Melanooma on melanosyyteistä lähtöisin oleva kasvain, josta on olemassa monia eri alatyyppejä. Päinvastoin kuut muut ihosyövät, melanooma lähettää helposti etäpesäkkeitä. Melanooman erottaa muista ihosyövistä myös se, että sitä tavataan myös verrattain nuorilla potilailla. Kuten muutkin ihosyövät, melanooma on yleistynyt ja sairastuneiden määrä on yli kaksinkertaistunut 2000-luvulla.
Riski sairastua melanoomaan
Auringon UV-säteilyn osuus ihosyöpien synnystä on 60–90 prosenttia. Ihon palaminen ja esimerkiksi jatkuva altistuminen auringolle ulkotyön muodossa aiheuttavat ihosyöpiä. Myös melanooman tärkein melanooman aiheuttaja on ihon toistuva palaminen auringossa etenkin lapsuudessa ja nuoruudessa.
Melanooman oireet
Usein ensimmäinen merkki melanoomasta on terveelle iholle ilmestyvä pigmenttimuutos tai uusi luomi. Luomien muutoksia tulisi seurata erityisen huolellisesti, mikäli suvussa on melanoomatapauksia. Iholta löytyvä kookas, yli 10 mm kokoinen värillinen luomi saattaa viitata melanoomaan. Huolestuttavia merkkejä ovat lisäksi mm. värin muutos, kirjavuus, koon kasvu, reunan epätasaisuus, kutina sekä punainen rengas luomen ympärillä. Väreistä etenkin sininen, punainen ja musta voivat viitata melanoomaan. Myös verenvuotoa ja haavautumista voi esiintyä. Melanooma voi kasvaa röpelöisenä, mutta toisaalta myös ihon pinnan myötäisesti. Miehillä melanooma löytyy tyypillisesti yläselästä, naisilla alaraajoista.
Melanooman diagnosointi
Ihosyövissä merkittävät kasvaimet näkyvät ilman erityisiä apuvälineitä silmämääräisesti. Lääkäri voi tarkentaa diagnoosia dermatoskopiatutkimuksella. Usein potilas itse toteaa kasvaimen ilmaantumisen ja hakeutuu siksi lääkärin vastaanotolle. Koepalasta saadaan lopullinen varmuus diagnoosille.
Melanooman hoito
Melanoomaa hoidetaan leikkauksella. Leikkauksen tavoitteena on poistaa kasvain niin, että tauti ei uusiutuisi. Korkean uusiutumisriskin potilaat saavat usein myös sytostaatti– tai sädehoitoa.
Melanooman vakavinta muotoa, levinnyttä melanoomaa, ei voida parantaa, mutta sen edistymistä voidaan hidastaa erilaisilla lääkkeiden yhdistelmähoidoilla.
Uusi immunologinen lääkehoito melanooman liitännäishoitona
Immuno-onkologiset lääkkeet ovat viime vuosina muuttaneet edenneen melanooman hoitokäytännön, ja ovat jo osa standardihoitoa. Näiden lääkkeiden vaikutusmekanismi perustuu oman puolustusjärjestelmän aktivoimiseen ja kyseisen ilmiön löytäneille kahdelle tutkijalle on vuonna 2018 myönnetty Nobelin palkinto.
EMA eli Euroopan lääkeviranomainen on hyväksynyt immunologisen nivolumabin käytön melanooman uusiutumisriskiä pienentämään leikkauksen jälkeisesti tietyn tyyppisten paikallisesti edenneiden melanoomien hoidossa. Docrateella on käytössä uusimmat hoidot.
Ihosyöpien varhainen diagnostiikka on erikoisalaamme. Teemme melanooman hoidossa yhteistyötä myös Ihosairaalan ihotautilääkärien ja plastiikkakirurgien kanssa. Luomien tarkastukset ja poistot tehdään viimeisintä teknologiaa hyödyntäen.
Docrates Syöpäsairaalan ja Ihosairaalan ihosyöpien, dermatologian sekä plastiikkakirurgian asiantuntijat tarjoavat parasta mahdollista hoitoa melanooma- ja muille ihosyöpäpotilaille tai sitä epäileville. Soita meille ja kysy lisää 010 773 2000.