Skip to content

Tutustu henkilökuntaamme: Harjoittelupaikka oli onnenpotku röntgenhoitajaopiskelijalle

6.6.2023 Kategoriat: Artikkelit
Uratarina
Lappeenrannasta Helsinkiin röntgenhoitajan opintojen perässä muuttanut Lauri Kelloniemi on jo tuttu kasvo Docrates Syöpäsairaalaan röntgentiimissä. Harjoittelupaikka yksityisessä syöpäsairaalassa oli Laurille onnenpotku, joka poiki töitä opintojen aikana sekä valmistumisen jälkeen.

Lauri aloitti röntgenhoitajan opinnot vuonna 2019. Hän ehti onnekseen päästä opinnoissa hyvin alkuun ja tutustua opiskelijakavereihin, ennen kuin korona sulki opiskelijat neljän seinän sisälle etäopintoihin.

– Minulla oli tuuria, että opinnot ehtivät käynnistyä ennen koronaa. Teimme paljon koulutehtäviäkin yhdessä ja näimme myös vapaa-ajalla. Kun tulin Helsinkiin, en tuntenut täältä ketään. Melko yksinäistä olisi ollut, jos en olisi ehtinyt tutustua kehenkään, muistelee Lauri.

Harjoittelupaikka oli onnenpotku

Docrateelle Lauri päätyi toisen vuoden röntgenhoitajaopiskelijana suorittamaan neljän viikon pituista harjoittelujaksoa. Opettaja kertoi ainutlaatuisesta mahdollisuudesta päästä suorittamaan sädehoidon harjoittelu yksityisessä syöpäsairaalassa.

– Kiinnostuin heti ja minulla kävi tuuri, kun tulin valituksi. Harjoittelupaikoista on kova kilpailu, joten tämä oli kaikin tavoin onnenpotku.

Jo harjoittelun ensi hetkistä lähtien Laurin kokemukset yksityisestä syöpäsairaalasta olivat pelkästään positiivisia.  Moderni syövän hoitoon suunniteltu sairaala vakuutti röntgenhoitajaopiskelijan:
– Puitteet ovat täällä aivan mahtavat ja koko sairaalaympäristö on saatu todella viihtyisäksi, toteaa Lauri.

– Syöpäsairaudet oli minulle melko uusi ja tuntematon ala. Oli hienoa huomata, että tunnelma sädehoidon potilaiden keskuudessa oli pääsääntöisesti positiivinen ja rauhallinen. Koin alusta asti, että minulle oli luontevaa kohdata vaikeasti sairaita ihmisiä, hän lisää.

Sädehoidossa potilaat käyvät hoitojaksojen aikana useamman kerran, näin potilaat tulevat hoitajille tutuiksi.

– Minusta on hienoa, että hoitosuhde jatkuu pidempään ja saan kohdata samoja potilaita useammin kuin vain kerran. Näin muodostuu monen kanssa aivan erityinen suhde. Ja kansainvälisyys on upea lisä. Oli hieno huomata, että Docrateelle tulee hoitoon potilaita kauempaakin. Onhan tämä niin edistyksellinen ja hieno paikka, että en yhtään ihmettele, toteaa Lauri.

Vuonna 2022 Docrates Syöpäsairaalassa kävi kansainvälisiä potilaita yli 40 maasta.

”Tukea ja apua on ollut koko ajan saatavilla”

Lauri kokee päässeensä hienosti osaksi Docrateen ammattitaitoista sädehoitotiimiä. Ensimmäisen harjoittelujakson aikana Lauri pääsi perehtymään ulkoiseen sädehoitoon ja näkemään, mitä kaikkea se pitää sisällään. Hän pääsi myös perehtymään tarkemmin röntgenhoitajan rooliin sädehoitoa annettaessa.

– Opin konkreettisesti, kuinka potilaan kanssa ollaan hoitajana noissa tilanteissa. Opin kannustamaan potilaita ja olemaan heidän kanssaan läsnä, juttelemaan ja kuuntelemaan tuntemuksia, muistelee Lauri.

Ensimmäisen harjoittelujakson tavoitteena on saada kokonaiskuva ulkoisesta sädehoidosta niin, että pystyy myös potilaille kertomaan hoidon kulusta, hoidon eri vaiheista sekä eri laitteiden merkityksestä hoidon osalta.

Ensimmäisen harjoittelujakson jälkeen oli pian jo puhetta kesätöistä.

– Olin todella innossani, ei tarvinnut kauaa miettiä, totta kai halusin tänne töihin koko kesäksi. Se antoi myös lisäpotkua ja motivaatiota opiskeluihin, kun oli oman alan töitä tiedossa, muistelee Lauri. Kesätyörupeama kesti toukokuusta syyskuulle asti.

– Kyllähän siinä vähän alusta aloitettiin taas kaiken opettelu, kun edellisestä kerrasta oli aikaa. Mutta todella nopeasti muistuivat asiat mieleen.

Sädehoito on oma erikoisalansa ja laaja kokonaisuus, joten mieleen palautettavia asioita oli paljon.

– Oli tosi helppo tulla takaisin. Tukea ja apua oli koko ajan saatavilla, eikä edes jännittänyt kysyä samaa asiaa kahdeksatta kertaa, nauraa Lauri ja jatkaa:
– Kun toistoja tulee paljon, niin asiat jäävät vähitellen mieleen. Ja mitä enemmän kokemusta kertyy, sen helpompi on myös ratkaista eteen tulevia haasteita. Jokainen potilas on yksilö, jokainen syöpä erilainen, joten kaikilla on erilaiset tarpeet. Kyllä työskentely täällä on vahvistanut omaa käsitystäni siitä, että sädehoito tuntuu omalta jutulta. Tämän työn kruunaa ehdottomasti kohtaamiset potilaiden kanssa, ne ovat todella tärkeä osa tätä työtä.

Palkitsevaa työtä loistotiimissä

Työn sisältö on osoittautunut mielekkääksi ja työnteko Docrateella on vastannut odotuksia. Lauri kehuu myös työkavereita.

– Täällä on huipputiimi, mahtavia ja ammattitaitoisia työkavereita, toteaa Lauri.  Hän on kiinnittänyt huomiota myös siihen intensiiviseen ja ammattitaitoiseen otteeseen, jolla röntgentiimissä tehdään töitä.

– Täällä tehdään töitä suurella sydämellä ja joka ikinen päivä jokainen työntekijä tekee parhaansa sen eteen, että potilas saa varmasti sen kaikista parhaimman avun. Ja röntgenhoitajilla ilmapiiri on todella hyvä, toteaa Lauri.

– On hienoa nähdä, miten hyvin porukka viihtyy työssään. Se kertoo kyllä paljon. Ja työpäivän päätteeksi tietää itse, että on tehnyt kaiken voitavansa potilaan eteen, ja usein vähän päälle. Se on todella palkitsevaa, toteaa Lauri hymyssä suin.

Nykyään Lauri on tuttu näky syöpäsairaalalla, kun hän työskentelee vakituisesti osana Docrateen röntgentiimiä.

Tutustu Docrates Syöpäsairaalaan työnantajana täällä.

Lue uusimpia tiedotteita

Docrates on nyt osa Mehiläistä – Yhdessä meillä on elämä tehtävänä

Tarjoamme edistyksellistä syövänhoitoa nopeasti, ilman lähetettä. Tutkimukset ja hoito räätälöidään oman hoitotiimin kanssa yksilöllisesti, aina elämänlaatua vaalien. Pidämme huolen siitä,...

Lue lisää

Docrates Mehiläisen tilat menestyvät rakennus- ja designalan kilpailuissa

Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevan Docrates Mehiläinen Syöpäsairaalan tiloja laajennettiin ja uudistettiin hiljattain. Tiloihin tehty uudistus palkittiin Rakli Ry:n järjestämässä Workplace Awards 2024 -kilpailussa fyysisen...

Papakoe ei löydä kaikkea syöpää

Kaikki gynekologiset syövät eivät löydy papakokeella. Tärkeää on käydä myös säännöllisissä gynekologisissa tarkastuksissa, vaikka mitään oireita ei olisi. ”Jos tutkitaan...

Asiakastiedote 3.9.2024

Mehiläinen on 2.9.2024 allekirjoitetulla kaupalla ostanut Docrates Oy:n, jonka johdosta Docrates Syöpäsairaala siirtyy osaksi Mehiläistä. Docrateen asiakkaiden ja potilaiden hoitosuhteet...

Miksi valita Docrates Mehiläinen?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: uusimmat hoidot ja tutkimukset, kokeneet ammattilaiset
  • Yksilöllisyys: oma hoitotiimi, räätälöity diagnostiikka ja hoito
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma-to 8-18, pe 8-16