Potilaan kokemus: Rintasyöpä ei yllättänyt Outia

Rintasyöpä ei yllättänyt, eikä pysäyttänyt
Outi Swanljung sai neljä vuotta sitten kuulla sairastavansa bilateraalista rintasyöpää, mikä tarkoittaa kasvainta molemmissa rinnoissa.
– Se ei ollut yllätys. Äitini kuoli rintasyöpään ja kaksi veljeäni eturauhassyöpään, Outi sanoo hiljaa, mutta tyynesti.
Outi ei tuhlannut aikaa tunteiluun edes saatuaan tietää sairastumisestaan. Toiminnan naisena hän halusi parantua mahdollisimman nopeasti. Hän halusi pian hoitoon, ja otti heti yhteyttä yksityiseen Docrates Syöpäsairaalaan Helsingissä. Magneettikuvauksessa selvisi, että Outilla oli kolme kasvainta, kaksi oikeassa ja yksi vasemmassa rinnassa. Leikkauksessa häneltä poistettiin molemmat rinnat.
– Matkustin sen jälkeen Italiaan hyvien ystävieni luo lepäämään. Se oli minulle siinä tilanteessa todella tärkeää ja arvokasta, kertoo Outi, joka jatkaa vielä 70-vuotiaanakin työelämässä tutkijana ja on juuri istahtanut työpäivän päätteeksi sohvalle hengähtämään.
Sytostaattihoito aloitettiin kolmen viikon kuluttua leikkauksesta. Outi jatkoi työntekoa koko 12-viikkoisen hoidon ajan. Onnekseen hän voi suhteellisen hyvin joka päivä.
– Vietin niin normaalia elämää kuin mahdollista. En ollut kovin huolissani omasta puolestani. Sellaisesta ei ole siinä tilanteessa mitään hyötyä, hän sanoo.
Hän oli sen sijaan huolissaan aikuisen poikansa ja 10 vuotta nuoremman sisarensa puolesta.
– Lähisuvussani on ollut syöpää, joten olen oppinut käsittelemään pelkoa. Se ei ole haitannut elämääni. Turha huolehtiminen vain pilaa elämän, ja sitä en halunnut.
Outilla oli vielä silloin hammaslääkärivastaanotto, ja hän on lähes koko aikuisikänsä tehnyt sen ohella myös opetustyötä ja jatko-opiskellut. Hän kertoo olleensa aina utelias. Se tuli sairauden aikana tarpeeseen.
– Koska lähipiirissäni oli ollut niin monta syöpätapausta, olin hyvin perillä asioista ja tiesin, mitä minulle tapahtuu. Minulla oli lisäksi koko ajan sama lääkäri ja hoitaja, joiden puoleen saatoin kääntyä, jos tarvitsin tietoa. Tunsin alusta asti olevani hyvissä käsissä, Outi kertoo.
Neljä vuotta diagnoosin jälkeen
Outin diagnoosista on kulunut yli neljä vuotta. Hänen hoitovasteensa oli hyvä, joten hän pystyy elämään normaalisti. Hän käy varmuuden vuoksi edelleen kontrollikäynneillä Docrates Syöpäsairaalassa kaksi kertaa vuodessa.
– Minulla on ollut koko ajan sama hoitotiimi, joten sairaalassa käynti on minulle turvallinen ja miellyttävä kokemus.
Taide on aina ollut Outille hyvin tärkeää, ja sairauden aikana sen merkitys vahvistui entisestään. Niinpä hän päätti antaa Docrates Syöpäsairaalalle lainaksi omasta kokoelmastaan 40 teosta, johon sisältyy muun muassa tunnetun suomalaistaiteilijan Heli Hiltusen maalauksia.
– Sairastuttuani aloin kokea taiteen aivan uudella tavalla. Aistimukset ja värielämykset tuntuivat voimakkaammilta kuin aiemmin. Sain taideteosteni katselemisesta suurta lohtua ja rauhaa. Toivottavasti muutkin Docrateen potilaat voivat kokea samanlaisia tunteita, hän sanoo.
Hoitojen jälkeen Outin asenne elämään on muuttunut jonkin verran.
– Olen aina arvostanut kulttuuria, mutta nykyisin arvostan taidetta ja musiikkia entistä enemmän. Ja nautin elämästä, annan arvoa jokaiselle päivälle aivan eri tavalla kuin ennen.
“Minulla on ollut koko ajan sama hoitotiimi, joten sairaalassa käynti on minulle turvallinen ja miellyttävä kokemus.” – Outi