
Leila Vaalavirta
Syöpätaudit
Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri
LT, dosentti
Erityisosaaminen
Sädehoidot ja isotooppihoidot
Kielitaito
Suomi, ruotsi, englanti, saksa
Biografia
Olen toiminut tutkijana ja asiantuntijana lääketeollisuudessa, ja erikoislääkäriksi valmistumisen jälkeen jo 20 vuotta kliinisessä työssä yliopisto-ja keskussairaalassa ja yksityisessä syöpäsairaalassa.
Väitöskirjaani tehdessä 90-luvulla toimin vierailevana tutkijana kesän Calgaryssä Kanadassa Tom Baker Cancer Centerissä ja seuraavan kesän Experimentaalisen Fysiikan laitoksella Bremenin yliopistossa Saksassa. Valmistuttuani lääketieteen lisensiaatiksi työskentelin 2 vuoden ajan tutkijana lääketeollisuudessa. Tästä lähti kiinnostukseni syöpätauteihin, fysiikkaan, sädehoitoon ja lääkekehitykseen ja päädyin valitsemaan väitöskirjani valmistuttua vuonna 1995 erikoistumisalakseni syöpätaudit ja sädehoidon, ja päivääkään en ole päätöstäni katunut.
Syövän hoitomuotojen kehittymistä on ollut huikeaa seurata ja haasteita pelkäämättömänä on ollut mahtavaa toimia erikoisalalla, jossa pitää todella seurata viimeisimpiä tutkimustuloksia, jotta potilaat saavat aina heille parhaan mahdollisen hoidon. Toimiminen tutkijana ja asiantuntijana lääketeollisuudessa, ja erikoislääkäriksi valmistumisen jälkeen 20 vuotta kliinisessä työssä yliopisto-ja keskussairaalassa sekä yksityisessä sairaalassa ovat luoneet sen ammattitaidon ja kokemuspohjan, jolla kohtaan jokaisen syöpäpotilaan, jonka työssäni tapaan.
Koulutus
Syöpätautien ja sädehoidon dosentti, Tampereen Yliopisto 2015
Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Helsingin Yliopisto 2003
Lääketieteen tohtori, Tampereen Yliopisto 1995
Lääketieteen lisensiaatti, Tampereen Yliopisto 1994
Työhistoria
- Docrates Syöpäsairaala, syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri 2023
- Kymeenlaakson Hyvinvointialue, koulutus-ja tutkimus ylilääkäri / Onkologia 2020–2023
- HYKS Syöpätautien klinikka, sädehoito-osasto, osaston ylilääkäri 2015–2020
- HYKS Syöpätautien klinikka, erikoislääkäri 2014–2015
- Docrates Syöpäsairaala, sädehoidon ylilääkäri 2011–2014
- HYKS Syöpätautien klinikka, apulaisylilääkäri 2008–2010
- Merck ( MSD Finland), lääketieteellinen asiantuntija 2008
- HYKS Syöpätautien klinikka, erikoislääkäri 2003–2008
- HYKS Syöpätautien klinikka, sairaalalääkäri 1996–2003
Tieteellinen toiminta
Tein väitöskirjan neurotoksikologiaan kuuluvasta aihepiiristä ja minulle myönnettiin Lääketieteen tohtorin arvo Tampereen yliopistossa 1995. Toimin Lääketeollisuudessa tutkijana v.1994-1996. Vuodesta 1996 olen toiminut kliinisenä tutkijana lukuisissa syövän lääkehoito ja sädehoitotutkimuksissa (faasi 1-3).
Jäsenyydet ja luottamustehtävät
Valviran pysyvä asiantuntija 2020-
Suomen Onkologiayhdistyksen jäsen, Suomen Rintasyöpäryhmän jäsen,
ESTRO:n (European Society of Therapeutic Radiotherapy and Oncology) jäsen, ASTRON (American Society of Radiation Oncology) jäsen