Okasolusyöpä

Okasolusyöpä eli spinosellulaarikarsinooma on ihon pintakerroksen keratinosyyttisolujen pahanlaatuinen kasvain. Se on toiseksi yleisin ihosyöpätyyppi. Okasolusyövän päähoitomuoto on lähes aina leikkaus.

Okasolusyöpää esiintyy sekä ihossa että limakalvorajoilla. Kuten tyvisolusyövässäkin, okasolusyövän muuntuminen esiasteesta varsinaiseksi syöväksi kestää kauan. Syöpää on alueilla, jonne aurinko osuu; tyypillisesti okasolusyöpä sijaitsee kuitenkin alahuulessa, kasvoissa tai kädenselässä. Okasolusyöpä lähettää harvoin etäpesäkkeitä, mutta huulessa sijaitsevan tyypin on todettu lähettävän etäpesäkkeitä muita tyyppejä useammin.

Riski sairastua okasolusyöpään

Auringon UV-säteilyn osuus ihosyöpien synnystä on 60–90 prosenttia. Ihon palaminen ja esimerkiksi jatkuva altistuminen auringolle ulkotyön muodossa aiheuttavat ihosyöpiä. Okasolusyöpää aiheuttavat myös muun muassa arseenialtistus, säde- ja solunsalpaajahoito sekä immuunijärjestelmää heikentävä lääkitys. Okasolusyövän syntyyn vaikuttavat myös perintötekijät.

Okasolusyövän oireet

Aurinkokeratoosi on okasolusyövän esiaste: punoittava, pyöreähkö ja joskus hilseilevä iholaikku. Okasolusyövän alkuvaiheen muutos on useimmiten pinnallinen rupeutuma, jonka alta paljastuu selvä haavapinta merkkinä tyvikalvon hajoamisesta. Okasolusyövän läpimitta on tunnistettaessa tavallisesti 1–3 cm, mutta hoitamattomana kyhmy kasvaa laajaksi ja tunkeutuu syvemmälle kudokseen.

Okasolusyövän diagnosointi

Ihosyövissä merkittävät kasvaimet näkyvät ilman erityisiä apuvälineitä silmämääräisesti. Lääkäri voi tarkentaa diagnoosia dermatoskopiatutkimuksella. Usein potilas itse toteaa kasvaimen ilmaantumisen ja hakeutuu siksi lääkärin vastaanotolle. Okasolusyöpää määritettäessä on tärkeää tutustua potilaan esitietoihin, kuten siihen kauanko muutos on ollut näkyvissä iholla, onko muutos kasvanut ja millaiselle määrälle säteilyä potilas on altistunut. Tarvittaessa otetaan kudosnäyte diagnoosin vahvistamiseksi.

Okasolusyövän hoito

Okasolusyövän päähoitomuoto on lähes aina leikkaus. Sädehoidon käyttö on huomattavasti harvinaisempaa. Mikäli kasvain on ehtinyt levitä laajalle tai sijaitsee muuten hankalassa paikassa, kuten huulilla tai silmäluomissa, leikkaukseen yhteydessä tarvitaan usein myös ihosiirtoja tai -kielekkeitä. Levinneen taudin tapauksissa voidaan käyttää myös syöpälääkkeitä.

Lue uusimpia tiedotteita

/

Docrates Syöpäsairaala laajentaa sairaalaa Helsingissä

31.5.2023 | Docrates Syöpäsairaala on tehnyt investointipäätöksen laajentaa sairaalan tiloja Suomessa, Helsingin Jätkäsaaressa merkittävästi. Reilun 800 neliön kokoisen kiinteistön laajennusosan...

Lue lisää
/

Tutustu Docrates Syöpäsairaalan henkilökuntaan, esittelyssä koordinoiva hoitaja Michaela

Vakava sairaus herättää usein hämmennystä, epävarmuutta ja pelkoa. Docrates Syöpäsairaalassa koordinoivan hoitajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on olla potilaan tukena vaikean...

Lue lisää
/

Yhä useammat syöpäpotilaat hakeutuivat tutkimuksiin ja hoitoihin yksityiseen syöpäsairaalaan – Docrates Syöpäsairaalan vuoden 2022 katsaus julkaistiin

10.5.2023 | Vuonna 2022 Docrates Syöpäsairaalan liikevaihto kasvoi 26,0 miljoonaan euroon, mikä tarkoittaa 13,5 prosentin kasvua edellisvuodesta. Liikevaihdosta 70 prosenttia...

Lue lisää
/

Propo Suomen eturauhassyöpäyhdistys ry Kampin vertaistukiryhmän tapaaminen

Propo Suomen eturauhassyöpäyhdistys ry Kampin vertaistukiryhmän tapaaminen to 25.5.2023: Uroterapia ja seksuaalineuvonta eturauhassyöpäpotilaan tukena

Lue lisää

Miksi valita Docrates
Syöpäsairaala?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: laitteet ja syövänhoidon osaajat huipputasoa
  • Yksilöllisyys: omalääkäri ja oma hoitotiimi
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma-to 8-18, pe 8-16