Syöpälääkärin riskikartoitus ja TT-kuvaus keuhkosyövän varhaisessa toteamisessa

Jos keuhkosyöpäriskisi askarruttaa, älä jää pohtimaan vaan varaa aika syöpälääkärillemme. Ajan saat nopeasti, ilman lähetettä.

Miksi ja milloin keuhkosyövän riskikartoitus on tarpeellinen?

Keuhkosyöpä on Suomen tappavin syöpämuoto. Tämä johtuu pitkälti siitä, että keuhkosyöpä diagnosoidaan yleensä vasta silloin kun se on jo levinnyt, eikä siihen enää ole parantavaa hoitoa.

Keuhkosyöpä on kuitenkin mahdollista löytää ajoissa, jo ennen oireiden alkamista. Kun keuhkosyöpä löydetään varhain, sen hoito voi olla tehokkaampaa. Luotettavin tutkimusmenetelmä keuhkosyövän varhaiseen toteamiseen on tietokonetomografia (TT-kuvaus).

Voit hyötyä syöpälääkärin riskikartoituksesta erityisesti, jos olet 50-80 vuotias, tupakoinut tai altistunut tupakansavulle pitkään tai jos työ- tai elinympäristössäsi on useita keuhkosyöpävaaraa suurentavia tekijöitä (kuten asbesti, radon), tai jos suvussasi on esiintynyt keuhkosyöpää.

Jos sinulla on keuhko-oireita, kuten pitkittynyttä yskää, verisiä ysköksiä, hengenahdistusta, toistuvia keuhkotulehduksia tai muita yleisoireita, ole heti yhteydessä omaan lääkäriisi tai varaa aika Docrates Syöpäsairaalaan.

Tarvittaessa nopeasti jatkotutkimuksiin kuten TT-kuvaukseen

Syöpälääkärimme arvioi tarvittavien diagnostisten tutkimusten tarpeen oireidesi, henkilökohtaisen sairaushistoriasi, ikäsi ja muiden riskitekijöiden perusteella ja laatii sinulle yksilöllisen tutkimussuunnitelman, joka voi sisältää esimerkiksi keuhkojen tietokonetomografia-tutkimuksen. Docrateella on käytössä Siemensin uusinta huipputeknologiaa edustava TT-kuvantamisen laite.

Tietokonetomografialla on mahdollista saada perinteistä röntgenkuvausta tarkempaa tietoa keuhkoputkista, keuhkoista ja keuhkojen alueen tukirangasta. Tarvittaessa jatkotutkimuksina TT-kuvan jälkeen voidaan käyttää magneettikuvausta tai ultraääniohjattua koepalan ottoa. Mikäli jatkotutkimuksille on tarvetta, ne järjestyvät myös Docrates Syöpäsairaalassa kätevästi saman katon alla tai yhteistyökumppaneidemme puolesta.

Keuhkosyövän riskikartoituksen varaaminen ja valmistautumisohjeet

Syöpälääkärin tekemän keuhkosyövän riskikartoituksen hinta on 177€ + poliklinikkamaksu 28€

  • Palvelu sisältää syöpälääkärin 30 minuutin vastaanoton (paikan päällä tai etävastaanotolla) mahdollisten oireiden ja riskien läpikäynnin. Lääkäri laatii sinulle yksilöllisen tutkimussuunnitelman, joka voi sisältää esimerkiksi keuhkojen tietokonetomografia-tutkimuksen.
  • Palvelu maksetaan kassalla lähtiessä. Jos olet sopinut etävastaanotosta ajanvarauksemme kanssa, saat linkin, jonka kautta palvelu maksetaan etukäteen.

Voit varata ajan keuhkosyövän riskikartoitukseen puhelinpalvelumme kautta, jossa sinua auttavat ammattitaitoiset sairaanhoitajamme. Ota yhteyttä +358 10 773 2000 (ma-to 8-18, pe 8-16).

  • Kun olet varannut vastaanoton, käy rekisteröitymässä Kaiku Health –palveluumme, jossa pyydämme sinua täyttämään riskikartoituksen esitietolomakkeen. Syöpälääkäri valmistautuu etukäteen tutustumalla esitietolomakkeeseen, joten on tärkeää, että olet täyttänyt lomakkeen hyvissä ajoin etukäteen.
  • Kaiku Health –palvelun kautta saat myös tarvittaessa ohjeet tutkimukseen valmistautumiseksi.
  • Lääkärin lausunto ja jatko-ohjeet kirjataan myös potilastietojärjestelmäämme ja Kaiku Health –palveluun. Saat sähköpostiisi muistutuksen, kun lääkärin lausunto on myös Kaiku Health –palvelussa, josta pääset sen lukemaan.
  • Mikäli olet syöpälääkärin kanssa sopinut jatkotoimenpiteistä, koordinoiva hoitajamme varmistaa, että kaikki sujuu jouhevasti.
  • Jos sinulla on kysyttävää lausunnosta, voit laittaa Kaiku Healthin kautta yhteydenottopyynnön hoitajallemme.

Onko tietokonetomografiassa riskejä?

Tietokonetomografia on kivuton ja yleisesti ottaen turvallinen tutkimusmenetelmä.

Tietokonetomografia on niin herkkä menetelmä, että se voi löytää epäilyttäviä alueita, jotka jatkotutkimuksissa osoittautuvatkin hyvänlaatuisiksi muutoksiksi. Tällainen tulos voi aiheuttaa huolta ja jatkotutkimuksia, joten on tärkeää keskustella lääkärin kanssa ennen tutkimusta ja tutkimuksen jälkeen mahdollisista löydöksistä ja niiden merkityksestä.

Usein TT-tutkimuksessa käytetään varjoainetta. Varjoaine kuormittaa jonkin verran munuaisia, ja saattaa harvoissa tapauksissa aiheuttaa allergisen reaktion. Ennen tutkimusta lääkäri selvittää voidaanko varjoainetta turvallisesti käyttää.

TT-kuvaus perustuu röntgensäteisiin, joille keho kuvauksessa altistuu. TT-kuvauksesta saatavan säteilyn määrä vaihtelee kuvattavan alueen laajuuden mukaan. Keuhkojen TT-kuvauksen sädeannos vastaa noin 1-2 vuoden luonnollisen taustasäteilyn määrää. Kymmenen tällaista kuvausta kasvattaa elinikäistä syöpäriskiä 50-vuotiaalla noin 0.15% ja 70-vuotiaalla 0.08 %. Toisin sanoen, jos 50-vuotiaana tehtäisiin 10 kertaa keuhkojen TT-kuvaus, on yksi mahdollisuus 700:sta että näistä kuvauksista aiheutuisi syöpä.

Sairaalaamme on asennettu elokuussa 2020 Suomessa vielä harvinainen uuden sukupolven, huipputeknologiaa edustava TT-kuvantamisen laite. Uudella laitteella muun muassa kuvausajat ovat lyhyempiä, sädeannokset pienempiä ja kuvat tarkempia, mikä tarkoittaa sekä lisääntynyttä potilasturvallisuutta ja -mukavuutta että tarkempia hoitosuunnitelmia.

Lue enemmän TT-kuvauksesta Docrates Syöpäsairaalassa.

Syöpälääkäri arvioi potilaan kanssa yhdessä TT-kuvauksen edut ja riskit ennen päätöstä tutkimuksesta.

Lue lisää

Julkaistu: 07.06.2020

Miksi potilaamme ovat valinneet Docrates Syöpäsairaalan?

Miksi potilaamme valitsevat yksityisen syöpäsairaalan maassa, jossa on saatavilla myös maailman parhaisiin kuuluva julkinen syövänhoito? Yksi syy on viiveettömyys. Tämä...

Lue lisää
Julkaistu: 27.04.2020

Minun tarinani keuhkosyövästä

Tämä on omakohtainen kokemukseni keuhkosyövästä.

Lue lisää
Julkaistu: 27.04.2020

Levinnyt eturauhassyöpä: Esan elämä oli vaakalaudalla, mutta uusi radiolääke tehosi

Kun Päijänteen rannalla syntyneen, nykyisin Espoossa asuvan 88-vuotiaan Esa Rantahakalan aggressiivinen eturauhassyöpä levisi, hoidot lopetettiin ja Esaa oltiin siirtämässä saattohoitoon....

Lue lisää
Julkaistu: 11.08.2017

Aivoihin levinnyt keuhkosyöpä

Keuhkosyöpä on yksi yleisimmistä syövistä Suomessa. Vuosittain noin 2 500 suomalaista sairastuu keuhkosyöpään. Keuhkosyöpää on mahdollista hoitaa usealla eri tavalla:...

Lue lisää

Miksi valita Docrates
Syöpäsairaala?

  • Nopeus: syöpälääkärille ja hoitoon viikossa, myös epidemia-aikana
  • Korkeatasoinen hoito: laitteet ja syövänhoidon osaajat huipputasoa
  • Yksilöllisyys: omalääkäri ja oma hoitotiimi
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma-pe 8-16