääkehoitokeskuksena. Uusiin tiloihin Ruoholahteen Docrates siirtyi huhtikuussa 2009, kun uusi sairaalarakennus valmistui. Silloin mukaan palveluihin tulivat myös sädehoito ja kuvantaminen.
Docrates Syöpäsairaala on tarjonnut yksilöllistä ja viiveetöntä syövänhoitoa nyt jo 15 vuoden ajan. Tänä päivänä syöpäsairaalassa on lähes 100 työntekijää, jotka mahdollistavat potilaillemme parhaan mahdollisen hoidon viimeisimmillä hoitomenetelmillä ja kohtaavat jokaisen potilaan yksilöinä, ihmisenä ihmisen rinnalla.

Lue uusimpia tiedotteita

Docrates Syöpäsairaala laajentaa sairaalaa Helsingissä
31.5.2023 | Docrates Syöpäsairaala on tehnyt investointipäätöksen laajentaa sairaalan tiloja Suomessa, Helsingin Jätkäsaaressa merkittävästi. Reilun 800 neliön kokoisen kiinteistön laajennusosan...
Lue lisää
Tutustu Docrates Syöpäsairaalan henkilökuntaan, esittelyssä koordinoiva hoitaja Michaela
Vakava sairaus herättää usein hämmennystä, epävarmuutta ja pelkoa. Docrates Syöpäsairaalassa koordinoivan hoitajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on olla potilaan tukena vaikean...
Lue lisää
Yhä useammat syöpäpotilaat hakeutuivat tutkimuksiin ja hoitoihin yksityiseen syöpäsairaalaan – Docrates Syöpäsairaalan vuoden 2022 katsaus julkaistiin
10.5.2023 | Vuonna 2022 Docrates Syöpäsairaalan liikevaihto kasvoi 26,0 miljoonaan euroon, mikä tarkoittaa 13,5 prosentin kasvua edellisvuodesta. Liikevaihdosta 70 prosenttia...
Lue lisää
Propo Suomen eturauhassyöpäyhdistys ry Kampin vertaistukiryhmän tapaaminen
Propo Suomen eturauhassyöpäyhdistys ry Kampin vertaistukiryhmän tapaaminen to 25.5.2023: Uroterapia ja seksuaalineuvonta eturauhassyöpäpotilaan tukena
Lue lisääMiksi valita Docrates
Syöpäsairaala?
- Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
- Korkeatasoinen hoito: laitteet ja syövänhoidon osaajat huipputasoa
- Yksilöllisyys: omalääkäri ja oma hoitotiimi
- Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
Puhelinpalvelu
ma-to 8-18, pe 8-16
