Levinnyt eturauhassyöpä: Esan elämä oli vaakalaudalla, mutta uusi radiolääke tehosi

Esa Rantahakala sai uutta hoitoa pitkälle levinneeseen eturauhassyöpään ja sen avulla elämänlaadun takaisin.

Päijänteen rannalla syntyneen, nykyisin Espoossa asuvan 87-vuotiaan Esa Rantahakalan aggressiivinen eturauhassyöpä levisi, ja hoidot lopetettiin. Esa ei kuitenkaan luovuttanut vaan hakeutui yksityiseen Docrates Syöpäsairaalaan hakemaan toista mielipidettä.

”Minulla oli ollut vuosien ajan eturauhasoireita ja eturauhasen hyvänlaatuista liikakasvua, jota hoidettiin lääkkeillä. PSA-arvoani seurattiin kerran vuodessa. Eturauhasoireeni pahenivat vuonna 2012. Asiat etenivät kovin hitaasti, hoitoaika luvattiin minulle vasta kuukausien päähän. Silloin päätin ensimmäisen kerran tulla Docrateelle, se oli kesää 2013”, muistelee Esa. ”Docrateen urologi Martti Ala-Opas sanoi, että kun on tämän ikäinen mies, pitäisi ottaa näytteitä. Sitten tulikin huonoja uutisia. Selvisi että minulla on aggressiivinen eturauhassyöpä”.

Esa ei jäänyt jatkotutkimuksiin ja hoitoihin Docrateelle, sillä koki sen maksavan liikaa. Ulkoinen sädehoito aloitettiin julkisessa sairaalassa syksyllä 2013. ”Kun sädehoito alkoi, PSA lähti hyvin laskuun”, Esa kertoo.

Elämä vaakalaudalla

Sädehoidon jälkeen Esa kävi säännöllisesti PSA-seurannassa. PSA-arvo alkoi nousta vuonna 2016. Lisätutkimuksissa todettiin, että eturauhassyöpä ei ollutkaan parantunut, vaan levinnyt muualle elimistöön. ”Lääkärinaikoja ja tutkimuksia siirrettiin aina eteenpäin, ja tilanteeni eteni huonoksi. Lopulta vatsanikaan ei enää toiminut, vain nestemäinen ruoka meni läpi. Näin lääkärin kuvaruudulta, että suoli oli mennyt melkein kiinni. Minua ei enää hoidettu, vaan ohjattiin kotisairaanhoidon piiriin. Käytännössä kyseessä oli siis saattohoitotilanne, mutta en hyväksynyt sellaista vielä”, Esa sanoo vakavana.

Uusi lääke tehosi

”Niin kauan kesti, että tulin Docrateelle viimein hoitoon syöpäpotilaana. Ystäväni kehottivat silloin, että nyt menet. Vuoden 2017 heinäkuun lopulla neuvottelimme sädehoidon ylilääkäri Timo Joensuun ja isotooppiylilääkäri Kalevi Kairemon kanssa hoitomahdollisuuksista. Lääkärit kertoivat tilanteen olleen sellainen, että oli vakavasti harkittava kannattaako syöpää enää lähteä aktiivisesti hoitamaan. Sitä olikin vähän joka puolella kehoa, mutta ei raajoissa.”

”Oli kuitenkin olemassa uusi kokeellinen lääkevalmiste, lutetium-PSMA -isotooppihoito, jolla oli saatu hyviä hoitotuloksia. Tarkkojen tutkimusten jälkeen Timo Joensuu sanoi, että sitä voidaan yrittää kohdallani. Elokuussa alkoi ensimmäinen hoito, ja vatsani alkoi toimia pian jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen. Tämä oli tietenkin merkittävä asia. Kävin isotooppihoidoissa kerran kuussa, viimeisen kerran joulukuussa 2017, viisi kertaa yhteensä”, Esa kertoo.

”Yllättävän hyvin hoidot menivät. Sivuoireina makuaisti meni joksikin aikaa, ja suun kuivuminen vaivaa vieläkin. Talvella siirryttiin sytostaattihoitoon, kun PSA oli vielä yli 20. Sytostaattien avulla päästiin neljään.”

Nyt Rantahakalalla on menossa hormonihoito. PSA on 1,3. ”Hormonihoito jatkuu, otan neljä pilleriä joka päivä. Vointini on tälläkin hetkellä yllättävän hyvä.”

“Täällä on paras asenne hoidossa, aivan loistava!”, Esa sanoo kiittäen
Docrateen henkilökunnalta saamaansa hyvää hoitoa.

Voimaa kuorosta ja luonnosta

”Olen aina ollut luontoihminen, synnyin Päijänteen rannalla, siellä telttaillut ja kalastanut. Nykyisin asun Espoossa, Lähderannassa. Kävelen joka päivä kilometrin matkan rannalle. Joskus polvi sanoo, että nyt riittää ja joutuu sitten pitämään taukoa. Harmittaa, kun on tullut kömpelöksi. Luonto on aina ollut minulle tärkeä. Sienessä vielä vähän voin käydä, kerään kantarelleja ja suppilovahveroita”, Esa kertoo.

Esa Rantahakala on harrastanut myös laulua kahdessa eri kuorossa, mm. veteraanien kuorossa. Rantahakala toimi myös omaishoitajana vaimolleen vuosina 2004–2011. Siitä ajasta hän kertoo liikuttuen. ”Päätin että hoidan vaimoani itse, vaikka henki menisi. Ei mennyt henki, mutta olihan se raskasta. Onneksi fysioterapeutti kävi hoitamassa vaimoa ja seurakunnankin puolesta tuli joku auttamaan, niin pääsin kuoroon. Se piti minut hengissä niinä aikoina. Nykyään ei oikein ääneni toimi samalla tavalla”.

Tänä vuonna Esalle iloa toivat suotuisat kesäsäät: ”Nyt kesällä oli aivan mahtavat ilmat. Vietin paljon aikaa ulkona”.

Päätös tulla Docrateelle kannatti

Kustannuksista huolimatta Esa kokee, että hoitosuhteen siirto Docrateelle on ollut merkittävä päätös hänen elämänsä kannalta. ”Minua harmittaa, että odotin liian kauan hoitojen kanssa. Kun en saanut hoitoa muualla, niin tulin viimein tänne. Onneksi.

Täällä on ollut hyvä, kun on ollut vain kaksi lääkäriä ja myös hoitajat ovat samoja, he soittavat minulle usein. Alkuun mietin ja laskin paljonko menee rahaa hoitoihin. Kela ei korvaa juuri mitään, koska saamani hoito on vielä kokeellista. Mutta jos jollekin muulle käy niin kuin minulle, niin kyllä minä kustannuksista huolimatta suosittelen Docrateeta. Täällä on paras asenne hoidossa, aivan loistava. Paikka on tuntunut kotoisalta vaikka kyseessä onkin sairaala”, Esa sanoo kiittäen
Docrateen henkilökunnalta saamaansa hyvää hoitoa.

***

Dosentti Timo Joensuu lutetium-PSMA-hoidosta

Esa Rantahakalan saama lutietium-PSMA -hoito on uusi radioaktiivinen hoitomuoto. Lääke on vielä verrattain uusi Suomessa, mutta hoito on osoittautunut tehokkaaksi ja hyvin siedetyksi, niillä kenelle se soveltuu. Lu-PSMA -radiolääke hakeutuu eturauhassyöpäsoluihin niiden sijainnista riippumatta ja mahdollistaa syöpähoidon, vaikka syöpä olisi levinnyt laajalle.

Esan kohdalla uusi lääke tehosi. Erittäin suuresta tautimassasta ja saattohoitovaiheeseen edenneestä tilanteesta huolimatta Esaa on voitu hoitaa hyvin tehokkaasti erittäin vähäisin haittavaikutuksin.

Kokemus tuo jälleen uutta toivoa kaikille niille, joiden syöpä on jo siinä vaiheessa, että sitä ei täysin kokonaan voida parantaa. Syöpääkin voidaan hoitaa kroonisena sairautena. Aktiivisten hoitojaksojen aikana voi olla pitkiäkin hoitotaukoja”, kertoo dosentti, syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri Timo Joensuu.

Miksi valita Docrates Syöpäsairaala?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä, hoitoon viikossa
  • Korkeatasoinen hoito: laitteet ja syövänhoidon osaajat huipputasoa
  • Yksilöllisyys: omalääkäri ja oma hoitotiimi
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
Ajanvaraus 010 773 2000 ma-to 8-18, pe 8-16