Syöpään sairastuneen oireita lievittävä hoito

Syöpä, sen liitännäissairaudet sekä syöpähoidot voivat aiheuttaa monenlaisia fyysisiä oireita. Myös henkinen jaksaminen voi olla koetuksella. Docrates Syöpäsairaalan ammattilaiset auttavat syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään oireiden lievittämisessä.

Syöpään saattaa liittyä häiritseviä oireita kuten kipua, hengenahdistusta, unettomuutta, ripulia ja muita vaivoja. Oma ja myös perheen jaksaminen voi olla koetuksella.

Oireilu voi olla seurausta syövän kasvusta, etäpesäkkeistä tai ne voivat liittyä syövän hoitoihin ja liitännäissairauksiin. Valtaosaa oireista voidaan lievittää tai jopa kokonaan poistaa. Myös psyykkistä taakkaa, joka sairastamiseen usein liittyy, voidaan eri tavoin helpottaa.

Docrates Syöpäsairaala aloitti 13.10.2017 uuden oireita lievittävän hoitokokonaisuuden Suomen johtavien asiantuntijoiden johdolla. Sairaalan yhteydessä voidaan viiveettä selvittää myös tarvittavat toimenpiteet, vastaanotot, kotikäynnit ja laboratorio- ja kuvantamistutkimukset.

Lääkäreistämme Juha Hänninen (LL, palliatiivinen erityispätevyys) voi tulla myös kotikäynnille tai potilaan oman sairaalan osastolle konsultaatiokäynnille joko hoitavan lääkärin, potilaan tai läheisten toivomuksesta.

Oireita lievittävää hoitoa Docrates Syöpäsairaalassa tarjoavat:

Lue uusimpia tiedotteita

/

Yksilöllisesti suunniteltu fysioterapia syöpäpotilaiden tukena

Fysioterapia tarjoaa monipuolisia menetelmiä ja hoitokeinoja, jotka parantavat syöpäpotilaiden elämänlaatua ja toimintakykyä kaikissa hoidon vaiheissa. Menetelmät ja harjoitteet suunnitellaan aina...

Lue lisää
/

Sairastatko eturauhassyöpää? Osallistu Suomi hoitaa 2023 -tutkimukseen

5.9.2023 | Oletko sairastanut eturauhassyövän? Etsimme eturauhassyöpään sairastuneita henkilöitä vastaamaan Suomi hoitaa 2023 -tutkimukseen, jonka tavoitteena on tuoda potilaan ääni...

Lue lisää
/

Avoin luento: Henkinen hyvinvointi ja jaksaminen syöpähoitojen aikana ja niiden jälkeen 7.9.2023

5.9.2023 | Suomen Suolistosyöpäyhdistys järjestää avoimen luennon torstaina 7.9.2023 klo 17.30 Kampin Palvelukeskuksen juhlasalissa (2.krs), os. Salomonkatu 21B Helsinki. Docrates...

Lue lisää
/

Docrateella hyödynnetään uusimpia rintasyövän lääkehoitoja

Uusia syöpälääkkeitä kehitetään koko ajan, ja jo käytössä oleville lääkkeille löydetään myös uusia käyttökohteita. Ennen kuin uusi lääke otetaan käyttöön...

Lue lisää

Miksi valita Docrates
Syöpäsairaala?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: laitteet ja syövänhoidon osaajat huipputasoa
  • Yksilöllisyys: omalääkäri ja oma hoitotiimi
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma-to 8-18, pe 8-16