Skip to content

Syöpä pelottaa: Sairastunut kaipaa enemmän tietoa ja tukea

27.8.2019 Kategoriat: Tiedotteet
27.8.2019 | Docrates Syöpäsairaala selvitti kansalaisten asenteita syöpää kohtaan Taloustutkimuksen elokuussa 2014 tekemässä tutkimuksessa. Tutkimustulosten perusteella potilastyössä on kehitettävää läpi hoitoketjun. Parannusta vaatii niin tiedon antaminen, omiin hoitopäätöksiin vaikuttaminen kuin henkilökohtaisen tuen antaminenkin.

Kokemukset syöpähoidoista ovat ristiriitaiset

Syöpään sairastuneet vastaajat kritisoivat heitä hoitaneiden lääkäreiden määrää, sillä yli kolmasosaa on hoitanut 3-5 lääkäriä tai useampi. Vastaajista 86 % kertoi odottaneensa hoitoon pääsyä jopa puoli vuotta. Vain 14 % kertoi päässeensä hoitoon kuukauden sisällä.

– Syöpädiagnoosin jälkeen hoitoon pääsyn odottelu on usein psyykkisesti raskasta. Lisäksi nopea tutkimuksiin ja hoitoon pääsy on myös lääketieteellisesti tärkeää. Tuoreen diagnoosin saanut potilas tarvitsee tukea ja tietoa sairaudestaan. Potilasta ei saisi jättää yksin, ja sen lisäksi häntä pitäisi hoitaa yksilönä. Oma hoitotiimi ja mahdollisuus keskustella mm. hoitovaihtoehdoista ovat kokemukseni mukaan potilaille tärkeitä asioita, kertoo Tom Wiklund, syöpätautien erikoislääkäri Docrates Syöpäsairaalasta.

Tutkimukseen vastanneet potilaat kokivat, että ovat joutuneet itse etsimään tietoa sairaudestaan sekä hoidoista. Potilaat haluaisivat keskustella enemmän lääkärinsä kanssa hoitovaihtoehdoista ja olla itse osallisena päätösten tekemisessä. Syövän omakohtaisesti kokeneet odottivat myös enemmän tukea hoitojen jälkeiseen elämään sekä apua sairauteen liittyvien paperiasioiden kanssa.

Syöpä herättää pelkoa suomalaisissa

Syöpätaudit ovat koskettaneet suurinta osaa kyselyyn vastanneista 20–70-vuotiaista suomalaisista läheisten, ystävien tai tuttavien sairastumisen kautta. Yli kuusi vastaajaa kymmenestä aliarvioi syövän yleisyyden. Nykyarvion mukaan joka kolmas suomalainen sairastuu jossain elämänsä vaiheessa syöpään.

Vaikka syövän hoitotulokset ovat nykyisin monissa syövissä hyvät, syöpä herättää edelleen enemmistössä (61 %) kyselyyn vastanneista pelkoa. Sairauden parantumattomuus, taudin vakavuus sekä rankat hoitojaksot aiheuttavat yli kuudelle vastaajalle kymmenestä suurimmat pelonaiheet. Pelkoa on lisännyt myös läheisten sairastuminen, ja se on saanut ajattelemaan omaa riskiä sairastua syöpään.

Syöpää ei tarvitse pelätä – hoitotulokset ottaneet ison harppauksen

Vaikka syöpä pelottaakin monia, noin yhdeksän kymmenestä vastaajista on tietoinen siitä, että syövästä on mahdollista myös parantua. Harvinaisten syöpäsairauksien kohdalla tietoisuus parantumisesta on vähäisempää.

– Syöpää ei tarvitse pelätä, vaikka se onkin yleinen sairaus. Lääketiede ja hoitomenetelmät ovat kehittyneet viime vuosikymmeninä todella paljon. Esimerkiksi rintasyöpäpotilaista jopa 89 % on elossa viiden vuoden kuluttua taudin toteamisesta ja eturauhassyöpäpotilaista vastaava luku on peräti 93 %. Syövän varhaisella diagnosoinnilla on merkitystä sekä hoidon valintaan että syövästä parantumiseen, toteaa Wiklund.

Lähes kaikki kyselyyn vastaajista sanoivat ymmärtävänsä varhaisen diagnoosin merkityksen syövän hoidossa. Yli seitsemän vastaajaa kymmenestä 46–70-vuotiaasta on käynyt syöpäseulonnoissa tai -tutkimuksissa. Lähes kaikki mainitsevat syöpäseulonnan etuina nopeamman hoitoon pääsyn ja varmuuden saaminen, ettei syöpää ole. Yli kolmannes mainitsee myös pidemmän ja terveemmän loppuelämän ja vajaa neljännes tiedontarpeensa tyydyttämisen.  Neljä vastaajaa kymmenestä oli kiinnostunut selvittämään myös geenitestillä mahdollisen syöpään liittyvän sukurasitteensa.

Omat elintavat ja niiden vaikutus syöpäriskiin tiedostetaan

Enemmistö vastaajista, yli kuusi vastaajaa kymmenestä, on tietoisilla valinnoilla pyrkinyt ennaltaehkäisemään syöpää. Tietoisia valintoja ovat olleet mm. ruokavalion muuttaminen, liikunnan lisääminen ja tupakanpolton lopettaminen. Erityisesti naiset ajattelevat voivansa vaikuttaa syöpäriskiinsä, kun taas miehet ja alle 32-vuotiaat ovat vähiten kiinnostuneita tekemään syöpää ehkäiseviä elintapavalintoja.

Ihmisen oma käyttäytyminen ja elinympäristö vaikuttavat syöpien syntyyn. Niiden tuntemisella ja huomioonottamisella on merkitystä syöpätautien ennaltaehkäisyssä. Jopa noin kolmasosa syövistä olisi ennaltaehkäistävissä oikeilla elintavoilla.

– Tupakanpolton lopettaminen on yksi konkreettinen ja järkevä tapa ennaltaehkäistä syöpää. Tupakan arvioidaan aiheuttavan jopa 90 % keuhkosyöpätapauksista, kertoo Wiklund.

Suurimmassa osassa syöpätapauksia ei voida osoittaa yksittäistä syytä, joka olisi aiheuttanut sairauden. Syöpätaudit ovat monimuotoinen ryhmä sairauksia, joiden syyt, oireet ja hoito voivat poiketa paljonkin toisistaan.

Lisätietoja kyselytutkimuksesta

Docrates Syöpäsairaala selvitti kansalaisten asenteita syöpää kohtaan Taloustutkimuksen elokuussa 2014 tekemässä tutkimuksessa. Internet-paneelissa kyselyyn vastasi yhteensä 885 suomalaista, joista 76 henkilöllä oli omakohtainen kokemus jostakin syöpäsairaudesta. Kyselyssä pyrittiin selvittämään kuluttajien käsityksiä syövän yleisyydestä, pelkoja syöpää kohtaan, tekoja syövän ennaltaehkäisemiseksi sekä kokemuksia syöpähoidoista ja hoitoon pääsemisestä.

Docrates on suomalaisessa omistuksessa oleva, kansainvälisesti toimiva, syöpään erikoistunut sairaala Helsingissä. Palvelemme syöpään sairastuneita koko hoitoketjun ajan syövän diagnostiikasta hoidon jälkeiseen seurantaan.  Diagnoosin ja kuvantamisen jälkeen hoito voidaan suunnitella ja aloittaa viiveettä. Ainutlaatuinen konseptimme tuo potilaita joka puolelta maailmaa. Huippuosaajista kootun yhteistyöverkoston kanssa tar­joamme uusimpia syövän hoitomuotoja konseptimme mukaisesti – ihmisenä ihmisen rinnalla. Docrates on Suomen suurin terveydenhoitopalveluiden viejä. Potilaita tulee hoitoon yli 40 maasta, hoitoja olemme antaneet lähes 30 eri syöpätyyppiin ja kansainvälistymisemme on kovassa kasvussa.

Lue uusimpia tiedotteita

Uudistunut uutiskirje nyt tilattavissa kuluttajille ja ammattilaisille

Syöpätaudit on nopeasti kehittyvä lääketieteen erikoisala. Docrates julkaisee muutamia kertoja vuodessa viimeisimmät kuulumiset ja uutiset liittyen esimerkiksi syövän hoitoon, diagnostiikkaan...

Lue lisää

Henkilöstön innostus ja omistautuneisuus näkyy – Docrates sai Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen jo 6. kertaa

Docrates Syöpäsairaalamme sai erinomaiset tulokset vuoden henkilöstötutkimuksessa ja yrityksemme on yksi Suomen innostavimmista työpaikoista. Henkilöstön kokonaistyytyväisyys nousi vuonna 2024 ennätyksellisen...

Norjalaisten potilaiden määrä kasvoi vuonna 2023

Docrates Syöpäsairaala on hoitanut yli 15 vuotta Helsingissä suomalaisia ja kansainvälisiä potilaita. Vuonna 2023 erityisesti norjalaisten potilaiden määrä kasvoi. Docrateella...

Mitä urologin vastaanotolla tapahtuu?

Urologi on miesten intiimialueen hoitoon perehtynyt erikoislääkäri. Miehet usein turhaan arastelevat urologin vastaanotolle menoa. Alansa erikoisosaajana urologi on tottunut ratkomaan...

Miksi valita Docrates
Syöpäsairaala?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: uusimmat hoidot ja tutkimukset, kokeneet ammattilaiset
  • Yksilöllisyys: oma hoitotiimi, räätälöity diagnostiikka ja hoito
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma-to 8-18, pe 8-16