Docrates Syöpäsairaala on jälleen yksi Suomen innostavimmista työpaikoista

Kategoriat: Tiedotteet
21.3.2023 | Docrates Syöpäsairaala on yksi Suomen innostavimmista työpaikoista nyt jo viidennen kerran peräkkäin, vuodesta 2018 alkaen.

Henkilöstön innostus ja omistautuneisuus näkyy potilaillemme

– Suomen Innostavimmat Työpaikat -tunnustus jälleen kerran kertoo siitä, että Docrateella on koko sen 15-vuotiaan historian ajan panostettu yksilöllisen potilaskokemuksen lisäksi vahvasti henkilöstöön ja työelämän laatuun, ja siinä on myös onnistuttu. Tämä on koko henkilöstömme yhteinen saavutus. Meille halutaan töihin ja meillä on hyvä olla. Sen eteen teemme parhaamme jokaisena päivänä. On tärkeää, että henkilöstömme omistautuneisuus ja hyvinvointi näkyy myös potilaillemme, kertoo Docrateen toimitusjohtaja Ilpo Tolonen.

Miltä Suomen innostavimmat työpaikat näyttävät?

Asiantuntijoiden mukaan innostavimmissa organisaatioissa henkilöstöllä on vahva kokemus reilusta ja tasapuolisesta kohtelusta. Henkilöstöä kuunnellaan päätöksiä tehtäessä, johtamis- ja toimintakulttuuria sekä työantajakuvaa arvioidaan muita organisaatioita myönteisemmin ja muutoksia johdetaan paremmin kuin suomalaisissa organisaatioissa keskimäärin. Innostavimmat erottautuvat myös taloudellisin mittarein muista yrityksistä. Docrates Syöpäsairaalassa erityisesti työn merkityksellisyys koetaan erityisen vahvana.

Työelämän laadun kehittämiseen annetaan mahdollisuuksia

– Olemme pitkäjänteisesti kehittäneet organisaatiotamme, johtamistamme ja tiimiemme esihenkilötyötä. Sairaalassamme on lämminhenkinen ja innostava yrityskulttuuri ja ilmapiiri. Sen eteen teemme työtä päivittäin arjessa ja jokaisessa kohtaamisessa. Panostamme talossamme aktiiviseen sisäiseen viestintään ja uusien työntekijöiden perehdyttämiseen. Työympäristömme on yhteisöllinen ja aktiivinen, ja tästä suuri kiitos kuuluu henkilöstökerhollemme, joka järjestää paljon yhteistä tekemistä, kertoo Ilpo Tolonen, jonka työhuoneen ovi on aina avoinna.

–Tärkein motivaation lähde henkilöstöllemme on saada tehdä merkityksellistä työtä joka päivä. Annamme potilaillemme parhaan mahdollisen yksilöllisen palvelun ja hoidon, askeleen edellä – ihmisenä ihmisen rinnalla. Kiitos henkilöstöllemme hyvin tehdystä työstä, innostuneisuudesta ja halusta olla mukana rakentamassa suomalaista syövänhoidon menestystarinaa, jatkaa Ilpo Tolonen.

Tutustu Docrates Syöpäsairaalaan työpaikkana, lue lisää täällä!

Lue lisää Suomen innostavimmista työpaikoista: www.innostavimmat.fi

 

Lisätietoja:

Anna-Sofia Malmi, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Docrates
p. 050 4690 114, anna-sofia.malmi@docrates.com

Lue uusimpia tiedotteita

/

Yksilöllisesti suunniteltu fysioterapia syöpäpotilaiden tukena

Fysioterapia tarjoaa monipuolisia menetelmiä ja hoitokeinoja, jotka parantavat syöpäpotilaiden elämänlaatua ja toimintakykyä kaikissa hoidon vaiheissa. Menetelmät ja harjoitteet suunnitellaan aina...

Lue lisää
/

Sairastatko eturauhassyöpää? Osallistu Suomi hoitaa 2023 -tutkimukseen

5.9.2023 | Oletko sairastanut eturauhassyövän? Etsimme eturauhassyöpään sairastuneita henkilöitä vastaamaan Suomi hoitaa 2023 -tutkimukseen, jonka tavoitteena on tuoda potilaan ääni...

Lue lisää
/

Avoin luento: Henkinen hyvinvointi ja jaksaminen syöpähoitojen aikana ja niiden jälkeen 7.9.2023

5.9.2023 | Suomen Suolistosyöpäyhdistys järjestää avoimen luennon torstaina 7.9.2023 klo 17.30 Kampin Palvelukeskuksen juhlasalissa (2.krs), os. Salomonkatu 21B Helsinki. Docrates...

Lue lisää
/

Docrateella hyödynnetään uusimpia rintasyövän lääkehoitoja

Uusia syöpälääkkeitä kehitetään koko ajan, ja jo käytössä oleville lääkkeille löydetään myös uusia käyttökohteita. Ennen kuin uusi lääke otetaan käyttöön...

Lue lisää

Miksi valita Docrates
Syöpäsairaala?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: laitteet ja syövänhoidon osaajat huipputasoa
  • Yksilöllisyys: omalääkäri ja oma hoitotiimi
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma-to 8-18, pe 8-16