Levinneen eturauhassyövän hoito vaatii vahvaa kokemusta ja useita eri hoitomuotoja

Kategoriat:
Suomessa yli 5 400 miehellä todetaan vuosittain eturauhassyöpä. Valtaosa niistä potilaista, joilla eturauhassyöpä on toteamishetkellä paikallinen, parantuu täysin. Hoidon onnistumisen kannalta tärkeää on löytää syövät alkuvaiheessaan. Pitkälle edennyt eturauhassyöpä ei yleensä parane kokonaan, vaan vaatii useimmiten elinikäistä hoitoa. Uusi radioisotooppihoito 177-lutetium-PSMA tuo lisähoitomahdollisuuksia levinneeseen eturauhassyöpään.

Eturauhassyöpä leviää tavallisesti luustoon ja imusolmukkeisiin. Levinneen eturauhassyövän ensilinjahoitoon kuuluu aina lääkehoito; yleisimmin hormonihoidot ja solunsalpaajahoidot, sekä uusina tulokkaina myös PARP-hoidot ja edellisten yhdistelmät. Erikoistekniikoilla hoitoon voidaan liittää myös sädehoito, vaikka etäpesäkkeitä olisi laajastikin.

Hormoni- ja solunsalpaajahoidot voivat tehota pitkäänkin, mutta yleensä hoitojen teho lakkaa ennemmin tai myöhemmin. Näissä tilanteissa isotooppihoito luustoon hakeutuvalla radioaktiivisella lääkkeellä (radium tai samarium) on osoittautunut tehokkaaksi ja hyvin siedetyksi, kun etäpesäkkeitä on vain luustossa. Isotooppihoidon idea on viedä säteilylähde syöpäsolun välittömään läheisyyteen myös laajasti etäpesäkkeitä lähettäneessä eturauhassyövässä. Yksittäisiä luuston etäpesäkkeitä voidaan hoitaa myös tarvittaessa ulkoisella sädehoidolla.

177-lutetium-PSMA tuo lisähoitomahdollisuuksia levinneeseen eturauhassyöpään

Potilaalla, jolla on etäpesäkkeitä luuston ulkopuolella, ja jolla 18F-PSMA-PET-TT-kuvauksella todettu PSMA-merkkiainetta keräävä eturauhassyöpä, voidaan hoitaa myös uudella radioaktiivisella 177-lutetium-PSMA-hoidolla. Radioisotooppihoitojen toiminta perustuu PSMA-molekyyliin, jota esiintyy yliedustettuna aggressiivisten ja levinneiden syöpäsolujen pinnalla. Radiolääke hakeutuu suoraan näiden aktiivisten syöpäsolujen pinnalle kantajalääkkeen ohjaamana niiden sijainnista riippumatta ja tuhoaa ne paikallisesti radioaktiivisella säteilyllä. Radioisotooppihoitojen edellytys on merkkiainekuvantamisella tehty tutkimus, joka varmistaa syöpäsolujen PSMA-positiivisuuden.

177-lutetium-PSMA-hoito ovat Docrateella annettujen hoitojen seurannan perusteella osoittautunut tehokkaaksi eturauhassyövän hoidossa tautipesäkkeiden sijainnista riippumatta hävittäen tautia eturauhasesta, imusolmukkeista, luustosta, keuhkoista tai maksasta.

Uudet hoitomuodot tuovat lisämahdollisuuksia esimerkiksi eturauhassyöpäpotilaille, joiden syöpä etenee lääkehoidoista huolimatta tai lääkehoitoihin liittyy haittavaikutuksia, tai iäkkäille potilaille, joiden lääkehoidon sietokyky on alentunut.

Docrates aloitti Curiumin (ent. MAP Medical) kanssa tehdyn kehitystyön seurauksena ensimmäisenä Pohjoismaissa 177-lutetium-PSMA-hoidot tammikuussa 2017. Docrates Syöpäsairaalassa jo hoidossa olleille levinnyttä ja etenevää eturauhassyöpää sairastaville miehille ensimmäiset hoidot annettiin kuitenkin jo heinäkuussa 2016. Varsinainen lääkeaine käytiin tuolloin ottamassa ulkomailla, koska lääkettä ei ollut vielä Suomessa saatavilla. Hoitovaste näillä ensimmäisillä potilailla on ollut erinomainen PSA:n painuessa jopa mittaamattoman pieniin lukemiin ilman vakavia haittavaikutuksia. Maailmalla radioaktiivista 177-lutetium-PSMA-lääkehoitoa on annettu jo yli 1000 potilaalle.

”Meidän olisi syytä hoitaa aggressiivisia eturauhassyöpiä paljon aktiivisemmin, tehokkaammin ja kattavammin”

Docrateen perustaja, syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri Timo Joensuu peräänkuuluttaa järeämpiä otteita levinneen eturauhassyövän hoitoon. Joensuu kollegoineen on seurannut yli 100 potilaan hoitotuloksia 10 vuoden ajalta.

– Seurannassamme havaitsimme useampia erinomaiseen hoitotulokseen vaikuttavia seikkoja. Ensinnäkin, yleisestä käytännöstä poiketen, liitämme hoitoon tavanomaista korkeampia annoksia antiandrogeenihormonia. Toiseksi pyrimme myös levinneessä eturauhassyövässä eturauhasen radikaaliin sädehoitoon. Kolmanneksi pyrimme minimoimaan myös luustoetäpesäkkeiden syöpäsolujen määrää hyödyntäen ulkoista sädehoitoa, radioisotooppilääkkeitä tai molempia. Neljänneksi pyrimme yksilöimään eri hoitomenetelmien ajoituksen potilaan sairauden etenemistilanteen mukaisesti. Hoitosuunnitelma on siten aina yksilöllinen, kertoo Timo Joensuu hoitokokemuksistaan Docrates Syöpäsairaalassa.

– Hoitokäytäntömme mukaisesti pyrimme antamaan kaikille levinnyttä eturauhassyöpää sairastaville  potilaillemme sädehoitoa, mutta emme pelkästään eturauhaseen, vaan myös mahdollisiin lantion alueen suurentuneisiin imusolmukkeisiin, ja suurella osalla myös yksittäisiin luustoetäpesäkkeisiin. Tämän lisäksi miehet saavat tarpeen mukaan yksilöllisesti myös varhaisessa vaiheessa sytostaatti- ja radioisotooppilääkehoidon. Kaikki nämä toimenpiteet vähentävät syöpäsolutaakkaa elimistössä eri mekanismein. Hoitotuloksemme ovat näillä menetelmillä poikkeuksellisen hyvät, kertoo Timo Joensuu.

– Valtaosa levinnyttä eturauhassyöpää sairastavista potilaistamme on elossa vielä 5 vuotta hoidon aloittamisen jälkeen, ja elinaikaodotteeksi on saatu jo 8,35 vuotta (mediaani)**. Tulos on potentiaalisesti merkittävä edistysaskel levinneen eturauhassyövän hoidossa.


 

***(Tagawa, Annals of Oncology (2018) 29 (suppl_8): viii271-viii302. 10.1093/annonc/mdy284)
**** Julkaistu syyskuun 16. NEJM:ssä.

**Joensuu T., Joensuu G., Kairemo K., Kiljunen T., Riener M., Aaltonen A., Ala-Opas M., Kangasmäki A., Alanko T., Taipale L., Hervonen P., Bützow A., Virgolini I., Hemminki A. 2016. Multimodal Primary Treatment of Metastatic Prostate Cancer with Androgen Deprivation and Radiation. Anticancer Research36(12), 6439-6447. https://doi.org/10.21873/anticanres.11242.


Timo Joensuu on eturauhassyövän asiantuntija ja erikoistunut sen säde- ja lääkehoitojen aktiiviseen kehittämiseen. Hänellä on yli viidentoista vuoden kokemus muun muassa stereotaktisista sädehoidoista, ja on ensimmäisiä uusien hoitotekniikoiden käyttöönottajia. Docrateella aloitettiin esimerkiksi ensimmäisenä Suomessa sekä VMAT RapidArc-, HDR-brakyhoidot, että Lu-PSMA hoidot jotka edustavat edistyksellisintä täsmäsädetekniikkaa.

Lue uusimpia tiedotteita

/

Yksilöllisesti suunniteltu fysioterapia syöpäpotilaiden tukena

Fysioterapia tarjoaa monipuolisia menetelmiä ja hoitokeinoja, jotka parantavat syöpäpotilaiden elämänlaatua ja toimintakykyä kaikissa hoidon vaiheissa. Menetelmät ja harjoitteet suunnitellaan aina...

Lue lisää
/

Sairastatko eturauhassyöpää? Osallistu Suomi hoitaa 2023 -tutkimukseen

5.9.2023 | Oletko sairastanut eturauhassyövän? Etsimme eturauhassyöpään sairastuneita henkilöitä vastaamaan Suomi hoitaa 2023 -tutkimukseen, jonka tavoitteena on tuoda potilaan ääni...

Lue lisää
/

Avoin luento: Henkinen hyvinvointi ja jaksaminen syöpähoitojen aikana ja niiden jälkeen 7.9.2023

5.9.2023 | Suomen Suolistosyöpäyhdistys järjestää avoimen luennon torstaina 7.9.2023 klo 17.30 Kampin Palvelukeskuksen juhlasalissa (2.krs), os. Salomonkatu 21B Helsinki. Docrates...

Lue lisää
/

Docrateella hyödynnetään uusimpia rintasyövän lääkehoitoja

Uusia syöpälääkkeitä kehitetään koko ajan, ja jo käytössä oleville lääkkeille löydetään myös uusia käyttökohteita. Ennen kuin uusi lääke otetaan käyttöön...

Lue lisää

Miksi valita Docrates
Syöpäsairaala?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: laitteet ja syövänhoidon osaajat huipputasoa
  • Yksilöllisyys: omalääkäri ja oma hoitotiimi
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma-to 8-18, pe 8-16