Katso ikäistesi tyypillisimmät syövät – tiettyihin asioihin pitää kiinnittää huomio jo ennen eläkeikää

Kategoriat: Artikkelit
Syöpää voi yleisesti pitää ikääntyvien tautina, sillä monessa syövässä ilmaantumisen huippu alkaa 70 ikävuoden tienoilla. Tietyt syövät kuitenkin korostuvat jo tätä nuorempien ikäryhmien keskuudessa. Docrates Syöpäsairaalan johtava ylilääkäri Juha Kononen kertoo, mitkä syövät ovat yleisimpiä yhtäältä nuorten aikuisten ja toisaalta keski-ikäisten joukossa.

– Alle 30-vuotiailla nuorilla aikuisilla lymfooma on syöpätyypeistä yleisin. Yleisenä siitä ei varsinaisesti voida puhua, sillä alle kolmekymppisillä syöpäriski on verrattain pieni, mutta yhtä kaikki lymfooman osuus tämän ikäryhmän syövistä on tilastollisesti korkein. Lymfooma oireilee tyypillisesti patteina ja kyhmyinä, useimmin kaulassa tai nivusissa. Sen muita oireita voivat olla myös epätyypillinen hikoilu tai lämmön nousu iltapainotteisesti sekä epänormaali laihtuminen. Lisäksi harvinainen oire tietyissä lymfoomatyypeissä on kipu itse patissa. Näihin kannattaa kiinnittää huomiota, Kononen ohjeistaa.

– Alle kolmekymppisten naisten tilastollisesti yleisin syöpä on ihosyöpä. Tämän lisäksi nuorilla naisilla syöpäriskit – jotka yleisesti ottaen ovat tämän ikäisillä vähäiset – liittyvät munasarjoihin ja rintoihin. Vuotohäiriöt ovat gynekologisten syöpien osalta tavallisin oireilu, joskin taustalla useimmiten on jokin muu syy kuin syöpä. Riskin torjuntaan voi myötävaikuttaa käymällä säännöllisesti gynekologin vastaanotolla, sillä tarkastuksissa voidaan selvittää paljon, tarvittaessa esimerkiksi ultraäänikuvauksen keinoin. Rintasyövän oireet eivät tässä ikäryhmässä vielä ole kovin tavallisia, sillä ne alkavat usein vasta 30 ikävuoden jälkeen, hän jatkaa.

Tunnista hälytysmerkkioireet

Konosen arvion mukaan helpoiten määriteltävä ikäryhmä syöpäsairauksien osalta ovat 30–50-vuotiaat. 30–50-vuotiailla miehillä kivessyöpä ja imukudossyöpä eli lymfooma ovat tavallisimpia syöpäsairauksia, joskin ylilääkäri jälleen painottaa, etteivät ne isossa kuvassa ole yleisiä tai todennäköisiä. Nelikymppisille miehille suhteellisesti suurin syöpäriski on melanooma, joka on ihosyövistä pahalaatuisin.

– Kivessyövän tunnistamiseksi kannattaa tunnustella kiveksiä ja etsiä niistä erilaisia patteja tai kyhmyjä. Lymfooman yleinen oire on iltakuumeilu ja muut oireet määräytyvät sen mukaan, missä elimessä lymfooma on. Levinnyt, nopeakasvuinen lymfooma voi kuumeilun lisäksi aiheuttaa epätavallista hikoilua, painonlaskua tai kutinaa. Tällaisiin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä ne ovat niin sanottuja hälytysmerkkioireita, joita kokiessa tulee hakeutua välittömästi lääkäriin, Kononen kertoo.

Ota kännykkäkamera avuksi ihomuutosten seuraamisessa

Yli 50-vuotiailla alkaa kasvaa riski erityisesti suolikanavan syöpiin ja ihosyöpään sairastumisesta. Sama pätee niin miehille kuin naisille tässä ikäryhmässä.

Ruokatorven ja mahalaukun syöpä voi aiheuttaa nielemisvaikeuksia tai epämääräistä närästysoiretta, paksu- ja peräsuolisyöpä puolestaan suolistotoiminnan muutoksia tai verenvuotoa. Ihosyövän havaitsemisessa perushyvä keino on säännöllisesti valokuvata huolta aiheuttavaa kohtaa ihossa –  nykyisinhän lähes jokaisella on oma kännykkäkamera. Tällä tavoin voi kätevästi seurata ihossa tapahtuvia muutoksia, ja erityishuomiota kannattaa kiinnittää muutoksiin luomien värissä ja reunoissa. Valtaosa luomista on hyvälaatuisia, mutta ehdoton hälytysmerkki on haavauma, siis jos luomi alkaa vuotaa, Kononen neuvoo.

– 50 ikävuoden jälkeen alkavat lisääntyä myös keuhkoihin liittyvät syövät. Samoin haimasyöpä, mikä ei ole kovin yleinen, mutta erityisen vaarallinen, hän jatkaa.

Erityisesti naisia Kononen neuvoo huomioimaan kilpirauhassyövän, joka on heillä kolme kertaa yleisempi kuin miehillä.

– Tavallisin ja usein ainoa oire kilpirauhassyövässä on kaulalla tuntuva kyhmy, joka kasvaa hitaasti. Tällainen kaulalla todettu ja tunnustelussa havaittava patti on aina tutkittava. Kilpirauhassyöpä voi aiheuttaa kaulalle myös imusolmukkeiden suurentumia. Syövän hoitotulokset ovat yleensä hyvät.

Yleisin syöpä ikäryhmittäin

Suluissa uusien syöpätapauksien lukumäärä vuosina 2015–2019

  • 15–19-vuotiaat: Naisilla (58) ja miehillä (61) imukudossyöpä eli lymfooma
  • 20–24-vuotiaat: Naisilla imukudossyöpä (99), miehillä kivessyöpä (91)
  • 25–29-vuotiaat: Naisilla ihosyöpä (121), miehillä kivessyöpä (141)
  • 30–34-vuotiaat: Naisilla rintasyöpä (246), miehillä kivessyöpä (176)
  • 35–39-vuotiaat: Naisilla rintasyöpä (451), miehillä imukudossyöpä (151)
  • 40–44-vuotiaat: Naisilla rintasyöpä (809), miehillä ihosyöpä (180)
  • 45–49-vuotiaat: Naisilla rintasyöpä (1672), miehillä imukudossyöpä (264)
  • 50–54-vuotiaat: Naisilla rintasyöpä (2482), miehillä imukudossyöpä (433)
  • 55–59-vuotiaat: Naisilla rintasyöpä (2817), miehillä suolikanavan syöpä (664)

Lähde: Suomen Syöpärekisterin Syöpätilastosovellus, https://syoparekisteri.fi/tilastot/tautitilastot/

Lue lisää

Julkaistu: 02.08.2020

Tutustu sairaalamme henkilökuntaan: Johtava ylilääkäri Juha Kononen

Docrates Syöpäsairaalan johtavana ylilääkärinä on tammikuussa 2021 aloittanut Juha Kononen. Kononen on aiemmin toiminut Docrateella yksilöllisen syövänhoidon ylilääkärinä. Johtavana ylilääkärinä...

Lue lisää
Julkaistu: 07.06.2020

Miksi potilaamme ovat valinneet Docrates Syöpäsairaalan?

Miksi potilaamme valitsevat yksityisen syöpäsairaalan maassa, jossa on saatavilla myös maailman parhaisiin kuuluva julkinen syövänhoito? Yksi syy on viiveettömyys. Tämä...

Lue lisää
Julkaistu: 22.05.2019

Yrittäjyys ja syöpähoidot – Miten selviän?

Vastikään syöpädiagnoosin saanutta yrittäjää voi ahdistaa ajatus siitä, että työntekoon tulee sairauden takia pitkä tauko. Aina poissaolo ei kuitenkaan veny...

Lue lisää
Julkaistu: 02.01.2018

Visionääri kaikkien syöpään sairastuneiden asialla

Kun Timo Joensuu lähti 2000-luvun puolivälin paikkeilla perustamaan Pohjoismaiden ensimmäistä yksityistä syöpäsairaalaa, perustavana ideana oli, ettei tavanomainen riittänyt. Uudessa sairaalassa...

Lue lisää

Miksi valita Docrates
Syöpäsairaala?

  • Nopeus: syöpälääkärille ja hoitoon viikossa, myös epidemia-aikana
  • Korkeatasoinen hoito: laitteet ja syövänhoidon osaajat huipputasoa
  • Yksilöllisyys: omalääkäri ja oma hoitotiimi
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma-pe 8-16