Docrates mukana Pohjolan Lääkäripäivillä Oulussa 21.–24. helmikuuta – Tule tapaamaan meitä!

Kategoriat: Uutiset ja tiedotteet
Pohjolan Lääkäripäivät on yksi Suomen suurimmista lääkärien jatko- ja täydennyskoulutustapahtumista, jonka järjestää Oulun Duodecim-seura ja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim yhteistyössä Oulun yliopistollinen sairaalan sekä Oulun yliopiston kanssa. Myös lääketieteen opiskelijat ovat mukana järjestelyissä.

Koulutusten lisäksi tapahtumaan liittyvässä lääketieteellisessä näyttelyssä yritykset, yhdistykset ja julkisen sektorin toimijat esittelevät uusinta lääketieteellistä tietoa hoidosta ja diagnostiikasta terveydenhuollon eri sektoreilta. Tämän vuoden teemana on Oppia ura kaikki.

”Meillä on avautumassa Docrateelle mielenkiintoisia uusia palveluja ja kokeneiden ammattilaisten työpaikkoja. Olisi hienoa, jos voisimme kertoa niistä jo lääkäripäiville osallistuville ammattilaisille ensimmäisten joukossa. Toivomme osastollemme 57 paljon tulijoita ja kyselijöitä. Olemme iloisia, että voimme olla mukana Oulun tapahtumassa,” kertoo Ilpo Tolonen, Docrates Syöpäsairaalan toimitusjohtaja.

Lääkäripäivien ohjelmaan voi tutustua täällä.

Torstaina 23.2. on kaksi syöpäsairauksiin liittyvää teemakokonaisuutta:

SYÖPIÄ SUVUSSA, OLISIKO PERINNÖLLISTÄ?

  • Luentosali: Madetojan Sali
  • Päivä keskittyy perinnölliseen syöpäalttiuteen, geneettisiin syöpäalttiusoireyhtymiin ja sen diagnostiikkaan sekä hoitoon.

EI-MELANOOTTISET IHOSYÖVÄT – PÄIVITYSTÄ HOITOLINJAUKSIIN

  • Luentosali: Juhlasali, Pohjankartano
  • Teema keskittyy jakamaan ajankohtaista tietoa ei-melanoottisten ihosyöpien hoidosta, päivitetystä hoitolinjauksista ja seurannasta.

 

Lisätietoja:
Jani Mikkola, myynti- ja asiakkuusjohtaja
p. 050 577 9444, jani.mikkola(at)docrates.com

Lue uusimpia tiedotteita

/

Tutustu henkilökuntaamme: Harjoittelupaikka oli onnenpotku röntgenhoitajaopiskelijalle

Lappeenrannasta Helsinkiin röntgenhoitajan opintojen perässä muuttanut Lauri Kelloniemi on jo tuttu kasvo Docrates Syöpäsairaalaan röntgentiimissä. Harjoittelupaikka yksityisessä syöpäsairaalassa oli Laurille...

Lue lisää
/

Docrates Syöpäsairaala laajentaa sairaalaa Helsingissä

31.5.2023 | Docrates Syöpäsairaala on tehnyt investointipäätöksen laajentaa sairaalan tiloja Suomessa, Helsingin Jätkäsaaressa merkittävästi. Reilun 800 neliön kokoisen kiinteistön laajennusosan...

Lue lisää
/

Tutustu Docrates Syöpäsairaalan henkilökuntaan, esittelyssä koordinoiva hoitaja Michaela

Vakava sairaus herättää usein hämmennystä, epävarmuutta ja pelkoa. Docrates Syöpäsairaalassa koordinoivan hoitajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on olla potilaan tukena vaikean...

Lue lisää
/

Yhä useammat syöpäpotilaat hakeutuivat tutkimuksiin ja hoitoihin yksityiseen syöpäsairaalaan – Docrates Syöpäsairaalan vuoden 2022 katsaus julkaistiin

10.5.2023 | Vuonna 2022 Docrates Syöpäsairaalan liikevaihto kasvoi 26,0 miljoonaan euroon, mikä tarkoittaa 13,5 prosentin kasvua edellisvuodesta. Liikevaihdosta 70 prosenttia...

Lue lisää

Miksi valita Docrates
Syöpäsairaala?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: laitteet ja syövänhoidon osaajat huipputasoa
  • Yksilöllisyys: omalääkäri ja oma hoitotiimi
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma-to 8-18, pe 8-16