Tärkeää tietoa ihosyövistä. Miten tunnistaa vaarallinen näppy tai luomi?

Kategoriat: Artikkelit
Näppy iholla, joka ei parane nopeasti vaan kasvaa kasvamistaan pitää käydä näyttämässä lääkärille – kyseessä voi olla melanooma tai muu ihosyöpä.

Kaikki epäilyttävät näpyt kannattaa tarkistuttaa lääkärillä. Ajoissa hoidettu syöpä on mahdollista parantaa. Ihotautien erikoislääkäri Tomi Leivo kertoo, kuinka voit tunnistaa vaarallisen luomen.

Ihosyövän tunnistaminen ei ole niin yksiselitteistä kuin yleisesti ottaen ajatellaan. Yleisestä käsityksestä poiketen esimerkiksi melanooma voi olla myös vaalea ja pigmentitön ja kasvaa hyvinkin nopeasti. Lisäksi ihosyöpää voi esiintyä niin sanotulla ”kuutamoalueella” eli alueilla jonne auringonvalo ei osu. Tähän kuuluvat muun muassa silmäluomi, silmänpohja, aivokalvo, genitaalialueen limakalvot, varpaan seutu ja jalkapohjat.

Ihosyöpää on kolmenlaista – kehittyminen ei välttämättä edellytä ihon palamista

Yleisimmät ihosyöpätyypit ovat basaliooma eli tyvisolusyöpäokasolusyöpä ja melanooma. Nämä kolme kattavat noin 99 % kaikista ihosyövistä.

Melanooma on ihosyövistä ylivoimaisesti tunnetuin – ja katalin. Se ei kuitenkaan ole ihosyövistä yleisin tai ainoa. Sitä todetaan vuosittain noin 1700 tapausta. Yleisin ihosyöpätyyppi on tyvisolusyöpä eli basaliooma, jota rekisteröidään vuosittain noin 9000 tapausta. Todellisuudessa tyvisolusyöpää esiintyy kuitenkin noin tuplasti enemmän, sillä kaikkia tapauksia ei rekisteröidä.

Suurin osa, noin 80 %, tyvisolusyövistä esiintyy ohimolla, poskilla tai nenällä. Tyvisolusyöpä ei yleensä lähetä etäpesäkkeitä, mutta sitä ei kuitenkaan tule jättää hoitamatta, sillä hoitamattomana syöpä voi levitä hallitsemattomasti ympäröiviin kudoksiin. Pieni osa tyvisolusyövistä saattaa levitä paikallisesti jopa niin suureksi, ettei leikkaushoito enää ole mahdollista.

Ikäihmisten syöpänä pidetty okasolusyöpä on tyvisolusyöpää harvinaisempi, mutta aggressiivisempi ihosyöpä, jota todetaan vuosittain noin 1700 tapausta. Okasolusyöpä kehittyy useimmiten eniten aurinkoa saaneille ihoalueille, mutta voi ilmaantua myös huuleen tai vaikkapa krooniseen haavaan kuten palovammaan, josta se voi lähettää etäpesäkkeitä ja levitä nopeasti.

Okasolusyövän esiaste on nimeltään aurinkokeratoosi. Aurinkokeratoosi on eräänlainen UV-säteilystä syntyvä krooninen hilselaikku, joka ei parane voiteilla. Merkittävin tekijä aurinkokeratoosin kehittymisessä okasolusyöväksi on hilselaikkujen määrä iholla. Aurinkokeratoosin ja siten okasolusyövän voi saada paljon auringonvaloa elämänsä aikana saanut henkilö, joka ei ole koskaan palanut.

Hyvänlaatuisen, vuosia paikallaan olleen, muuttumattoman luomen poistaminen on turhaa – uusista nopeasti kasvavista luomista sen sijaan kannattaa olla huolissaan

– Suomessa poistetaan paljon hyvänlaatuisia luomia turhaan. Rusinamaiset koholuomet ovat usein kilttejä, eikä esimerkiksi hankaus aiheuta olemassa olevaan luomeen syöpää. Melanooma kehittyy todellisuudessa useimmiten kohtaan, jossa ei ole ollut luomea ennen. Eli uusi, pieni luomi, joka alkaa pikkuhiljaa kasvaa, voi olla epäilyttävä. Ihon tasassa olevat, epäsymmetriset, poimureunaiset, moniväriset luomet ovat juuri niitä epäilyttäviä, joita kannattaa seurata.

Lue lisää luomien tarkastuksesta ja poistosta täältä.

Docrates Syöpäsairaala tekee yhteistyötä Ihosairaalan kanssa.

Katso video: Ihotautien erikoislääkäri Kari Saarinen kertoo mistä melanooman tunnistaa ja miten sitä hoidetaan. Melanoomaan sairastunut Ritva kertoo oman kokemuksensa.

Lue uusimpia tiedotteita

/

Docrates Syöpäsairaala laajentaa sairaalaa Helsingissä

31.5.2023 | Docrates Syöpäsairaala on tehnyt investointipäätöksen laajentaa sairaalan tiloja Suomessa, Helsingin Jätkäsaaressa merkittävästi. Reilun 800 neliön kokoisen kiinteistön laajennusosan...

Lue lisää
/

Tutustu Docrates Syöpäsairaalan henkilökuntaan, esittelyssä koordinoiva hoitaja Michaela

Vakava sairaus herättää usein hämmennystä, epävarmuutta ja pelkoa. Docrates Syöpäsairaalassa koordinoivan hoitajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on olla potilaan tukena vaikean...

Lue lisää
/

Yhä useammat syöpäpotilaat hakeutuivat tutkimuksiin ja hoitoihin yksityiseen syöpäsairaalaan – Docrates Syöpäsairaalan vuoden 2022 katsaus julkaistiin

10.5.2023 | Vuonna 2022 Docrates Syöpäsairaalan liikevaihto kasvoi 26,0 miljoonaan euroon, mikä tarkoittaa 13,5 prosentin kasvua edellisvuodesta. Liikevaihdosta 70 prosenttia...

Lue lisää
/

Propo Suomen eturauhassyöpäyhdistys ry Kampin vertaistukiryhmän tapaaminen

Propo Suomen eturauhassyöpäyhdistys ry Kampin vertaistukiryhmän tapaaminen to 25.5.2023: Uroterapia ja seksuaalineuvonta eturauhassyöpäpotilaan tukena

Lue lisää

Miksi valita Docrates
Syöpäsairaala?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: laitteet ja syövänhoidon osaajat huipputasoa
  • Yksilöllisyys: omalääkäri ja oma hoitotiimi
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma-to 8-18, pe 8-16