Eturauhassyövän luokitus Gleason ja TNM
Eturauhassyövän luokittelussa käytetään Gleasonin luokitusta sekä TNM luokitusta. Luokitusten avulla lääkäri pystyy arvioimaan, mitkä hoitokeinot ovat kuhunkin syöpään tehokkaimmat. Luokitus auttaa myös ennusteen tekemisessä.

Gleason luokitus
Eturauhassyövän erilaistumis- eli pahanlaatuisuusasteen määrittelee patologi Gleasonin summan eli Gleason scoren avulla. Histologinen eli kudosopillinen erilaistuminen tutkitaan mikroskoopilla kudosnäytteestä, jonka urologi on eturauhasesta aiemmin ottanut. Luokituksen perusta on eturauhassyövän rauhasrakenteiden erilaistumisaste tai muutoksen suuruus normaalirakenteeseen verrattuna.
Mitä erilaistuneempi syöpä on (= lähempänä normaalia, tervettä rauhasrakennetta), sitä matalampi on sen pahanlaatuisuusaste. Sen sijaan huonosti erilaistunut syöpä (= normaalia, tervettä rauhasrakennetta vähän tai ei ollenkaan) merkitsee aggressiivista eli ärhäkkää eturauhassyöpää. Patologi laskee kudosnäytteelle Gleasonin scoren siten, että hän määrittää kahden eri alueen erilaistumisasteen asteikolla 1-5 (1= hyvin erilaistunut, 5= huonosti erilaistunut) ja summaa luvut yhteen.
Teoriassa eturauhassyövän Gleasonin summaluku voisi siis olla 2–10, jolloin 2 olisi paras arvosana. Nykyisin kuitenkin tiedetään, ettei eturauhassyövässä käytännössä esiinny matalia Gleason-kasvutapoja. Tämän vuoksi Gleason-pisteet annetaan välillä 6-10, Gleason-arvon 6 tarkoittaen yleisesti ottaen hyväennusteista (hyvänlaatuista) eturauhassyöpää. Kun Gleason-luokitus on 6, on eturauhassyöpä noin 70 %:lla potilaista paikallinen.
Hyvin korkeat Gleason-pisteet (8-10) sen sijaan merkitsevät aggressiivisesti käyttäytyvää korkean riskin eturauhassyöpää. Kun Gleason-luokitus on 8-10, on eturauhassyöpä usein levinnyt jo toteamisvaiheessa. Mitä korkeamman riskin syöpä, sitä suurempi on myös syövän uusiutumistaipumus. Nykyisin levinnyttäkin syöpää voidaan hoitaa tehokkaasti erilaisilla sädehoidon yhdistelmillä ja lääkkeillä.
Gleason luokitus
Gleason luokka
Merkitys
6
Hyvin erilaistunut, yleisesti ottaen hyvälaatuinen eturauhassyöpä. Kasvaa yleensä hitaasti ja on vähemmän aggressiivinen.
7
Kohtalaisen erilaistunut, keskikorkean riskin eturauhassyöpä, joka voi kasvaa nopeasti.
8-10
Huonosti erilaistunut tai täysin erilaistumaton, korkean riskin aggressiivinen eturauhassyöpä. Kasvaa yleensä nopeasti, leviää helposti ja uusiutuu todennäköisemmin.
Gradus
WHO:n vanhemmassa luokittelussa eturauhassyövät luokitellaan niiden solujen erilaistumisasteen mukaan gradusluokkiin 1-3. Luokittelu on siis sytologinen eli soluopillinen.
Gradus luokitus
Gradus luokka
Merkitys
1
Syöpä on hyvin erilaistunut.
2
Syöpä on kohtalaisesti erilaistunut.
3
Syöpä on huonosti erilaistunut.
Eturauhassyövän levinneisyysluokitus TNM
TNM-luokitusta käytetään kuvaamaan eturauhassyövän levinneisyyttä. T eli Tumor kuvaa emokasvainta, N eli Node levinneisyyttä imusolmukkeisiin ja M eli Metastasis levinneisyyttä muualle elimistöön. Luokittelu perustuu diagnostisten testien, tutkimusten ja kuvantamisen tuloksiin. Luokittelu on seuraavanlainen:
TNM luokitus
Emokasvain T
Merkitys
T0
Ei merkkiä eturauhasen kasvaimesta.
T1
Kasvain ei tunnu eikä näy tehdyillä tutkimuksilla.
T1a
Kasvain löytyy sattumalta leikkauksen yhteydessä. Leikkauksen syy voi olla eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu. Korkeintaan 5 % poistetusta eturauhaskudoksesta on kasvainta.
T1b
Kasvain löytyy sattumalta leikkauksen yhteydessä. Yli 5 % poistetusta eturauhaskudoksesta on kasvainta.
T1c
Kasvain löytyy neulabiopsiasta, joka otetaan tavallisesti kohonneen PSA:n takia.
T2
Kasvain on vain eturauhasessa.
T2a
Kasvainta on vain yhden eturauhaslohkon puolikkaassa.
T2b
Kasvainta on yhdessä eturauhaslohkossa enemmän kuin puolet.
T2c
Kasvainta löytyy molemmista eturauhaslohkoista.
T3
Kasvain ylettyy yhdestä kohtaa eturauhaskapselin läpi ja juuri kudokseen kapselin ulkopuolella.
T3a
Kasvain ylettyy eturauhaskapselin läpi joko yhdeltä tai molemmilta puolilta kapselia.
T3b
Kasvain yltää rakkularauhaseen.
T4
Kasvain on kiinnittynyt ympäristöönsä tai yltää rakkularauhasen sijasta muihin elimiin, kuten virtsarakon kaulaan, peräsuoleen tai lantion seinämään.
Alueelliset imusolmukkeet N
Merkitys
NX
Alueellisia imusolmukkeita ei pystytä arvioimaan.
N0
Syöpä ei ole levinnyt paikallisiin imusolmukkeisiin.
N1
Syöpä on levinnyt lantion alueen paikallisiin imusolmukkeisiin.
Kauempana olevat etäpesäkkeet M
Merkitys
MX
Kauempana olevia etäpesäkkeitä ei pystytä arvioimaan.
M0
Ei kauempana elimistössä olevia etäpesäkkeitä.
M1
Syöpä on levinnyt eli metastoitunut kauemmaksi elimistössä.
M1a
Syöpä on levinnyt kauempana oleviin imusolmukkeisiin.
M1b
Syöpä on levinnyt luustoon.
M1c
Syöpä on levinnyt muualle elimistöön (luustoetäpesäkkeiden kanssa tai ilman).
Lue enemmän

Mika Piltz: Olen kiitollinen siitä, että oikeilla hoitovalinnoilla voidaan vaikuttaa elämänlaatuun
Eturauhassyöpädiagnoosi syksyllä 2021 pisti 54-vuotiaan Mika Piltzin kuviot hetkeksi uusiksi. Kalenteri täyttyi lukuisilla sädehoitokerroilla ja lääkärikäynneillä, mutta moni asia säilyi...
Lue lisää
Miksi hoitaa eturauhassyöpää yksityisessä syöpäsairaalassa?
Yksityiseen eturauhassyövän hoitoon hakeudutaan muun muassa nopeuden, yksilöllisen ja aktiivisen hoito-otteen, maailmanluokan sädehoidon sekä elämänlaadullisten seikkojen vuoksi.
Lue lisää
Eturauhassyöpä: Sädehoidon ja leikkauksen hyödyt ja haitat
Leikkaus vai sädehoito? Mitä hyötyä ja haittaa sädehoidosta tai leikkauksesta on eturauhassyövän hoidossa?
Lue lisää
Kannattaako matalan riskin eturauhassyöpä jättää aktiivisen seurannan varaan?
Paikallisen, matalan riskin eturauhassyövän aktiivinen hoitaminen vs. seuranta on ollut pitkään kiistanalaista. Kymmenen vuotta kestäneen satunnaistutkimuksen (Hamdy ja muut 2016)...
Lue lisääMiksi valita Docrates
Syöpäsairaala?
- Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
- Korkeatasoinen hoito: laitteet ja syövänhoidon osaajat huipputasoa
- Yksilöllisyys: omalääkäri ja oma hoitotiimi
- Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
Puhelinpalvelu
ma-to 8-18, pe 8-16
