Skip to content

Magnuksen, 70, omakohtainen kertomus eturauhassyövästä

Minun tarinani eturauhassyöpään sairastumisesta ja siitä parantumisesta.

Kaikki alkoi säännöllisistä PSA-testeistä

Noin 13 vuotta sitten vaimoni patisti minut Carladerska-sairaalaan Göteborgiin tarkistuttamaan PSA-arvoni eturauhassyövän seulontamielessä. Silloinen mittaus näytti PSA-arvoni olevan noin 3, mitä pidetään viitearvon rajoissa olevana. Jatkotesteissä arvo kuitenkin nousi hieman joka vuosi.

Vuonna 2013 PSA:ni oli noussut jo lukemaan 11, ja minulla alkoi olla ongelmia virtsaamisen kanssa. Siitä lähtien eturauhasestani otettiin säännöllisesti koepalanäytteitä. Vuonna 2015 testi antoi sitten tulokseksi syövän – eikä minkään vaarattoman sellaisen, vaan aggressiivisemman eturauhassyövän. Kaikesta huolimatta jouduin odottamaan 11 kuukautta päästäkseni leikkaukseen Sahlgrenska-sairaalaan Göteborgissa. Sillä aikaa syöpä ehti levitä eturauhasta ympäröivän ”kapselin” ulkopuolelle.

Leikkauksen jälkeen PSA:ni lähti  yllättäen taas nousuun, ja tällä kertaa yhä nopeammalla vauhdilla. Seuraavana kesänä sain sädehoitoa, mutta syksyllä PSA-arvoni nousi jälleen. Röntgentutkimus näytti kuitenkin kaiken olevan hyvin. Tapasin urologian erikoislääkärin ja sain kuulla vain, että meidän täytyy odottaa lisää nähdäksemme, miten tilanne kehittyy. Tuntui, että kahden vuoden jälkeen olimme taas lähtöruudussa. Kun lähdimme urologin vastaanotolta, seisoimme vaimoni kanssa hississä naamat valkoisina, emmekä tienneet mitä tehdä. Se oli tiistai 23. tammikuuta 2017.

Poika järjesti matkan Docrateelle

Tämän jälkeen poikani, joka oli lukenut Docrateesta kertovan artikkelin Dagens Industri –lehdestä, soitti Docrateelle Suomeen ja pääsi juttelemaan ruotsinkielisen hoitajan, Henna Lundeniuksen, kanssa. Sen jälkeen kaikki tapahtui todella äkkiä.

Keräsimme yhteen kaikki potilaskertomukseni, ja lähetimme ne Hennalle, joka lähetti meille oitis paluuviestinä kattavan ehdotelman hoitoni aikataulusta. Jo seuraavana maanantaina, 30. tammikuuta, vaimoni ja minä istuimme yhdessä poikani kanssa Docrateen odotushuoneessa ja odotimme pääsyä juttelemaan Docrateen eturauhassyöpään erikoistuneen lääkärin Timo Joensuun kanssa. Keskustelun pohjalta minulle tehtiin henkilökohtainen hoitosuunnitelma, ja alle viikossa hoitoni olivat jo täydessä käynnissä.

Nykyaikaiset tutkimusmetodit paljastivat syövän levinneen

Silloisen tilanteeni kartoitus koostui NAF-PET tutkimuksesta sekä PET-TT kuvauksesta radioaktiivisella Ga68-merkkiaineella. Kuvantamistulosten perusteella Timo totesi, että minulla oli laajasti etäpesäkkeitä lantion alueella, ja hoidoksi päätettiin hormonihoito sekä uusi radioaktiivinen lutetium-isotooppihoito*. Meillä ei ollut aavistustakaan, mitä tämä isotooppihoito oli tai mitä se tarkoitti, mutta Timo rauhoitteli ja opasti meitä ammattimaisesti yhdessä muun henkilökunnan kanssa, vastaten kaikkiin kysymyksiin mitä meillä oli tästä uudesta, vielä kokeellisesta radioaktiivisesta isotooppilääkehoidosta.

Hoito itsessään oli nopeasti ohi: neulanpisto käsivarteen ja kasvojen ja sylkirauhasten viilennys kylmäpusseilla välttämään suun kuivumista. Sen jälkeen vain odoteltiin osastolla jonkun aikaa, että radioaktiivinen aine poistuisi kehosta.

Hoidot toivat erinomaisia tuloksia

Ensimmäisen hoitokerran jälkeen lähes kaikki etäpesäkkeet olivat poissa, ja toisen hoitokerran jälkeen kuukausi myöhemmin kehostani ei löytynyt enää lainkaan etäpesäkkeitä. Ei ihme, että Docrateella oltiin ylpeitä hoitotuloksesta. Kenet tahansa siellä tapasinkaan, tiesivät he mitä oli tapahtunut. Sana erinomaisesta hoitovasteesta oli kiirinyt nopeasti henkilökunnan keskuudessa ja koin, että on mukavaa olla syöpäpotilas juuri täällä.

Jotta voitaisiin varmistua siitä, että olemme ja pysymme voiton puolella, hoitojen jälkeen Timo teki minulle vielä suunnitelman sädehoidosta. Sädehoito aloitettiin 4. toukokuuta, ja sitä annettiin minulle Docrateella joka arkipäivä 5 viikon ajan. Ensimmäinen päänvaiva oli asumisen järjestäminen hoitojen ajaksi, mutta sitä ei tarvinnut kauaa miettiä, kun Docrates jo järjesti minulle väliaikaisen asunnon kävelymatkan päähän sairaalasta.

Sädetystä annettiin 10 minuuttia päivässä. Seuraava päänvaiva oli keksiä, mitä sitä sitten tekisikään lopun aikaa päivästä. Nähtävyyksien ja museoiden kiertelemisen lisäksi minun suosikikseni muodostuivat rantakävelyt veden äärellä ympäri Helsinkiä, sekä useat isot tapahtumat, joita järjestettiin kaupungissa viikonloppuisin. Viimeisellä viikolla veljeni tuli kylään, jonka jälkeen aika meni kuin siivillä.

Tiesin, että saisin sädetyksestä tiettyjä ongelmia, kuten väsymystä, vatsaongelmia ja jäykkyyttä nivelissä, mutta nyt, 4 viikkoa hoitojen jälkeen, elämä on alkanut palautumaan normaaliksi ja muistan taas miten hyvältä elämä tuntui ennen syöpädiagnoosia. Kehitys terveydentilassani on ollut fantastista.

 width=Kannustuksena heille, jotka ovat samassa tilanteessa

Aika on rajallinen resurssi, kun puhutaan eturauhassyövästä. Se, että sinulle todetaan vain, että kohtalosi on odottaa ja katsella, ei ole todellakaan oikein. Päinvastoin, silloin on toimittava nopeasti.

Jos olet saanut syöpädiagnoosin, hanki itsellesi toinen mielipide, ”second opinion”. Syöpätutkimuksiin ja –hoitoihin on koko ajan saatavilla yhä enemmän uusia tekniikoita ja teknologiaa, eikä Docrates ole kaukana. Tartu siis puhelimeen, matkusta Helsinkiin, ja tee elämäsi paras investointi.

Iso kiitos Docrateen henkilökunnalle ja minun hoitotiimilleni: Henna Lundenius, Timo Joensuu, Kalevi Kairemo, Jarno Lillak, Katja Lanu, Aili Sihvo sekä koko sädehoidon henkilökunta.

Magnus Kruse, 70,

Göteborgissa 08.07.2017

* Lutetium-hoidot levinneen eturauhassyövän hoitoon ovat vielä kokeellista Fimean erityisluvallista hoitoa.

Dosentti Timo Joensuu kokeellisesta lutetium-hoidosta:

Magnus Krusen saama lutietium-hoito on uusi radioaktiivinen hoitomuoto. Lääke on vielä verrattain uusi Suomessa, ja vielä kokeellinen, mutta hoito on osoittautunut tehokkaaksi ja hyvin siedetyksi, niillä kenelle se soveltuu. Radiolääke hakeutuu eturauhassyöpäsoluihin niiden sijainnista riippumatta ja mahdollistaa syöpähoidon, vaikka syöpä olisi levinnyt laajalle. Hoito tuo jälleen uutta toivoa kaikille niille, joiden syöpä on jo siinä vaiheessa, että sitä ei täysin kokonaan voida parantaa. Syöpääkin voidaan hoitaa kroonisena sairautena. Aktiivisten hoitojaksojen aikana voi olla pitkiäkin hoitotaukoja”, kertoo dosentti, syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri Timo Joensuu.

 

Lue potilaidemme kertomuksia

Rintasyövästä toipunut Jaana: Docrateella korostuu elämänlaadun merkitys, täällä ei hoideta tilastoja

Istumme Jaana Nurmen kanssa Arabianrannan asukastalo Bokvillanissa vapaaehtoisvoimin pyörivän Kaffilan sohvalla. Aurinko valaisee huoneen, joka on aikanaan toiminut Arabian tehtaanjohtajan...

Lue lisää

Eturauhassyöpään sairastunut Mikko: Haluan vielä kilometrejä mittariini

Mikko Ässämäen eturauhassyöpädiagnoosi antoi odotuttaa itseään, vaikka merkit olivat ilmassa jo paljon aiemmin.

Rintasyöpäpotilaan tarina: Täytyy löytää pieniä hyviä hetkiä, vaikka maailma myllertää ympärillä

On joulukuu ja ensimmäinen pitkä koronavuosi lähenee loppuaan. Turkulaisessa ravintolassa istuu pariskunta, joka keskustelee intensiivisesti, välillä nauretaan ja välillä itketään....

Janos Uotila: Nyt ymmärrän tarkan ja yksilöllisen diagnoosin merkityksen

Sairaalan aulassa istuu mies hymyssä suin. 45-vuotiaalle Janos Uotilalle tämä aula ja etenkin sen viereinen sädehoidon tila ovat tulleet hyvinkin...

Miksi valita Docrates
Syöpäsairaala?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: uusimmat hoidot ja tutkimukset, kokeneet ammattilaiset
  • Yksilöllisyys: oma hoitotiimi, räätälöity diagnostiikka ja hoito
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma-to 8-18, pe 8-16