Skip to content

Docrates Syöpäsairaalan hallitukseen kaksi uutta jäsentä – ex-ministeri Laura Räty ja Miia Porkkala vannovat vakaan kasvun nimeen

21.6.2021 Kategoriat: Tiedotteet
Yritystietoa
21.6.2021 | Docrates Syöpäsairaala on yhtiökokouksessaan 17.6.2021 valinnut hallituksensa uusiksi jäseniksi Laura Rädyn ja Miia Porkkalan. Samalla hallituksesta jäävät pois Annakaija Lappalainen ja Laura Tarkka. Yhtiön nettotulos kasvoi viime vuonna 5,8 prosenttia 1,8 miljoonaan euroon pandemiasta huolimatta.

Lääkäri Laura Räty, 43, toimii Validia Oy:n toimitusjohtajana, mitä ennen hän on työskennellyt Terveystalon julkisista palveluista vastaavana johtajana. Aiemmin hän on myös toiminut muun muassa sosiaali- ja terveysministerinä sekä Helsingin apulaiskaupunginjohtajana vastaten pääkaupungin sosiaali- ja terveystoimesta sekä varhaiskasvatuksesta.

”Olen saanut seurata Docrateen tarinaa ihan alusta saakka. Olen ollut mukana kuntapolitiikassa Helsingissä ja sittemmin töissä Helsingin kaupungilla, jossa olen saanut seurata Docrateen perustamista, kasvamista ja kehittymistä. Olen päässyt todistamaan yrityksen tarinaa, mikä syntyi poikkeuksellisesta ideasta perustaa yksityinen syöpäsairaala, josta on nyttemmin kasvanut toimiva ja kannattava kansainvälinen yritys. Tavoitteeni on tukea yrityksen johtoa yrityksen kasvattamisessa ja kansainvälistämisessä sekä vahvistaa yhteistyötä syöpäpotilaiden hoidossa Suomessa”, Räty kertoo.

”Docrateella on ollut iso rooli suomalaisen syövänhoidon kehittämisessä ja siinä, että suomalaiset voivat jo nyt saada maailmanluokan syöpähoitoja, vaikka niitä ei olisi vielä laajamittaisessa käytössä. Syövänhoidon nykytila on mielestäni elävä esimerkki tieteen ja teknologian valtavasta kehityksestä. Tänä päivänä syöpädiagnoosi ei ole enää kuolemantuomio, vaan suurin osa syöpäpotilaista paranee kokonaan tai elää todella hyvää elämää taudin kanssa. Tulevaisuuden näkymät ovat todella valoisat”, Räty jatkaa.

Miia Porkkala (KTM, i-MBA), 60, on Aho Groupin omistajayrittäjä ja hallituksen jäsen. Porkkalalla on takanaan 30 vuoden operatiivinen ura Rukalla ja Pyhällä, joista 14 vuotta toimitusjohtajana.

”Docrates on ollut minulle aina todella kiinnostava yritys. Olen seurannut yrityksen matkaa yksilöllisen syövänhoidon kehittäjänä sydän sykkien siitä lähtien, kun teimme Aho Groupissa päätöksen sijoittaa Docrates Syöpäsairaalaan. Erityisesti minua kiinnostaa Docrateen palvelutarjonnan kasvattaminen yhä useammalle potilaalle. Toiminnan kehittämiseksi yksi suuri tavoite on vakaan kasvun jatkaminen ja syöpäsairaalan jo erittäin korkealaatuisen lääketieteellisen osaamisen ja huipputeknologian kehittäminen entisestään”, Porkkala sanoo.

Docrates on toiminnallaan jo nyt todistanut, että yksityisellä syöpäsairaalalla on paikkansa osana suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää tarjoten ensiluokkaisia hoitoja myös kansainvälisille asiakkaille. Tätä ensiluokkaisuutta edustavat muun muassa viiveetön hoitoon pääsy, oma hoitava tiimi sekä maailmanluokan osaaminen”, hän jatkaa.

Docrates Syöpäsairaalan vuoden 2020 tulos oli positiivinen koronapandemiasta huolimatta

Vuonna 2020 Docrates Syöpäsairaalan nettotulos kasvoi noin 1,8 miljoonaan euroon, mikä tarkoittaa 5,8 prosentin kasvua vuodesta 2019. Sairaalatoimintojen kokonaisliikevaihto oli vuonna 2020 yhteensä 18,8 miljoonaa euroa.

Toteutunut sairaalamyynti laski vuoden takaisesta vain 2 prosenttia, vaikka matkustusrajoitusten vuoksi kansainvälisten potilaiden määrä pieneni 25 prosenttia. Vuonna 2019 ulkomaalaisten osuus liikevaihdosta oli 38 prosenttia, kun vuonna 2020 osuus supistui 30 prosenttiin. Toisaalta suomalaisia potilaita kävi Docrateen hoidossa vuonna 2020 ennätysmäärä, ja lääkärien etävastaanottojen osuus oli 30 prosenttia kaikista vastaanotoista, mikä on omiaan helpottamaan hoitojen jatkuvuutta myös tulevaisuudessa, mikäli matkustukseen liittyvät haasteet jatkuvat.

Tutustu Docrateen hallituksen jäseniin >

Docrates Syöpäsairaala on suomalaisessa omistuksessa oleva, kansainvälisesti toimiva, syöpään erikoistunut sairaala Helsingissä. Palvelemme syöpään sairastuneita koko hoitoketjun ajan, syövän diagnostiikasta hoidon jälkeiseen seurantaan. Diagnoosin ja kuvantamisen jälkeen hoito voidaan suunnitella ja aloittaa viiveettä. Ainutlaatuinen yksilöllisen syövän diagnostiikan ja hoidon konseptimme tuo potilaita joka puolelta maailmaa. Potilaita olemme hoitaneet yli 60 maasta, hoitoja olemme antaneet lähes 30 eri syöpätyyppiin. Huippuosaajista kootun yhteistyöverkoston kanssa tarjoamme uusimpia syövän hoitomuotoja konseptimme mukaisesti – ihmisenä ihmisen rinnalla.

Lue uusimpia tiedotteita

Docrates Mehiläisen tilat menestyvät rakennus- ja designalan kilpailuissa

Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevan Docrates Mehiläinen Syöpäsairaalan tiloja laajennettiin ja uudistettiin hiljattain. Tiloihin tehty uudistus palkittiin Rakli Ry:n järjestämässä Workplace Awards 2024 -kilpailussa fyysisen...

Lue lisää

Papakoe ei löydä kaikkea syöpää

Kaikki gynekologiset syövät eivät löydy papakokeella. Tärkeää on käydä myös säännöllisissä gynekologisissa tarkastuksissa, vaikka mitään oireita ei olisi. ”Jos tutkitaan...

Asiakastiedote 3.9.2024

Mehiläinen on 2.9.2024 allekirjoitetulla kaupalla ostanut Docrates Oy:n, jonka johdosta Docrates Syöpäsairaala siirtyy osaksi Mehiläistä. Docrateen asiakkaiden ja potilaiden hoitosuhteet...

Docrates Mehiläinen Syöpäsairaalan johtava ylilääkäri: ”Geenitieto on olennainen osa nykyaikaista syövän hoitoa”

Uudet molekyylidiagnostiikkaan pohjautuvat hoitomuodot mahdollistavat yhä useamman potilaan paranemisen syövästä kokonaan ja levinnyttä syöpää voidaan tulevaisuudessa hoitaa kroonisena tautina. Mehiläisen...

Miksi valita Docrates Mehiläinen?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: uusimmat hoidot ja tutkimukset, kokeneet ammattilaiset
  • Yksilöllisyys: oma hoitotiimi, räätälöity diagnostiikka ja hoito
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma-to 8-18, pe 8-16