Myelooma eli plasmasolusyöpä on pahanlaatuinen verisairaus, joka saa alkunsa luuytimen B-solujen malignisoituneesta plasmasolukloonista. Plasmasoluja on veressä ja luuytimessä. Tämä syöpä ei yleensä muodosta yhtä yhtenäistä kasvainta vaan tautisoluja esiintyy kaikkialla luuytimessä. Myelooma voi muodostaa luustossa erikokoisia pyöreitä tautipesäkkeitä, joiden kohdalla normaaliluukudos häviää. Tällainen tautipesäke voi muodostaa luuhun murtumavaaran. Tauti voi aiheuttaa myös luiden haurastumista eli osteoporoosia. Myeloomaan voi liittyä joskus luuston ulkopuolella ilmenevä kiinteä kasvain eli plasmasytooma. Joskus plasmasytoomia voi olla useitakin. Tyypillisesti potilaat ovat myeloomaan sairastuessaan 50-70-vuotiaita.

Tämän hetken tiedon mukaan myelooma on parantumaton sairaus, mutta nykyhoidoilla voidaan tauti saada usein kokonaan pois näkyvistä sekä  poistaa taudin oireet ja parantaa potilaan elämänlaatua. Viimeisten vuosien aikana uusien hoitojen myötä myeloomapotilaiden elinikä on pidentynyt selvästi siitä, mitä se oli vielä noin 10 vuotta sitten. Taudista on tullut kroonisen sairauden kaltainen tila, jota voidaan hoitaa aina taudin uusiutuessa.

Riski sairastua myeloomaan

Myelooman aiheuttajaa ei tunneta eikä ole tiedossa sitä ehkäiseviä tekijöitä. Joskus ennen myelooman puhkeamista potilaalla on saattanut olla veressä poikkeava valkuaisaine (M-komponentti) jopa vuosikymmeniä ennen sairauden puhkeamista. Tällaisen M-komponentin esiintyminen onkin myelooman riskitekijä.

Myelooman oireet

Myelooma ilmenee eri tavoin. Ensioireena saattaa olla anemiasta johtuva voimakas väsymys tai vaikea tulehdussairaus, joskus munuaisten vajaatoiminta on sairauden ensimmäinen ilmenemismuoto. Yleisin oire on luustokipu jossain päin luustoa, tavallisimmin selkänikamassa. Luustomuutoksia syntyy tavallisimmin selkänikamiin, kylkiluihin, kalloon, lantioon ja raajojen pitkiin luihin. Luustoon voi tulla itsestään tai lievän vamman seurauksena murtuma. Selkäkivun syynä voi olla selkänikaman kasaanpainuma eli kompressiomurtuma, johon voi joskus liittyä halvausoireita jos selkäydin on samalla ahtautunut.

Luusta vapautunut kalsium voi johtaa veren suurentuneeseen kalsiumpitoisuuteen (hyperkalsemia), joka yhdessä veressä olevan M-komponentin kanssa voi vaurioittaa munuaisia. Sairauden yhteydessä todetaan usein myös anemiaa. Lasko eli “senkka” on yleensä huomattavasti koholla. Mikäli myelooma on edennyt jo oireiseen, hoitoa vaativaan vaiheeseen, oireet johtuvat yleensä anemiasta, munuaisten vajaatoiminnasta, hyperkalsemiasta tai luustokivuista.

Myelooman diagnosointi

Myelooma löytyy usein sattumalta, kun lähdetään selvittämään korkean laskon tai anemian syytä. Diagnoosi perustuu luuydinlöydökseen ja paraproteiinin eli M-komponentin osoittamiseen. Sairauden toteamiseksi ja sen luonteen selvittämiseksi tarvitaan luuydinnäyte, veri- ja virtsakokeita sekä röntgenkuvia luustosta.

Myelooman hoito

Mikäli tautimäärä on vähäinen, veren kalsiumpitoisuus on normaali, luustomuutoksia ei ole ja munuaisten toiminta on normaali, voidaan tautia seurata ilman hoitoja. Tällöin tautia kutsutaan oireettomaksi myeloomaksi. Tällöin potilaan tilaa seurataan säännöllisesti. Liian varhaisen hoidon on todettu aiheuttavan turhia haittavaikutuksia ilman, että ne pidentäisivät elämää.

Hoidon aloittamista suositellaan, mikäli potilaalla todetaan selviä oireita tai löydöksiä, kuten luustomuutoksia tai munuaisten vajaatoimintaa. Nykyään käytetään yleensä eri lääkkeiden yhdistelmiä ja hoito valitaan yksilöllisesti ottaen huomioon esimerkiksi potilaan ikä ja muut sairaudet. Useimmin käytetty lääke on kortisonivalmiste isoina annoksina yhdessä muiden lääkkeiden kanssa, joita ovat eräät solunsalpaajat eli sytostaatit sekä myelooman uudet lääkkeet bortetsomibi, talidomidi tai sen johdannainen lenalidomidi.

Tärkeä osa myelooman hoitoa ovat erilaiset tukihoidot. Luustokipujen hoidossa käytetään vahvoja kipulääkkeitä ja tarvittaessa myös sädehoitoa. Luustoa hoidetaan luustoa vahvistavilla lääkkeillä. Liikunnalla on myös tärkeä merkitys luuston vahvistamisessa. Infektioita estetään erilaisilla mikrobilääkkeillä.

Hyväkuntoisen alle 70-vuotiaan potilaan hoidossa pyritään yleensä etenemään potilaan omien veren kantasolujen siirrolla tuettuun intensiivihoitoon eli autologiseen kantasolujensiirtoon. Tämä hoito annetaan viimeisenä hoitona, kun ensin myeloomaa on hoidettu edellä mainituilla muilla hoidoilla.

Lähes kaikki myelooman lääkehoidot voidaan toteuttaa kotona tai polikliinisilla käynneillä. Hoidot kestävät yleensä useita kuukausia. Niiden aikana potilaan vointia ja hoidon tehoa seurataan tarkasti. Tavallisin seurantamenetelmä on M-komponentin tutkiminen verinäytteestä. Hoidoilla tauti saadaan usein hyvin hallintaan ja jopa kokonaan pois näkyvistä (ns. remissioon). Hoidot aloitetaan uudelleen taudin edetessä merkittävästi.

Nuorten, huonoennusteisten potilaiden hoidossa saatetaan käyttää myös ns. allogeenista kantasolujensiirtoa. Useimpien myeloomapotilaiden kohdalla tämä hoitomuoto ei kuitenkaan tule kyseeseen.

Yksittäisen plasmasytooman hoitona annetaan pelkkä sädehoito. Tämä edellyttää, että varsnaista myeloomaa luuytimessä ei todeta lainkaan.

Miksi valita Docrates Syöpäsairaala?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä, hoitoon viikossa
  • Korkeatasoinen hoito: laitteet ja syövänhoidon osaajat huipputasoa
  • Yksilöllisyys: omalääkäri ja oma hoitotiimi
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
Ajanvaraus 010 773 2000 (ma-to 8-18, pe 8-16)