Skip to content

Docrateen uudet työvaatteet parantavat työviihtyvyyttä ja potilasturvallisuutta

29.2.2024 Kategoriat: Tiedotteet
Vastuullisuus Yritystietoa
Docrates Syöpäsairaala yhdisti voimansa Medantan, terveydenhuollon työvaatteiden edelläkävijän, kanssa luodakseen henkilöstölleen entistä toimivamman työvaatemalliston. Yhteistyön tavoitteena oli parantaa työviihtyvyyttä mukavien ja toimivien työasujen avulla. Samalla vaatteiden antimikrobinen kangas hylkii epäpuhtauksia ja lisää siten myös potilasturvallisuutta.

Henkilöstön mielipide ratkaisi

Docrateen uuden työvaatemalliston kehitystyön lähtökohtana oli henkilöstön työssä viihtyminen sekä luotettava ja rauhoittava sairaalaympäristö potilaille.

– On välttämätöntä, että vaatteet sopivat hyvin potilastyöhön, ovat oikean kokoisia ja saavat käyttäjän tuntemaan itsensä itsevarmaksi. Tällä on merkitystä myös potilaita kohdattaessa, kertoo Docrateen palvelujohtaja Heli Littunen.

Henkilöstö osallistettiin suunnitteluprosessiin useassa vaiheessa. Työvaatteita koskeva kysely paljasti, että vaatteilla on työssä suuri merkitys. Ne vaikuttavat paitsi mukavuuteen, myös työsuoritukseen. Uudella työvaatemallistolla haluttiin korjata mahdolliset aiemmissa työvaatteissa koetut ongelmat ja tarjota sopivia vaihtoehtoja sekä miehille että naisille heidän rooliensa ja mieltymystensä mukaisesti.

”Vaatteen materiaali tulee olla hengittävä, ei sähköinen ja miellyttävä iholle. Istuvuus ja ryhdikkyys tärkeitä, jotta vaatteet eivät vain näytä roikkuvan päällä.”

Työntekijät saivat valita suosikkinsa ja testata malliston vaihtoehtoja. Henkilöstön osallistamisella varmistettiin, että vaatteet otettiin hyvin vastaan ja ne täyttävät sairaalan henkilökunnan erityistarpeet. Yhtiön visuaalisen ilmeen pääväri on syvän tummansininen, joka toimii hyvin myös työvaatteiden päävärinä sen rauhoittavien ja luotettavien ominaisuuksien vuoksi.

Yksilöllisyys ja vastuullisuus huomioituna

Docrateen työvaatemallistoon kuuluu useita erilaisia vaatteita, joiden yhdisteleminen on helppoa. Vaihtoehtoja löytyy leikkaussaliolosuhteisiin suunnitelluista vaatteista mekkoihin ja unisex-huppareihin. Mallisto on istuva ja imarteleva erilaisille vartalotyypeille. Vaatehuoltoon on kiinnitetty erityistä huomiota.

– Henkilöstölle päivän töihin sopivien vaatteiden valitseminen on tehty helpoksi Docrateen uuden vaatehuoneen avulla, Heli Littunen kertoo.

”Takissa tai paidassa pitää olla sopivasti taskuja. Mukavat ja sopivan lämpimät vaatteet tekevät työnteosta mukavampaa. Tyylikkäät, nukattomat ja hyvin istuvat työvaatteet ovat oleellinen osa imagoa.”

Vaatteet on sirutettu, jolloin niiden elinkaaren, pesukertojen ja kestävyyden seuraaminen on helppoa. Parhaimmillaan vaatteet kestävät jopa vuosia, mikä tukee myös vastuullisuutta.

Innovatiiviset kangasvalinnat

Uusi työvaatemallisto on toteutettu Medantan innovatiivisilla kankailla. Docrateen työvaatteissa käytetyt Medanta Micro 4-way- ja Medanta Micro Flex -kankaat ovat antimikrobisia, kevyitä ja hengittäviä.

– Olemme suunnitelleet materiaalin hylkimään epäpuhtauksia, mikä takaa sekä työvaatteita pitävän henkilökunnan että potilaiden turvallisuuden. Materiaaleihin on tuotu myös urheiluasuista tuttuja ominaisuuksia, jotka tekevät vaatteista toimivia ja mukavia – esteettisyydestä tinkimättä. Samasta kankaasta tehty asu oli myös Linnan juhlissa, kertoo Medantan markkinointipäällikkö Leena Ukko.

Docrateen ja Medantan yhteistyö ulottuu myös työvaatteiden ulkopuolelle. Myös potilasvaatteet sekä vuodevaatteet on suunniteltu miellyttäviksi ja esteettisesti harmonisiksi ja rauhoittaviksi.

Mukavuuden, toiminnallisuuden ja estetiikan asettaminen etusijalle on auttanut luomaan Docrateelle työvaate- ja sairaalatekstiilivalikoiman, joka ei ainoastaan täytä terveydenhuollon ammattilaisten käytännön ja vastuullisuuden vaatimuksia, vaan vaikuttaa myös positiivisesti heidän työkokemukseensa, potilasturvallisuuteen ja koko sairaalaympäristöön.

 

Lisätietoja:
Heli Littunen, palvelujohtaja Docrates Syöpäsairaala
p. 050 500 1886, heli.littunen@docrates.com

Leena Ukko, markkinointipäällikkö, Medanta
p. +358 50 531 9505, leena.ukko@medanta.com

Medanta on uudistanut työmuotia lähes 15 vuotta yritysten tarpeisiin suunnitelluilla mallistoilla, jotka on suunniteltu käyttäjien ehdoilla, tyylistä ja vastuullisuudesta tinkimättä. Palvelemme jo useimpia toimialoja ja kehitämme uusia mallistoja sinne missä työvaatteilta vaaditaan laatua, vastuullisuutta ja hyvää käyttäjäkokemusta. www.medanta.fi

 

 

Yksilöllisyys ja vastuullisuus on huomioitu Docrateen työvaatemallistossa

Docrateen uuden työvaatemalliston kehitystyön lähtökohtana oli henkilöstön työssä viihtyminen sekä luotettava ja rauhoittava sairaalaympäristö potilaille.

– On välttämätöntä, että vaatteet sopivat hyvin potilastyöhön, ovat oikean kokoisia ja saavat käyttäjän tuntemaan itsensä itsevarmaksi. Tällä on merkitystä myös potilaita kohdattaessa, kertoo Docrateen palvelujohtaja Heli Littunen.

Lue uusimpia tiedotteita

Docrates Mehiläisen tilat menestyvät rakennus- ja designalan kilpailuissa

Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevan Docrates Mehiläinen Syöpäsairaalan tiloja laajennettiin ja uudistettiin hiljattain. Tiloihin tehty uudistus palkittiin Rakli Ry:n järjestämässä Workplace Awards 2024 -kilpailussa fyysisen...

Lue lisää

Papakoe ei löydä kaikkea syöpää

Kaikki gynekologiset syövät eivät löydy papakokeella. Tärkeää on käydä myös säännöllisissä gynekologisissa tarkastuksissa, vaikka mitään oireita ei olisi. ”Jos tutkitaan...

Asiakastiedote 3.9.2024

Mehiläinen on 2.9.2024 allekirjoitetulla kaupalla ostanut Docrates Oy:n, jonka johdosta Docrates Syöpäsairaala siirtyy osaksi Mehiläistä. Docrateen asiakkaiden ja potilaiden hoitosuhteet...

Docrates Mehiläinen Syöpäsairaalan johtava ylilääkäri: ”Geenitieto on olennainen osa nykyaikaista syövän hoitoa”

Uudet molekyylidiagnostiikkaan pohjautuvat hoitomuodot mahdollistavat yhä useamman potilaan paranemisen syövästä kokonaan ja levinnyttä syöpää voidaan tulevaisuudessa hoitaa kroonisena tautina. Mehiläisen...

Miksi valita Docrates Mehiläinen?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: uusimmat hoidot ja tutkimukset, kokeneet ammattilaiset
  • Yksilöllisyys: oma hoitotiimi, räätälöity diagnostiikka ja hoito
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma-to 8-18, pe 8-16