Älä anna syövälle etumatkaa – Syövän varhaisen toteamisen palvelut saatavilla nyt Docrateelta

Kategoriat: Artikkelit
Docrates Syöpäsairaala on aloittanut syövän varhaiseen toteamiseen tähtäävän uuden palvelukokonaisuuden. Uuden palvelun piiriin kuuluu rintasyövän, eturauhassyövän, suolistosyöpien sekä ihosyöpien varhaisen toteamisen tutkimukset.

Syövän hoitotulosten ja elinajanodotteen kannalta merkityksellistä on löytää syöpä ajoissa. Auttaakseen asiakkaita tässä tavoitteessa Docrates Syöpäsairaala on lanseerannut uuden varhaisen havaitsemisen malliin perustuvan tutkimuskokonaisuuden.

Varsinaisten syövän esiasteiden ja varhaisvaiheiden diagnostisten tutkimusten lisäksi palveluun kuuluu syöpälääkärin riskikartoitus. Kartoitus voi paljastaa muun muassa, että seulonta olisi hyvä aloittaa tietyissä tapauksissa yleistä suositusikää aiemmin. Lääkäri tekee riskikartoituksen perusteella yksilöllisen seulontasuunnitelman, ja tutkimuksen jälkeen asiakas saa automaattisesti kutsun seuraavaan tutkimukseen.

Rintasyövän varhainen toteaminen

Oireettomien naisten rintasyövän varhaisdiagnostiikkaan suosittelemme ensisijaiseksi tutkimusmenetelmäksi magneettitutkimusta. Se on turvallinen, sillä siitä ei tule säderasitusta kuten mammografiasta, ja se on herkin menetelmä rintasyövän toteamisessa. Magneettitutkimuksessa voidaan nähdä pesäkkeitä, joita ei havaittaisi pelkässä mammografiassa. Magneettitutkimusta voidaan tarvittaessa täydentää mammografia-  ja ultraäänitutkimuksella.

Eturauhassyövän varhainen toteaminen

Eturauhassyövän varhaisessa toteamisessa voidaan hyödyntää PSA-testiä. Docrates Syöpäsairaala suosittaa miehille PSA-mittausta pääasiassa 45 ikävuodesta eteenpäin kahden vuoden välein. Seuraamalla PSA-trendiä pidemmällä aikavälillä pystyy lääkäri tekemään syövän mahdollisuudesta paremman arvion kuin pelkän yksittäisen mittauskerran perusteella.

Suolistosyöpien varhainen toteaminen

Docrates Syöpäsairaala suosittaa suolistosyövän riskin havaitsevaa ulosteveritestiä sekä miehille että naisille kolmen vuoden välein 50 ikävuodesta alkaen.

Testi ei sovellu sellaisille henkilöille, joilla on jo vatsan tai suolen toimintaan liittyviä oireita.

Ihosyöpien varhainen toteaminen

Muutokset luomissa tai muut ihomuutokset ovat usein ensimmäinen merkki ihosyövästä. Säännöllinen ihotarkastus on erityisen hyödyllistä ihmisille, joilla on runsaasti luomia, joiden lähisuvussa esiintyy melanoomaa ja/tai jotka ovat palaneet toistuvasti auringossa tai altistuneet runsaalle auringonvalolle.

Docrates Syöpäsairaalassa ihosyöpätarkastus koostuu ihotautilääkärin tekemästä dermatologisesta tutkimuksesta sekä asiakkaan haastattelusta.

Syöpälääkärin riskikartoitus keuhkosyövän varhaisessa toteamisessa

Voit hyötyä syöpälääkärin riskikartoituksesta erityisesti, jos olet 50-80 vuotias, tupakoinut tai altistunut tupakansavulle pitkään tai jos työ- tai elinympäristössäsi on useita keuhkosyöpävaaraa suurentavia tekijöitä (kuten asbesti, radon), tai jos suvussasi on esiintynyt keuhkosyöpää.

Jos keuhkosyöpäriskisi askarruttaa, älä jää pohtimaan vaan varaa aika syöpälääkärillemme. Ajan saat nopeasti, ilman lähetettä.

Varaa aika heti

Varaa aika syövän varhaisen toteamisen palveluihin ja/tai riskikartoituspalveluun suoraan verkosta  tai puhelimitse ajanvarauksestamme puh. 010 773 2000. Tutkimuksiin voi hakeutua lähetteellä tai ilman.

Lue lisää

/

Miten syöpä löytyy ajoissa?

Paljon puhutaan siitä, miten tärkeää syöpä on havaita varhain, ja kuinka aikaisessa vaiheessa löytyneen syövän hoitotulokset ovat paremmat. Mutta mitä...

Lue lisää
/

Rintasyövän ennuste on hyvä, kun jäljille päästään ajoissa – Näin se onnistuu parhaiten

Mitä aiemmin rintasyöpä löydetään, sitä todennäköisempää on, ettei syöpä ole ehtinyt levitä ja sitä parempi on ennuste. Varhain löydetty rintasyöpä...

Lue lisää
/

Hyvä, paha PSA – Kannattaako testaaminen?

PSA-testauksella on hyvät ja huonot puolensa. Yhteiskunta ei järjestä laajamittaista eturauhassyövän seulontaa, mutta kannattaisiko PSA-testissä silti käydä?

Lue lisää
/

Kokenut mammografialääkäri: ”Olisin tyytyväinen, jos yhtäkään rintaa ei tarvitsisi enää poistaa”

Rintasyövän diagnostiikan parissa pitkän uran tehnyt Matti Kestilä tekee töitä, jotta rintasyövät löydettäisiin tarpeeksi ajoissa. Menetelmät tähän ovat olemassa. Työuupumuksen...

Lue lisää

Miksi valita Docrates
Syöpäsairaala?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: laitteet ja syövänhoidon osaajat huipputasoa
  • Yksilöllisyys: omalääkäri ja oma hoitotiimi
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma-to 8-18, pe 8-16